
Miesten I-divisioona käynnistyy viikonloppuna ja Trojansin osalta se starttaa sunnuntaina vierasottelulla Lohja Crusadersia vastaan. Ottelu Ojamon kentällä alkaa kello 15.00
Miesten I-divisioona käynnistyy sunnuntaina ottelulla, jossa kohtaavat kaksi hiukan erilaisista lähtökohdista kautta rakentavaa joukkuetta. Perinteikäs Turku Trojans on rakentanut pitkään uutta tulemista ja tekee nyt paluun toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Lohja Crusaders taas on pelannut lyhyen ajan sisällä usealla eri sarjatasolla Vaahteraliigasta II-divisioonaan ja hakee nyt paikkaansa I-divisioonan mustana hevosena.
Sarjassa lähdetään tällä kaudella tavoittelemaan uutta mestaria Kuusankoski Cowboysin vetäydyttyä sarjasta mestaruuskauden jälkeen. Trojans ja Crusaders kuuluvat joukkueisiin, joiden ympärillä riittää paljon mielenkiintoa jo heti avausviikolla.
Trojans rakentaa nousuaan pitkäjänteisesti
Turussa paluu I-divisioonaan nähdään ennen kaikkea osana pidempää projektia. Päävalmentaja Aki Halonen korostaa jatkuvuutta ja omien kasvattien kehittämistä.
Trojansin runko on säilynyt pitkälti samana viime kaudesta, mutta rosteri on aiempaa laajempi ja valmennuksessa on tapahtunut muutoksia uusien koordinaattorien myötä. Kentällä tämä voi näkyä aiempaa monipuolisempana ilmeenä molemmin puolin palloa.
SAJL:n divariennakon haastattelussa Halonen nosti esille erityisesti nuoren pelinrakentajan Petrus Virtasen, joka saa vastuuta sarjassa, jossa kotimaiset aloittelevat QB:t ovat harvassa. Puolustuksen linjassa puolestaan DT Huugo Maja on noussut valmennuksen mukaan pelaajaksi, joka pakottaa vastustajat huomioimaan hänet jokaisessa pelisuunnitelmassa.
Turkulaisten mielenkiintoinen vahvistus on viime kaudella Cowboysin mestaruusjoukkueessa pelannut Jalani Blade, jonka odotetaan tuovan ratkaisuvoimaa molemmille puolille palloa. Sen sijaan yhdysvaltalaisvahvistus Dominic Kaszas ei todennäköisesti ehdi mukaan kauden avaukseen keskeneräisten maahantuloasiakirjojen vuoksi.
Crusaders hakee yllätyksiä kansainvälisellä rosterilla
Lohjalla lähdetään kauteen ennakkoveikkauksista huolimatta luottavaisina. Viime kauden kuudennen sijan jälkeen Crusaders nosti panoksia ja rakensi rosteria voimakkaasti talven aikana.
Päävalmentaja Marko Vartiainen on tunnettu kyvystään rakentaa kilpailukykyisiä joukkueita, ja tällä kertaa lohjalaisryhmässä nähdään vahva kansainvälinen leima. Amerikkalaisvahvistusten lisäksi rosterissa on pelaajia muun muassa Irlannista, Iso-Britanniasta, Espanjasta ja Kyprokselta.
Hyökkäyksen suurimmat odotukset kohdistuvat RB Auvic Whiteiin ja jo viime kaudelta tuttuun pelinrakentajaan, Conor Taitiin. Puolustuksen linjassa puolestaan seurattava nimi on Tanner True.
Lisämaustetta tuo hyökkäyslinjan vahvistus Brandon Unagst sekä tukimies Henri Nordströmin paluu pelikentille loukkaantumisen jälkeen. Kokemusta rosteriin tuo myös pitkän uran pelannut Simo Takanen.
Erityinen kohtaaminen
Otteluun tuo oman lisäjännitteensä myös valmennusyhteys joukkueiden välillä. SAJL:n ennakkojutussa Crusadersin päävalmentaja Vartiainen nosti esiin Trojansin puolustuksen koordinaattorin Tero Virtasen, jonka kanssa hän on tehnyt aiemmin pitkään yhteistyötä. Unohtaa ei sovi sitäkään, että Vartiainen itse aloitteli omaa pitkää jenkkifutisuraansa Trojansin mustavalkoisessa paidassa.
Kauden avaus tarjoaakin heti kiinnostavan mittarin molemmille joukkueille: Trojans pääsee testaamaan nuoren rungon valmiutta ylemmällä sarjatasolla, kun taas Crusaders haluaa näyttää epäilijöille, ettei sitä kannata tuomita sarjan heittopussiksi ennen ensimmäistäkään downia.
Trojansin avausottelu alkaa sunnuntaina 24.5. Ojamon kentällä Lohjalla klo 15:00 ja se on nähtävissä suorana lähetyksenä myös Ruudussa.
