Jonna Hakkarainen uudelle uralle

Julkaistu: 24.10.2022

Trojans Womenin pitkäaikainen pelinrakentaja Jonna Hakkarainen päätti menestyksekkään pelaajauransa tänä syksynä, mutta aloittaa nyt lajin parissa kokonaan uuden uran. Tällä kertaa valmentajana.

Jonna Hakkaraisen ura pelinrakentajana on ollut huikea menestystarina, johon on mahtunut seurajoukkueiden mestaruuksien lisäksi useita arvokisamitaleita maajoukkueen luottopelaajana. Tämän vuoden syksyllä Jonna kuitenkin päätti laittaa pisteen pelaajauralleen ja teki sen upeimmalla mahdollisella tavalla – kultamitali kaulassa – kun Trojans Women otti toisen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Jonna Hakkarainen lopetti huipulla, sillä kultamitalin lisäksi hän oli kaikissa pelinrakentajatilastoissa kolmen parhaan joukossa, ja olisi halutessaan voinut jatkaa uraansa pelikentillä. Jonna päätti kuitenkin, että nyt on oikea hetki lopettaa.

Jo Myyrmäen stadionin juhlahumun keskellä Jonna kertoi, että hänellä on suunnitelmia jatkaa lajin parissa valmentajan roolissa ja nyt nuo ajatukset ovat kirkastuneet. Jonna aloittaa valmennustiimissä Trojans Womenin pelinrakentajien valmentajana.

”Tällä hetkellä olen lupautunut toimimaan off-seasonilla pelinrakentajavalmentajana ensi kautta ajatellen”, Hakkarainen vahvistaa.

Valmentaminen ei välttämättä jää kuitenkaan siihen. Jonna raottaa ovea myös isommalle roolille.

”Voi olla, että jatkossa minut nähdään enemmänkin sitoutuneena valmentamiseen. Uskoisin, että hyökkäyksen osalta minulla olisi tulevaisuudessa paljonkin annettavaa”.

Pelinrakentajatilanne on Suomessa aina ollut jossain määrin ongelmallinen. Pelipaikka on vaativa ja etenkin miesten puolella korkeimmilla sarjatasoilla sitä miehittävät ulkomaalaispelaajat. Naisten osalta tilanne on Hakkaraisen mukaan kuitenkin parempi.

”Tällä hetkellä Naisten Vaahteraliigassa on suhteellisen hyvä tilanne pelinrakentajien osalta. Siellä on nousevia staroja ja kokeneemmat pelinrakentajat ovat saaneet lisää varmuutta tekemiseen.”

Parannettavaa on silti aina ja Jonna lähettääkin terveisiä kaikille kiinnostuneille. ””Tulevia ja innostuneita pelinrakentajia pystyn auttamaan tulevaisuudessa monellakin tavalla. Juniorimaajoukkueen valmentajana voin auttaa esimerkiksi maajoukkuetoiminnan osalta, ja myös tänne Turkuun ovat kaikki tervetulleita!”

Trojansissa ollaan luonnollisesti innostuneita ja tyytyväisiä Jonnan päätöksestä jatkaa lajin parissa pelinrakentajien valmentajana.

Pelinrakentaja on tavallaan samaan aikaan sekä joukkue- että yksilöurheilija, ja hänen roolinsa ympärille rakentuu koko joukkueen hyökkäys. Vaikka amerikkalaisessa jalkapallossa jokainen pelipaikka on omanlaisensa, edellytetään pelinrakentajalta hyvin erilaisia taitoja ja ominaisuuksia kuin muilta pelaajilta, fyysisten lisäksi myös henkisiä taitoja.

Naisten amerikkalaista jalkapalloa on pelattu Suomessa vasta niin lyhyen aikaa, että uusille pelinrakentajille ei mentoreita ja valmentajia ole kovin montaa.  Monelle pitkän peliuran tehneelle voi olla vaikeaa jatkaa lajin parissa, kun itse ei enää pelaa. Nuorempien katsominen sivurajalta voi ottaa koville tai sitten koetaan, että lajista ollaan saatu jo kaikki, mitä siitä on saatavissa ja on aika siirtyä eteenpäin. Todellista suuruutta edustaa kuitenkin se, kun pelaaja haluaa myös antaa takaisin lajille, josta itse on saanut paljon. Senkin takia Hakkaraisen päätös jakaa omaa osaamistaan seuraavalle pelaajasukupolvelle on erittäin arvostettava. Pelinrakentajana Hakkarainen oli pelaaja, joka voi omalla panoksellaan vaikuttaa asioihin kentällä. Valmentajana hän voi vaikuttaa vielä enemmän.

 

Scroll to top