37 - 2

Patriots - Trojans

28.7.2018 – Tampere klo 16.30

36 - 32

Trojans - Royal A's

21.7.2018 – Turku, yläkenttä klo 13.00

14 - 40

Trojans - Nordmen

14.7.2018 – Turku yläkenttä, klo 17.00

30 - 0

Mayhem - Trojans

30.6.2018 – Rusko, klo 11.00

28 - 0

Falcons - Trojans

16.6.2018 – Hyvinkää, Kankuri, klo 16.00

Turun Yliopisto korkeakoulujenkkifutiksen tuplamestari

02.04.2012 klo 00:09

TUAS Tornadoes oli ottelun alussa selkeästi niskan päällä ja siirtyi nopeasti 12-0 johtoon. Beaver Hunters pääsi mukaan otteluun kaventamalla tilanteeksi 12-7. Toisella puoliskolla joukkueiden puolustukset olivat vahvasti esillä, eikä maaleilla juhlittu. Tornadoes teki vielä yhden maalin ja Beaver Hunters kaksi. Lopulta joukkueet erotti vain Yliopiston ensimmäisen maalin onnistunut lisäpiste, kun Tornadoes ei onnistunut lisäpistepelissä lainkaan kartuttamaan pistesaldoaan.

Ottelun viimeiset puolitoista minuuttia olivat piinaavan jännittävät Tornadoesin yrittäessä voittoa pitkillä heittopeleillä. AMK:n viimeistä edellinen heittoyritys aiheutti kentällä kuohuntaa ja syytöksiä syötön vastaanoton häirinnästä. Samassa pelissä oli kuitenkin myös Tornadoesin kiinnipitovirhe, joten parhaimmillaankin seurauksena olisi ollut vain yrityksen uusiminen. Tornadoes yritti pitkää heittopeliä myös viimeisellä yrityksellään, mutta se suuntautui jo selvästi liian pitkälle ja vastaanottajan ulottumattomiin. Beaver Hunters kulutti viimeiset sekunnit juosten ja mestaruus meni Turun Yliopistolle.

Yksityiskohtaisempi raportti sekä videokooste tulossa.

Kari Toivonen