Teksasilaisessa Brook Hill High Schoolissa pelaa syksyllä alkavalla kaudella kaksi Trojansin junioreista maailmalle lähtenyttä pelaajaa. Trojans tarjoaa valmiin polun nuorille urheilijoille päästä opiskelemaan ja pelaamaan Yhdysvalloissa ja siten tavoittelemaan oman potentiaalinsa rajoja.
Jääkiekkojuniorien tiestä NHL:ään Yhdysvalloissa opiskelun kautta olemme olleet tietoisia jo pitkään. Kuitenkin vasta Olaus Alisen matka sikäläisen koulujärjestelmän läpi huippuyliopistoon ja mahdollisesti sen jälkeen vielä suomalaisille toistaiseksi saavuttamattomaan NFL:ään on nostanut esille myös amerikkalaisen jalkapallon varteenotettavana mahdollisuutena toteuttaa omaa urheilijan unelmaa.
Uutisista on saatu viime aikoina lukea kuinka Yhdysvaltojen parhaimmat yliopistot ovat houkutelleet Olaus Alista tarjoten toinen toistaan kovempia sopimuksia. Olaus Alisen isä, Klaus Alinen, joka pelasi aikanaan myös Trojansissa, raivasi tiensä NFL Europeen ja Berlin Thunderin joukkueeseen, ja sieltä aina Atlanta Falconsin harjoitusleirille asti. Olauksen tarina on kuitenkin erilainen, sillä hän on päässyt nykyiseen tilanteeseen menemällä pelaamaan ja opiskelemaan amerikkalaiseen lukioon, high schooliin, ja on sitä kautta edennyt nyt yliopistoon.
Troijalaiset Teksasissa
Saman tien alkupäässä on myös kaksi Trojansin junioripelaajaa, Benjamin Varvas ja Otso Niemi. Benjamin on pelannut nyt kaksi vuotta teksasilaisessa Brook Hill High Schoolissa ja hänellä alkaa kolmas ja viimeinen vuosi. Tulevalle lukuvuodelle hän saa seurakseen toisen turkulaislähtöisen pelaajan, Otso Niemen. Lisäksi samassa koulussa on kaksi muutakin suomalaista opiskelijaa.
Brook Hill on yksityinen koulu ja sijaitsee pienessä Bullardin kaupungissa Dallasista vajaat 200 kilometriä kaakkoon. Asukkaita kaupungissa on vain noin 3500, mutta alle puolen tunnin ajomatkan päässä on suurempi , noin 100 000 asukkaan Tyler. Vaikka Brook Hill onkin yksityiskoulu, pelaa sen jenkkifutisjoukkue normaalia alueellista sarjaa, joka on virallisesti nimeltään TAPPS Division II, District 2.
Suomalaisilla kysyntää
Suomalaiset pelaajat ovat amerikkalaisissa kouluissa pidettyjä monestakin syystä. Vaikka Suomessa ei suoranaisesti synnytä soikiopallo kainalossa, on suomalainen tunnollisuus, ahkeruus ja korkea työmoraali sellaisia arvoja, jotka ovat kovaa valuuttaa niin koulumaailmassa kuin pelikentilläkin. Suomalainen koulujärjestelmä antaa myös hyvät valmiudet pärjätä opiskeluissa. Asia, joka ei ole lainkaan vähäpätöinen sikäläisissä kouluissa, joiden paremmuutta rankataan opiskelijoiden pärjäämisen mukaan. Brooke Hillissä yliopistoon opiskelemaan päässeiden osuus on täydet 100 %.
Benjamin Varvas on pelannut Brook Hillissä hyvällä menestyksellä vaativalla keskushyökkääjän pelipaikalla ja Otso Niemi pyrkii saamaan itselleen peliaikaa tukimiehen tontilla. Ensisijaisten pelipaikkojen lisäksi pelataan usein myös jotain muuta paikkaa, minkä voi nähdä omaa pelinäkemystä kasvattavana mahdollisuutena.
Entä jos vaihtaisit soikeaan palloon?
Amerikkalainen jalkapallo on laji, joka tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden myös niin sanotulle late-entry-pelaajalle eli myöhemmin lajin aloittaneelle harrastajalle tavoitella omia rajojaan ja katsoa miten pitkälle voi päästä. Etenkin jotain muuta lajia aiemmin harrastaneelle, mutta siinä paikallaan polkemaan jääneelle, jenkkifutis avaa kokonaan uuden polun eteenpäin aina kansalliselle huipputasolle tai jopa ulkomaille asti. Myös ilman aiempaa urheilutaustaa voi pärjätä, jos vain asenne on kohdallaan.
Amerikkalaisen jalkapallon ainutlaatuisuuksiin kuuluu se, että lajissa voi hyödyntää hyvin erilaisia fyysisiä ominaisuuksia. Siinä missä useimmissa muissa lajeissa kaikki pelaajat ovat fyysisiltä mitoiltaan hyvin samankaltaisia, tarvitaan jenkkifutiksessa nopeita, vahvoja, ulottuvia, isokokoisia – sanalla sanoen, kaiken tyyppisiä pelaajia. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia myös niille, jotka eivät mahdu stereotyyppisen urheilijan formuun.
Myös naisten joukkueista on lähtenyt pelaajia Yhdysvaltoihin kokeilemaan siipiään. Viime kaudella Trojansia edustanut Janna-Jemina Seiles sekä Wolverinesin Tytti Kuusinen ovat pelanneet Boston Renegadesin riveissä.
Trojans on seura, joka pystyy tarjoamaan reitin paikallisilta kentiltä eteenpäin niin pitkälle kuin kiinnostusta ja kykyä riittää. Jos tähtäimessä on pelaaminen opiskelun ohella ulkomailla, on Trojansissa kokemusta siitä, miten ja mitä reittiä kannattaa mennä.