Wolverines voitti sarja-avauksessa finalistien uusintaottelun

Julkaistu: 7.6.2026


Naisten Vaahteraliigan avauksessa kohtasivat viiden viime kauden finalistit Turku Trojans Women ja Helsinki Wolverines. Kotijoukkue Wolverines vei voiton luvuin 14–0.

Ensimmäinen neljännes oli molemmilta joukkueilta aikamoista hapuilua. Trojans ei saanut hyökkäystään oikein kulkemaan sen paremmin maata pitkin kuin ilmassakaan. Wolverinesin hyökkäys nojaa niin vahvasti juoksupeleihin, että peruspelaamisen osalta palikat olivat kasassa. Trojansin puolustus pääsi kuitenikin hyvin kiinni helsinkiläisten keskushyökkääjiin, joista vaarallisimpana jälleen Tytti Kuusinen. Heittopelejä Wolverines kokeili nyt aikaisempia vuosia useammin, mutta niiden osoite oli kirjoitettu sen verran epäselvästi, että ne eivät oikein löytäneet vielä tässä vaiheessa ottelua perille.

Toisen neljänneksen aluksi Wolverines rähmäsi pallon omalla 40 jaardin linjallaan ja Trojans sai erinomaisen tilaisuuden päästä ensimmäisenä tulostaululle. Alku näyttikin hyvältä, kun heti ensimmäisellä yrityksellä Matilda Berndtsson eteni pallon kanssa jo 23 jaardin päähän maalilinjasta. Lopulta hyökkäysvuoro kuitenkin tyrehtyi noin 15 jaardia vajaaksi maalialueesta ja Wolverines sai pallon takaisin. Kotijoukkueen hyökkääminen jäi pahasti piippuun, kun ottelun Torjans-hahmo, Tiia Jansen, säkitti pallonkantajan syvällä helsinkiläisten alueella ja pakotti Wolverinesin luopumaan pallosta lentopotkulla.

Wolverines onnistui vihdoin pisteiden teossa

Ensimmäistä pistesuoritusta saatiin odottaa toisen neljänneksen viime sekunneille. Wolverines sai pari heittoa onnistumaan ja pääsi niiden turvin aivan Trojansin maalialueen tuntumaan. Pelinrakentajaksi vaihdettu Emmi Järn lopulta juoksi kiertopelillä pallon viivan yli, kun pelikellossa oli enää kuusi sekuntia. Lisäpistepotku ei tuottanut lisää pisteitä, joten väliaikatilanne ottelussa oli kotijoukkueen johto 6–0.

Kolmas neljännes alkoi Wolverinesin hyökkäysvuorolla, jonka Trojansin puolustus pysäytti. Turkulaisten oma hyökkäysvuoro alkoi lupaavasti, mutta päättyi lopulta lentopotkuun, jonka helsinkiläiset onnistuivat torjumaan ja pääsivät hyökkäämään syvällä Trojansin alueella. Senkin Trojansin puolustus torjui ja numerot taululla osoittivat yhä 6–0 tilannetta, mikä säilyi aina kolmannen neljänneksen loppuun asti.

Kuusinen, kukapa muu?

Kolmannen neljänneksen aikana alkoi kuitenkin Wolverinesin pitkä hyökkäysvuoro, joka viimeiselle neljännekselle siirryttäessä oli edennyt Trojansin kenttäpuoliskolle ja hyviin iskuasemiin. Tytti Kuusinen tuli kanuunankuulan lailla läpi Trojansin puolustuslinjasta ja eteni vastustuksesta piittaamatta maalialueelle asti. Viimeksi saamatta jäänyttä lisäpistettä lähdettiin kuittaamaan yrittämällä kahta lisäpistettä, ja siinä onnistuttiinkin, kun pelinrakentaja Pinja Lepistö löysi lyhyellä heitolla Annan Åmanin maalialueelta.

Enempää pisteitä ei ottelussa enää tehty. Trojansin hyökkäys ei oikein saanut hyökkäystään toimimaan ja koko ottelussa jaardeja saatiin kasaan vain 34 kappaletta. Etenkin juoksupelin Wolverines niisti kokonaan kuiviin ja kantamalla pallo liikkui vain kahdeksan nettojaardia. Kaikkiaan 19 heittopelistä onnistui vain kolme, joilla edettiin 26 jaardia.

Nyt nähtiin sellainen ihme, että Wolverines heitti ottelussa enemmän. Sombreroja ei kannata onnistumisprosentin osalta Helsingissäkään lähteä heittelemään, sillä 32 yrityksestä onnistui vain yhdeksän. Kenttäasemaa tosin parannettiin 63 jaardin edestä.

Puolustus pelasti löylytykseltä

Trojansin puolustus piti numerot siedettävinä ja peli näytti yllättävän valmiilta. Trojansista ottelun parhaana palkittu Tiia Jansen ahkeroi molemmilla puolilla palloa ja loisti entenkin puolustuksessa, jossa hän säkitti, haali haltuunsa rähmäyksen, löi palloja alas ilmasta ja tuntui olevan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Erityismaininta Lotta Puustiselle, joka tärkeässä paikassa Wolverinesin jo hätyytellessä kolmatta kertaa maalialuetta säkitti pelinrakentajan kaukana linjan takana.

Wolverinesin MVP oli Evi Laajapuro, joka tuli turkulaisille tutuksi pelatessaan Trojansissa kaudella 2021.

Avausottelussa vastus oli kovin mahdollinen, hallitseva Suomen mestari, joten jo pelkästään se, että ottelu oli alusta loppuun tasaista vääntöä, on Trojansin kannalta lupauksia herättävää. Puolustus on hyvässä iskussa ja hyökkäys tulee varmasti parantamaan joka ottelussa. Wolverinesin kivikova ja aggressiivinen linja vain oli vielä avausottelussa ohittamaton muuri.

Seuraava Trojansin ottelu Naisten Vaahteraliigassa on Northern Lightsia vastaan lauantaina 13.6. Oulussa kello 18.00.

Scroll to top
Evästeet

Sivustollamme käytetään evästeitä (ns. cookie). Keräämme evästeiden avulla käyttäytymistietoja sivuston ja palveluiden toteuttamiseksi ja kehittämiseksi sekä parantaaksemme käyttökokemustasi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu käyttäjän tietokoneelle tai muulle päätelaitteelle ja joka mahdollistaa sivustollamme vierailevien kävijöiden seurannan. Evästeet eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja. Niitä ei voida käyttää virusten levittämiseen eivätkä ne myöskään mahdollista käyttäjän kovalevyllä olevien tietojen tutkimista. Evästeiden avulla palvelujemme käyttö on käyttäjälle helpompaa ja esitetty sisältö tarkoituksenmukaisempaa.