Tappioton Wolverines ottaa mittaa Trojansista lauantaina

Julkaistu: 3.7.2026

Liigan kärjessä pelkillä voitoilla porskuttava Helsinki Wolverines saapuu Trojans Womenin vieraaksi lauantaina 4.7. testaamaan kotijoukkueen kunnon sarjan puolivälissä.

Wolverines on ollut tällä kaudella vakuuttava. Se on tehnyt kolmessa ottelussa 119 pistettä, eikä sitä vastaan ole tehty vielä yhtään pistesuoritusta. Kauden avausottelu Trojansia vastaan oli tasaisin, sillä siinä ottelussa helsinkiläiset tekivät vain 14 pistettä.

Wolverines on aina ollut vahva juoksujoukkue, ja aiemmin heittopeleillä ei ole ollut suurta merkitystä hyökkäyksessä. Nyt tilanne on toinen. Wolverines on edennyt heittämällä keskimäärin 110 jaardia per ottelu, toiseksi eniten heti Trojansin jälkeen, eikä edes kovin kaukana, sillä Trojansin ottelukohtainen keskiarvo on 134 jaardia. Edelleenkin helsinkiläiset hankkivat jaardeja enemmän juoksupeleillä, 194 per ottelu, mutta tasapainoisempi hyökkäys on selvästikin tuottanut hyvää tulosta.

Wolverines-puolustus vaikuttaa ilmatiiviiltä

Ehkä dramaattisin tilastoista on kuitenkin vastustajan etenemät jaardit Wolverinesin puolustusta vastaan, vain 24,7 jaardia per ottelu. Kirjoitan sen vielä uudestaan, jotta näette, että kyse ei ole kirjoitusvirheestä, vastustajat ovat edenneet keskimäärin 24,7 jaardia helsinkiläisjoukkuetta vastaan ottelua kohden. Ei siis mikään ihme, jos pisteitä ei ole taululle ilmaantunut. Voisi jopa sanoa, että syötönkatkon palautus maaliin voisi olla varmin tapa tehdä pisteitä.

Kertovatko tilastot Wolverinesin erinomaisuudesta vai tämän vuoden Naisten Vaahteraliigan tasosta on sitten oma keskustelunsa, mutta näiden realiteettien kanssa kuitenkin eletään.

Trojans voitokas vasta kolmannessa ottelussa

Trojans aloitti kautensa kahdella tappiolla. Wolverinesin kanssa käytiin tasainen puolustusten kamppailu, mutta Oulu Northern Lights sammutti Trojansin valot onnistumalla kolmella liki puolesta kentästä juostulla maalilla. Kun turkulaishyökkäys sai pallon oululaisten maalialueelle vain kerran, ei voitosta käyty varsinaisesti kunnon taistelua. Oulu vei voiton selvästi 40–7.

Kolmannessa ottelussa Trojans sai pistetilinsä auki voittamalla Tampere Saintsin pitkään jatkuneen hyökkäyskilpailun jälkeen vieraskentällä 20–12. Alussa kangerrellut heittopeli alkoi toimia ja etenemistä tuli yli 250 jaardia. Juoksupelin kanssa on vielä tehtävää, sillä ottelukohtainen keskiarvo on vain 40 jaardia. Se ei vielä riitä, jotta hyökkäys ei olisi pakotettu toistuvasti pitkiin heittoyrityksiin.

 

Heittopeli syttyi Saintsia vastaan

Saints-ottelu antoi jo lupauksia paremmasta, sillä onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja etenkin pelinrakentaja Lotta Wulffin ja laitahyökkääjien Tiia Jansenin, Sunelle Coetzeen ja Suvi Partasen yhteistyö alkoi tuottaa näkyvää tulosta. Talven Yhdysvalloissa lippupalloon keskittynyt Wulff palasi taas jenkkifutiksen pariin lyhyellä valmistautumisella ja nyt, kun treenejä on takana, homma on taas loksahtanut kohdalleen. Matilda Berndtsson on keskushyökkääjistä kantanut eniten palloa ja potentiaalia on paljon. Blokkien osuessa kohdalleen etenemistä on mahdollista saada huomattavasti nykyistä enemmän.

Puolustuksessa LB Kaisla Honkaniemi on taklaustilastossa liigan kakkonen taklausten määrässä ja ottelukohtaisessa keskiarvossa jaetulla ykkössijalla Saintsin Aino Joron kanssa. Lotta Puustinen on komeasti viidentenä ja Petra Pölkkija Sunelle Coetzee myös top-kympissä. Heittoja vastaan puolustus on toiseksi tehokkain Wolverinesin jälkeen. Maata pitkin etenemisessä Trojans piti hyvin aisoissa niin Wolverinesin kuin Saintsinkin, mutta oululaisten juonikkuus juoksupeleissä näkyy tilastoissa ikävänä piikkinä. Jos puolustus pystyy estämään isot kentän läpi kirmailut, juoksupelit pysyvät kyllä kurissa.

Ovatko voimasuhteet muuttuneet kauden avausottelusta ja jos ovat, niin mihin suuntaan? Se selviää lauantaina kello 17.00 alkaen Turun urheilupuiston yläkentällä.

 

Tuplapelipäivänä tuplasti jenkkifutista

Lauantaina 4.7. Turun urheilupuiston yläkentällä on tarjolla amerikkalaista jalkapalloa koko rahan edestä, sillä samana päivänä pelataan sekä miesten I-divisioonan että Naisten Vaahteraliigan kotiottelut! Päivän aikana kentällä ja katsomossa riittää vilskettä, sillä Trojans-alumnit kokoontuvat samalla viettämään omaa tapaamistaan.

Päivän aikataulu:

  • Klo 12.00 Miesten I-divisioonaa: Trojans – Lohja Crusaders
  • Klo 17.00 Naisten Vaahteraliigaa: Trojans – Helsinki Wolverines

LIPUT JA MAHTAVAT TUPLAEDUT:

  • Tuplalippu portilta: Katso molemmat matsit yhteishintaan vain 20 € (normaalisti 15 €/peli, eli säästät kympin!).
  • Kausikorttilaiset: Sisäänpääsy suoraan kausikortilla. Kausikortilla saat myös tuntuvat edut päivän toiseen otteluun!
  • Jatkoetu: Ottelulipulla saat lisäksi alennusta kumppaneidemme, Ravintolalaiva Lulun & Ravintola Bänkin tiskeiltä!

 

KORKEAOKTAANISTA MATSIEVÄSTÄ:

  • Pizza Andrea kurvaa paikalle paistamaan tuoretta pizzaa kaikille nälkäisille!
  • Trojansin oma kioski palvelee tietysti pitkin pelipäivää kylmien juomien ja perinteisten herkkujen merkeissä.

 

JEFUSTORE

Jenkkifutiksen erikoiskauppa Jefustore on myös mukana tapahtumassa myymässä varusteita ja fanituotteita.

Tule viettämään upeaa jenkkifutispäivää! Liput myydään portilla.

Tapahtuman mahdollistaa PANDA TURVA.

Scroll to top
Evästeet

Sivustollamme käytetään evästeitä (ns. cookie). Keräämme evästeiden avulla käyttäytymistietoja sivuston ja palveluiden toteuttamiseksi ja kehittämiseksi sekä parantaaksemme käyttökokemustasi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu käyttäjän tietokoneelle tai muulle päätelaitteelle ja joka mahdollistaa sivustollamme vierailevien kävijöiden seurannan. Evästeet eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja. Niitä ei voida käyttää virusten levittämiseen eivätkä ne myöskään mahdollista käyttäjän kovalevyllä olevien tietojen tutkimista. Evästeiden avulla palvelujemme käyttö on käyttäjälle helpompaa ja esitetty sisältö tarkoituksenmukaisempaa.