31 - 7

Välierä: Roosters - Trojans

28.8.2016 – Helsinki, Brahe klo 15.30

31 - 26

Crocodiles - Trojans

19.8.2016 – Seinäjoki klo 18.30

22 - 37

Butchers – Trojans

13.8.2016 – Porvoo, keskuskenttä klo 15.00

28 - 25

Royals - Trojans

31.7.2016 – Vaasa, Kaarlen kenttä klo 14.00

39 - 0

Trojans - Saints

24.7.2016 – Turku, yläkenttä klo 16.00

Haastattelussa juniorivalmentajat Juha Suoniemi ja Jan Wahlstein

11.03.2015 klo 11:00

Turku Trojansin pikkujuniorit ovat harjoitelleet ahkerasti läpi talven, kolmasti viikossa. Syksyllä joukkueen valmennustiimistä esiteltiin kaksi valmentajaa Ville Nevalainen ja Otto Junttila. Nyt ovat vuorossa isävalmentajat, joilla on itselläänkin huikea pelaajaura taustallaan. Juha Suoniemi ja Jan Wahlstein siirtävät omaa lajikokemustaan U11- ja U13-joukkueissa.

Juha Suoniemi , milloin aloitit itse lajin harrastamisen ja millä tasolla pelasit ? Mikä oli mielenpainuvin asia omalla pelaajaurallasi?

”Aloitin amerikkalaisen jalkapallon syksyllä 1991 ja tietysti Trojansin B-junnuissa. A- ja B-juniorit treenasivat silloinkin Impivaarassa ja treeneissä oli noin 70 innokasta jenkkifutaria Koivusalon Hannun ja myöhempinä vuosina Rautiaisen Jarmon coachaamana. Muutaman ensimmäisen treenin jälkeen minut pistettiin Tight Endin paikalle ja sitä pelipaikkaa tulikin sitten koko ura pelattua.

<i

Viimeinen pelivuosi oli 2007 (muutaman välivuoden jälkeen) joten vaahteraliigakausia kertyi 12 ja kaikki Trojansissa. Trojansin lisäksi pelasin yhden Eurobowl-kauden Stockholm Mean Machinessa ja kuutisen vuotta Suomen Maajoukkueessa. Saavutuksista tärkeimpinä mieleen ovat tietysti jääneet Suomen mestaruus 2003 ja Euroopan mestaruudet 1997 ja 2000. Hopeamitaleitakin ehti Vaahteraliigasta useampi jäämään pelikassin pohjalle, mutta kuka niitä nyt muistelee? Muutama muukin kausi ja tapahtuma näiden voitokkaiden lisäksi on painunut mieleen. Hieno kokemus tappiosta huolimatta oli Japan-Euro Bowl -98 jossa pelasimme Tokyo Domessa noin 25 000 katsojan edessä. Samoin mieleen ovat jääneet -00 ja -01 kaudet, jolloin erittäin pienellä rosterilla taistelimme pronssimitalit Turkuun.

<iKuvassa Juha Suoniemi TE.

Tärkein kausi koko urani kannalta oli kuitenkin -93 jolloin sain junnuna treenata Vaahteraliigamiehistön mukana NFL-legenda Ken Meyerin valmennuksessa. Ken opetti paljon itse lajista ja lisäksi hänellä oli itsellä sydän niin vahvasti mukana jefuvalmennuksessa, että se tarttui koko joukkueeseen. Täytyy vain toivoa että pystyisi itse tuomaan edes murto-osan sellaista innostusta U11-/U13-junnuille mitä Ken tartutti koko Trojans organisaatioon -93.”

Juha, tulit viime syksynä lajin pariin takaisin. Kerrotko miksi ja mitä haluat näille kasvaville junioreille opettaa?

”Valmennushommiin lähdin pojan perässä eli kun Oskari halusi lähteä kokeilemaan amerikkalaista jalkapalloa niin ilman muuta halusin mukaan treeneihin. Hauskaa on ollut ja jefu onkin oikeastaan meidän molempien harrastus.

<i

U11-/U13 -junnujoukkueet ovat täynnä erittäin innokkaita jenkkifutareita ja uskon että porukasta on potentiaalia vaikka mihin. Mukana on monia vasta jefuharrastuksen aloittaneita joten iso osa ajasta menee tietysti ihan perusteiden opettelemiseen ja hauska on ollut huomata, miten nopeasti moni asia on mennyt perille. Itse haluaisin tuoda joukkueeseen mentaliteetin, jossa täysillä yrittämistä arvostetaan riippumatta siitä onnistuuko aina tai ei. Jos pistää itsensä likoon, niin silloin myös oppii.

Joukkueeseen mahtuu vielä lisää porukkaa eli kaikki kaverit ja serkut vaan mukaan treeneihin! Jenkkifutis on luonnollisesti parasta, mitä vapaa-ajallaan voi tehdä, mutta mahtuu mukaan ohjelmaan myös muiden lajien rinnalle. Monipuolinen harrastaminen olisikin tärkeään tämän ikäisille lapsille. Jenkkifutis on ennen kaikkea joukkuelaji, jossa sooloilulla ei pärjää, joten yhdessä saavuttaminen on lajin tärkeintä antia.”

Jan Wahlstein, kerrotko vähän pelaajataustastasi, milloin aloitit itse lajin harrastamisen ja millä tasolla pelasit ? Mikä oli mielenpainuvin asia omalla pelaajaurallasi?

"Tulin lajin pariin 1982 kesällä, Roostersiin. Tuolloin joukkuetta valmensi Vaahteraliigan ensimmäinen amerikkalaisvalmentaja, Yhdysvaltain suurlähetystössä turvallisuusmiehenä palveleva Randy Stinnett. Stinnett, joukkueen kesken "Boss" valmensi Roostersin ensimmäiseen Vaahteramaljamestaruuteen puhtaalla runkosarjan ottelusarjalla. Roostersin pelissä korostui silloin jo voimakas joukkuehenki ja yhteenkuuluvaisuus, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen – jenkkifutiksessa todellakin kaikki pelasivat joukkueelle, ei itselleen. Jokaisella pelaajalla on oma vastuunalainen paikkansa, joka tulee täyttää 150 % tehokkuudella. Vaikka olin vielä B-juniori-ikäinen, joukkue otti nuoren tulokkaan vastaan kuin kenet tahansa uuden pelaajan. Silloin ei vielä pelattu ikäkausijoukkueissa.

<i

Opiskelujen vuoksi pelaamiseeni tuli taukoa 1989 ja palasin takaisin vuonna 1995, jolloin muutin Vaasaan ja entinen Munkka Coltsin linjamies Pauli Anttila houkutteli minut West Coast Vikingsin riveihin, jossa Pauli toimi valmentajana. Viimeisen pelin pelasinkin vaasalaisten riveissä 1997, jonka jälkeen työt veivät pois lajin parista useammaksi vuodeksi. Pelaajaurani merkittävimmät saavutukset olivat eittämättä viisi Vaahteraliigan mestaruutta vuosina -83, -84, -86, -87 ja -88, sekä Eurobowlin voitto Lontoossa 1988. Vuoden 1989 Eurobowlin tuliaisina tuli pronssinen mitali. Mieleenpainuvimmaksi otteluksi jäi kuitenkin viimeinen otteluni West Coast Vikingsissa 1997, kauden päätösottelu Oulu Northern Lightsia vastaan. Ehkä juuri siksi, että tiesin sen olevan viimeinen ottelu ja omalta kohdaltani kyseinen pelikin meni yli odotusteni. Pelipaikkani oli koko urani aikana puolustuksessa. Alkuun safetynä ja loppuvaiheessa linebackerina, kun ikävuosirenkaat alkoivat tuoda painoa.”

<i

Jan, tulit viime syksynä lajin pariin takaisin. Kerrotko miksi ja mitä haluat näille kasvaville junioreille opettaa?

”Omien poikieni tultua peli-ikään palasin lajin pariin viime vuoden 2014 alkukesällä, kun toin molemmat pojat kokeilemaan lajia Trojansin U11-vuotiaiden joukkueessa. Olimme pelanneet jo poikien kanssa jalkapalloa Turun nappulaliigassa, jossa toimin oman kaupunginosajoukkueen apuvalmentajana. Niinpä oli itsestään selvää, että voisin hyödyntää pelaajakokemustani myös jenkkifutiksen valmennuksessa. Eki Toivolan ei tarvinnut pitkään ylipuhua apuvalmentajan pestiin, kun kerran toin poikia kuitenkin harjoituksiin ja Ekillä oli saman aikaisesti useamman ikäryhmän valmennusvastuut.

Pienten pelaajien parissa on ollut erittäin opettavaista ja antoisaa toimia. On ollut mielenkiintoista huomata lajin kehittyneen ja kasvaneen, jopa erilaiseksikin kuin omina pelivuosina. Pikkuhiljaa omat muistikuvat ja pelilliset kuviot ovat palanneet paikalleen kuin palapelin palat, mutta uuttakin asiaa on opittu valmentajan perusopinnoissa. Haastavaa on ollut 5 vs. 5 ja 7 vs. 7 pelitavan omaksuminen ja opettaminen; erityisesti taitopelipaikkojen rooli korostuu pelaajamäärän ollessa huomattavasti pienempi kuin 11 vs. 11 pelissä.

<i

Trojansin pienempien pelaajien joukkueissa on todella paljon potentiaalia ja innostusta. Omiin valmennusteeseihini kuuluu ehdottomasti jokaisen pelaajan huomioiminen myös ihmisenä, nuorena urheilijan alkuna, jonka innostusta lajiin ei saa tappaa ensi metreillä. Ensimmäiset vuodet pienelle pelaajalle ovat "sisäänajoa", ja vasta murrosiän kynnyksellä lajin luonne muuttuu huomattavasti vaativammaksi ja fyysisemmäksi. Henkilökohtaisena tavoitteena haluan nähdä pelaajien kehittyvän ja nauttivan lajista niin paljon, että he myös haluavat jatkaa sitä, ja että haluavat itse myös kehittyä pelaajina, sekä tietenkin joukkueena. "

Mikäli kiinnostuit lajista, ota rohkeasti yhteyttä joukkueenjohtaja Pete Hukioon (pete.hukio(at)gmail.com Puh. 045 1546 696) Ja käy tykkäämässä meistä Facebookissa!

Riitta Rinta-Tassi