Naisten Vaahteraliigan ottelussa Trojans Women piti aluksi Northern Lightsin nopeat pallonkantajat kurissa, mutta pelin edetessä oululaisten juoksupeli oli liian tehokasta ja pisteet matkasivat Ouluun lukemin 6–24 (0–16).
Edellisen kohtaamisen jälkeen Trojans oli saanut takaisin muutamia keskeisiä pelaajia, mutta heidänkään pankoksensa ei tällä kertaa riittänyt Northern Lightsin kaatamiseen. Ottelu oli kuitenkin huomattavasti tasaisempi ja Trojans pystyi ensimmäisen neljänneksen estämään oululaisia pääsemästä pisteiden tekoon.
Northern Lights pääsee pisteiden makuun
Toisella neljänneksellä kuitenkin pisteitä kuitenkin alkoi tulostaululle ilmestyä. Neljänneksen puolivälissä Oulun hyökkäys oli edennyt Trojansin 10 jaardin sisäpuolelle ja pelinrakentaja Nea Törmänen antoi pallon Aino Lepojärvelle, joka rynni keskeltä kahdeksan jaardin matkan maalialueelle. Lisäpistepelissä Törmänen piti pallon itse ja kikkaili itsensä maalialueelle kahden pisteen arvoisella suorituksellaan. Tilanne 0–8.
Trojans ei edennyt maalia seuranneella hyökkäysvuorollaan tarpeeksi, jotta draivi olisi pysynyt elossa. Neljännellä yritykselläkin pelattiin, vaikka oltiin omalla kenttäpuoliskolla, ja kun jaardeja ei saatu täyteen, Oulu pääsi aloittamaan oman draivinsa hyvistä asemista. Tasaisesti jauhamalla Northern Lights juoksutti palloa vielä Trojansin hallussa olleen pätkän tekonurmikenttää, kunnes Annika Mäki sai kunnian kuljettaa pallon erinomaisten blokkien avustamana maalilinjan yli. Lisäpisteitä lähdettiin taas hakemaan kaksin kappalein ja siinä onnistuttiinkin pelaamalla tarkalleen äskeinen, maalin jo tuottanut peli uudestaan. Tauolle mentiin numeroissa 0–16.
Oulu lisää johtoaan, Trojans kaventaa
Seuraavia pisteitä saatiin odotella kolmannen neljänneksen puoliväliin. Kaikki alkoi siitä, kun Northern Lightsin Iida Kivioja pääsi katkaisemaan Lotta Wulffin Kirsti Nirhamolle tarkoitetun heiton ja palautti pelivälinettä aina Trojansin 24 jaardin linjalle asti. Oululaisten juoksukone puksutti eteenpäin ja kuuden ja puolen minuutin kohdalla Annika Mäki esitti jälleen bravuurinsa eli juoksi kiertopelillä oikealta maaliin. Lisäpistepelissä Aino Lepojärvi livahti keskeltä linjaa maalialuelle ja tulostaulu esitteli numeroita 0–24.
Trojans pääsi vielä kaunistelemaan numeroita neljänneksen lopussa. Matilda Berndtsson oli huimassa iskussa ja kuljetti palloa monta kertaa peräkkäin hyvällä keskiarvolla. Kun eteneminen näytti pysähtyvän. Wulffin heitot Kirsti Nirhamolle ja Sunelle Coetzeelle pitivät draivin elossa. Nirhamo toi toisella kiinniotollaan turkulaiset aivan maalilinjan välittömään läheisyyteen, josta Berndtsson itseoikeutetusti kantoi sen maaliin. Lisäpistepeli ei löytänyt maalialuetta toistamiseen, joten lukemiksi jäivät 6–24.
Neljännellä neljänneksellä sade yltyi aika tavalla, eikä pisteitäkään enää saatu aikaan, joten numerot 6–24 jäivät myös aikakirjoihin merkittäväksi lopputulokseksi. Ottelun parhaina palkittiin Northern Lightsilta Annika Mäki ja Trojansilta Matilda Berndtsson.
Trojans pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa lauantaina 25.7. kotikentällään, jonne vastustajaksi saapuu Tampere Saints. Ottelu alkaa kello 11.30.

