31 - 7

Välierä: Roosters - Trojans

28.8.2016 – Helsinki, Brahe klo 15.30

31 - 26

Crocodiles - Trojans

19.8.2016 – Seinäjoki klo 18.30

22 - 37

Butchers – Trojans

13.8.2016 – Porvoo, keskuskenttä klo 15.00

28 - 25

Royals - Trojans

31.7.2016 – Vaasa, Kaarlen kenttä klo 14.00

39 - 0

Trojans - Saints

24.7.2016 – Turku, yläkenttä klo 16.00

Trojansin D-juniorit ottivat mestaruuden!

07.09.2013 klo 21:33

Trojansin U15-vuotiaat ovat nyt D-juniorien Suomen mestareita. Loppuottelussa runsaslukuisen yleisön edessä Turun Urheilupuiston yläkentällä kaatui Vantaan TAFT selvin numeroin 62–38 (40–8). TAFT heräsi pelaamaan ottelun viimeisellä neljänneksellä, mutta Trojans oli jo karannut tavoittamattomaan johtoon.

Trojans aloitti pisteiden teon pelinrakentaja Heikki Toivolan tuotua kuusi pistettä omalla juoksullaan ja Jussi Veijulan potkaistua kaksi pistettä lisää. TAFT pääsi peliin mukaan pitkälti Trojansin lukuisien virheiden avittamana, kun monta kertaa jo toivottomassa tilanteessa ollut hyökkäysvuoro pysyi elossa toistuvien rangaistusten kautta. TAFT tasoitti ottelun Joona Collierin maalilla ja Jere Salejärven lisäpisteillä.

<iHeikki Toivola teki kaksi ja heitti kolme maalia.

Toisella neljänneksellä Trojans terävöitti peliään ja virheet vähenivät huomattavasti. Kotijoukkue siirtyi johtoon jälleen Heikki Toivolan pitkällä juoksulla ja Jussi Veijulan potkulla. Tähän TAFT ei pystynyt enää vastaamaan ja Trojans teki kolme maalia putkeen. Mikko Rajala poimi syötönkatkolla pallon Trojansille ja Veijula juoksi vastustamattomasti läpi TAFTin puolustuksen, Leonardo Lundberg koppasi Toivolan heiton maaliviivalla tyylikkäästi ja Toivola kikkaili itsensä maalialueelle jo kolmannen kerran pelissä, joka myös päätti ensimmäisen puoliskon. Veijulan kenkä oli erehtymätön kaikissa lisäpisteissä.

<iJussi Veijula viittaa kintaalla TAFTin puolustajille ja kirmaa kohti maalialuetta.

Kolmannella neljänneksellä Lundberg ja Veijula kasvattivat vielä Trojansin johdon lukemiin 48–8 ennen kuin vantaalaiset seuraavan kerran pääsivät muuttamaan lukemia omassa pistesarakkeessaan. Niki Rauankoski kavensi maalillaan ja Jere Salejärvi lisäpisteillään tilanteeksi 48–16.

Trojans ei jäänyt kavennusta ihmettelemään, sillä jo seuraavalla hyökkäysvuorolla yhteys Toivolan ja Lundbergin välillä toimi ja turkulaiset kasvattivat jälleen johtoa kuudella pisteellä. Tällä kertaa lisäpisteyrityksen aloitussyöttö epäonnistui, joten enempää pinnoja ei herunut.

<iLeonardo Lundberg ikuistettuna juuri maalin syntyhetkellä.

TAFTin toinen kahdesta pelinrakentajasta, Jesper Korkalainen, loukkaantui jäätyään Jussi Veijulan säkittämäksi ja hyökkäyksen johtaminen siirtyi pelkästään Joona Collierin harteille. TAFT alkoi turvautua viimeisellä neljänneksellä enemmän heittopeleihin ja ne tuottivatkin tulosta. Niko Saarijärvi otti Collierin heiton kiinni ja kavensi potkaisija Salejärven avustamana tilanteeksi 54–24.

Kotijoukkueen vastaus tuli jälleen nopeasti. Asialla nyt jo kolmannen kerran Leonardo Lundberg, joka poimi Toivolan tarkan heiton aivan maalialueen rajan oikeasta reunasta, josta Lundberg pujahti viivan oikealle puolelle TAFTin takamiehen estelyistä piittaamatta. Lisäpistepotkussa palattiin taas päiväjärjestykseen ja Veijulan onnistuneesta suorituksesta palkittiin kadhella pisteellä, joiden myötä tilanteeksi piirtyi 62–24.

<iKaksi maalia tehnyt TAFTin Niko Saarijärvi oli hankala pideltävä.

TAFT ei kuitenkaan antanut periksi, vaikka Trojansin etumatka oli jo liian suuri tavoitettavaksi. Vantaalaisten hyökkäys oli löytänyt uuden vaihteen ja vieraiden seuraavakin hyökkäysvuoro päättyi juhlintaan turkulaisten maalialueella. Tällä kertaa kuutta pistettä sai juhlia lisäpistepotkuillaan jo useammankin pisteen tehtaillut Jere Salejärvi. Erikoista kyllä, tällä kertaa juuri lisäpisteet jäivät saamatta potkun epäonnistuttua.

Peliaikaa oli jäljellä enää muutamia minuutteja ja Trojansin sivurajalla päävalmentaja Erkki Toivola sai pelaajiltaan traditionaalisen mestaruuskylvyn, mutta TAFT oli päättänyt viilentää tunnelmaa ja pakotti Trojansin kellon lailla kulkeneen hyökkäyksen punttaamaan ensimmäistä kertaa ottelun aikana. Lentopotkun jälkeen TAFT murjoi vielä kavennuksen Niko Saarijärven tuotua joukkueelle kuusi ja Salejärven lisäpistepotkullaan kaksi pistettä. Trojansin saatua pallon takaisin viimeiset sekunnit kulutettiin kellosta polvella ja mestaruusjuhlinta voi alkaa.

<iPäävalmentaja Erkki Toivola sai viilentävän suihkun ottelun loppuhetkillä.

Trojansille voitto D-juniorien sarjassa on kaikkien aikojen ensimmäinen. Trojansin valmennustiimiin päävamentaja Erkki Toivolan lisäksi kuuluivat Jarmo Rautiainen, Joonas Andersson ja Tuomas Valtonen lisäksi Ville Nevalainen ja Stan Bedwell toimivat valmennuksen apuna. Joukkueenjohtajina kaudella olivat Elina Pohto ja Mirva Saarijärvi.

Kari Toivonen