Naisten Vaahteraliigan pronssimitalien kohtalo ratkaistaan varsinaissuomalaisten kesken, kun sunnuntaina 30.8. kello 13 Turun urheilupuiston yläkentällä kohtaavat jälleen Turku Trojans Women ja Raisio West Coast Phoenix.
Trojans ja West Coast Phoenix kohtasivat runsas viikko sitten, 17.8., runkosarjan viimeisellä kierroksella, ja Trojans vei sen kamppailun nimiinsä selvin numeroin 49–6. Olisi kuitenkin kohtalokas virhe kuvitella, että sunnuntain kamppailu olisi millään tavalla selvä peli. Edellisessä kohtaamisessa alku oli äärimmäisen tasainen ja ottelusta pystyi helposti löytämään ne muutamat avainpelit, jotka sysäsivät liikkeelle tapahtumat, joiden myötä Trojans pääsi karkaamaan raisiolaisilta. Ne pelit olisivat yhtä hyvin voineet jäädä tekemättä, eikä kukaan tule koskaan tietämään, mitä sitten olisi tapahtunut.
Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Trojansilla on edellisen kohtaamisen perusteella ennakkosuosikin paineet harteillaan. Sekin on syytä muistaa, että Trojans lähti kauteen Wolverinesin ykköshaastajana, ja tavoite oli varmasti korkeammalla kuin pronssimitaleissa. Motivaatiota joukkueelta silti pitäisi löytyä, sillä voitto ja himmeämpikin mitali on parasta lääkettä pettymykseen. Raisiokin lähti kauteen suurin odotuksin, mutta nousijajoukkue voi sarjan viimeiseltä paikalta lähteä tavoittelemaan mitalia aika vapautuneesti, kun ottelussa on vain voitettavaa.
Samanlaiset lähtökohdat
Joukkueet tulevat sunnuntain otteluun samanlaisesta tilanteesta, kun kummallakin on takanaan niukka välierätappio. West Coast Phoenix joutui taipumaan Tampere Saintsille 20–26, eikä Trojans pystynyt murtamaan Wolverinesin kotitaikaa, vaan jätti matkalipun finaaliin Brahenkentälle lukemin 6–14.
Välieräottelussaan Saintsia vastaan West Coast Phoenix eteni pallon kanssa juosten enemmän kuin kaikissa aikaisemmissa otteluissa yhteensä. Kaikkiaan 137 jaardia, joista 132 juoksi Emmi Karru. Tämä tilasto on turkulaisille myrskyvaroitus. Pelkkä heittopelin puolustaminen ei välttämättä riitä. Heittokin kulki paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella, sillä Ronja Sulin onnistui yli puolessa heitoistaan, kun 26 yrityksestä 14 löysi oman pelaajan, eikä syötönkatkojakaan tullut yhtään. Sulin myös jakeli palloja usealle eri laitahyökkääjälle, mikä entisestään lisää uhkaa.
Trojanskin yltyi tasaväkiseen kamppailuun Wolverinesia vastaan, vaikkei se voittoon asti vienytkään. Ottelu oli ennen kaikkea puolustusten taistelua, sillä kummankin joukkueen puolustus sai rajoitettua vastustajan etenemisen kentällä vain noin puolentoista kentän mittaiseen matkaan. Helsinkiläiset kantoivat palloa 162 ja Trojans 131 jaardia. Trojansin hyökkäys paransi edellisestä kerrasta huomattavasti ja teki ottelusta huippujännittävän. Jonna Hakkarainen onnistui heitoissaan hyvällä prosentilla ja Kirsti Nirhamo nappasi koppeja yli 70 jaardin edestä. Trojans etenikin tällä kertaa enemmän heittämällä.
Pidä silmällä näitä pelaajia
West Coast Phoenixin vaarallisimpia pelaajia ovat liigan eniten heittävän pelinrakentajan Ronja Sulinin lisäksi keskushyökkääjä Emmi Karru sekä laitahyökkääjäkolmikko Veronica Heino–Noora Railonmaa–Tiia Jansen. Näiden pelaajien numerot kannattaa kaivaa käsiohjelmasta hyvissä ajoin. Puolustuksessa eniten vastustajaan kiinni ovat uineet DB Jonna Veräjänkorva ja LB Minttu-Miina Harjula.
Trojansissa puolustuksen lukkoina ovat olleet runkosarjan taklaustilaston ykkönen Essi Saastamoinen ja kakkonen Hilkka Rahkonen. Hyökkäyksessä juoksujaardeista ovat vastanneet Lea Kaszas ja Laura Pulkkinen. Jonna Hakkaraisen heittojen onnistumisprosentti on liigan korkein, 45 %, ja Jonnan heittoja ovat eniten poimineet Kirsti Nirhamo ja Janna-Jemina Seiles. Lisäksi kannattaa mainita, että Lea Kaszas johtaa syötönkatkotilastoa. Neljässä ottelussa neljä syötönkatkoa, joista kolme on viety maaliin asti.
Edellisessä ottelussa rikottiin urheilupuiston yläkentällä naisten otteluiden yleisöennätys, vaikka ottelussa ei ollut juurikaan panosta. Nyt pelataan mitaleista, joten luvassa on varmasti tunnelmaltaan kuuma ja äänekäs matsi. Meitä hemmotellaan nyt harvinaisella herkulla, kun kaksi paikallista joukkuetta pelaa käytännössä molempien kotikonnuilla mitaleista. Tarvitset siis aika hyvän tekosyyn, jos et ole sunnuntaina kello 13 Turun urheilupuiston yläkentällä.
Otteluisäntänä toimii Trojansin uudet nettisivut tehnyt Luotone Oy.