Trojans vyöryi selvään voittoon Lohjalla – Crusaders kaatui 13–56

Julkaistu: 14.7.2025


Turku Trojansin miesten edustusjoukkue nappasi sunnuntaina 13.7. näyttävän voiton Lohja Crusadersista vierasottelussa, joka käytiin helteisissä oloissa Lohjan kentällä. Loppulukemat 13–56 (13–14, 0–21, 0–14, 0–7) kertovat selkeää kieltään siitä, kumpi joukkue hallitsi kenttätapahtumia.

Ottelun alku oli tasainen, ja isännät pysyivät ensimmäisellä neljänneksellä vielä kyydissä, mutta toisesta neljänneksestä eteenpäin Trojansin peli loksahti uomiinsa niin hyökkäyksen kuin puolustuksen osalta. Crusaders jäi nollille viimeiset kolme neljännestä, kun taas Trojansin pistekone jauhoi tasaisesti lisää eroa taululle.

Juoksuhyökkäys oli tehokas ase, kun sekä Ari Silvennoinen että Marcos Mikkonen viimeistelivät kaksi touchdownia mieheen. Ilmassa peliä johti Petrus Virtanen, joka heitti neljä touchdownia. Maalintekijöinä kunnostautuivat Benjamin Varvas kahdesti, Christopher Cousinerie ja ottelun lopussa uransa ensimmäisen touchdownin napannut Santeri Silto.

Benjamin Varvas pelasi läpi ottelun loistavalla intensiteetillä. Kahden maalinsa lisäksi hän palautti vahvasti potkuja ja onnistui puolustuksessa nappaamaan kaksi syötönkatkoa. Potkupeleissä vastuun otti Valto Laurinollin poissa ollessa Tuomas Heinonen, joka potkaisi sisään seitsemän lisäpistettä ja siirsi useamman aloituspotkun suoraan touchbackiksi. Viimeisen lisäpisteen haarukkaan upotti farmivahvistus Henri Väätäinen.

Trojansin rosterin laajuus näkyi kentällä erityisesti linjapelissä. Kahdeksan hyökkäyksen linjamiestä ja kymmenen puolustuksen linjamiestä mahdollistivat tuoreen jalkaparin lähettämisen kentälle jokaiseen tilanteeseen, ja myös nuoret pelaajat saivat arvokkaita peliminuutteja.

Voiton myötä Trojans jatkaa vahvasti kauttaan ja katseet kääntyvät kohti seuraavaa ottelua. Se pelataan kotiyleisön edessä lauantaina 19.7. klo 14.00 Raision Kerttulan kentällä, jolloin vastaan asettuu Pori Bears. Luvassa on jälleen vauhdikas kamppailu – tervetuloa kannustamaan!

Scroll to top