Trojans Women finaaliin – Saints kumoon helteisellä Kupittaalla

Julkaistu: 27.7.2025


Trojans piti päänsä kylmänä kolmeakymmentä astetta lähennelleessä välieräpelissä ja voitti Tampere Saintsin 34–3. Saints taisteli hyvin vielä ensimmäisen puoliskon, mutta lopulta kotijoukkue karkasi tavoittamattomaan johtoon.

Ottelu pelattiin Kupittaan kentällä 5, koska Turun urheilupuiston yläkenttä on pois käytöstä uuden tekonurmen asennustöiden takia. Hienosti ja nopeasti Kupittaan kenttä saatiin muokattua jenkkifutikselle sopivaksi ja katsomoelementtejäkin oli riittävästi yleisön istuttamiseksi pelistä nauttimaan.

Trojans aloitti ottelun hyökkäävänä osapuolena, mutta Saintsin puolustus oli tiukkana, eikä päästänyt kotijoukkuetta pisteidentekoon, vaikka yli puolen kentän pääsikin. Vastaavasti Trojans oli ahnaasti kiinni tamperelaisten pallonkantajissa, eikä Saintsinkaan hyökkäys viipynyt kentällä pitkään. Trojans sai pallon hyvässä kenttäasemassa ja alkoi näyttää vahvasti siltä, että ottelun ensimmäinen pistesuoritus on aivan huulilla. Trojansin pelinrakentaja Lotta Wulff tavoitteli maalilinjalla odottanutta Lea Kaszasia, mutta Saintsin Julia Turunen luki tilanteen oikein ja ujuttautui juuri sopivasti Lean eteen, poimi pallon ja palautti sitä komeasti nelisenkymmentä jaardia. Tamperelaisten hyökkäys ei kuitenkaan saanut jatkettua pallon matkaa paljoakaan sen pidemmälle ja hyvä momentum jäi käyttämättä.

Ensimmäinen neljännes oli edennyt jo viimeiselle minuutilleen, ennen kuin Kupittaan yleisölle tarjoiltiin ensimmäinen pistesuoritus. Kolmenkymmen jaardin päässä Saintsin maalista Lotta Wulff sinkosi pallon kohti kentän vasenta laitaa paikkaan, johon puolitoista sekuntia myöhemmin ilmestyi Suvi Partasen oikea käsi. Pienellä venytyksellä pallo liimautui näppeihin ja tarttui mukaan matkaan. Näppärä harhautus jätti kolme Saints-puolustajaa taakse katsomaan Partasen loittonevaa selkää tämän harppoessa viimeiset jaardit maalialueelle kellon näyttäessä, että neljännestä oli jäljellä 37 sekuntia. Laura Pulkkinen asettui potkaisemaan lisäpistettä ja kun Ninni Mäkisen snäppäämä pallo tavoitti Lea Kaszasin, joka asetti sen oikeaan asentoon, Pulkkinen täräytti taululle vielä yhden pisteen lisää Partasen maaliin. Tilanne 7–0.

Coetzee kasvattaa johdon ennen taukoa

Laura Pulkkisen avauspotkut olivat koko illan mestarillisia. Tamperelaisten oli todella hankala niitä palauttaa ja usein Trojansin erikoisjoukkue pääsi kiinni palauttajaan jo syvällä vastustajan kenttäpuoliskolla. Niin tälläkin kertaa. Niinpä Trojansin puolustus pysäytti Saintsin muuten varsin hyvän hyökkäyksen ennen puolta kenttää. Paremmasta kenttäasemasta lähteneenä, se olisi voinut päästä jopa pisteidentekoetäisyydelle. Hyvä osoitus siitä, miten tärkeitä potkupelit amerikkalaisessa jalkapallossa ovat.

Toinen neljännes kului nopeasti muutaman pitkän juoksupainotteisen hyökkäysvuoron kuluttaessa tehokkaasti kelloa. Taukoon oli aikaa noin kaksi minuuttia ja Trojansin hyökkäys oli edennyt Saintsin 20 jaardin linjalle. Wulff sai shotgun-muodostelmasta pallon viisi jaardia linjan takana ja viritti heittokätensä valmiiksi määrämittaista heittoa varten. Pallo ilmaan ja johto maalialueen vasenta nurkkaa, jonne samaan aikaan viiletti Sunelle Coetzee, joka on tiukasti pidettynä. Sunelle piti katseensa tiukasti pallossa ja koppasi sen haltuunsa, vaikka puolustaja oli aivan iholla. Trojansin johto kasvoi turvallisemmaksi ja vielä turvallisemmaksi se tuli Pulkkisen lisäpistepotkun seilattua maalin pystypuiden välistä kohti hehkuvana hohtavaa aurinkoa. Tauolle mentiin lukemissa 14–0.

Toinen puolisko alkaa Trojansin jyräämisellä

Trojansin puolustus aloitti ottelun toisen puoliskon vahvasti ja pysäytti Saintsin hyökkäyksen, joka jälleen oli joutunut aloittamaan oman vuoronsa syvältä oman maalin läheisyydestä. Tämä seikka kostautuikin nopeasti, sillä viimeisellä yrityksellä suoritettu lentopotku jäi lyhyeksi ja sai vielä tamperelaisittain todella huonon pompun maahan osuttuaan. Sen seurauksena pallo päätyi vielä äskeistä aloituslinjaakin lähemmäs Saintsin maalialuetta. Trojansilla on sen oman hyökkäysvuoron alkaessa matkaa maaliin vain 24 jaardia. Sen matkan taittamiseen tarvittiin vain yksi yritys, kun Laura Pulkkinen taiteili itsensä linjasta läpi avoimempaan maastoon ja lopulta vierasjoukkueen maalialueelle. Pulkkinen ja koko potkujoukkue tekivät vakuuttavaa työtä, minkä seurauksena lisäpistepotku onnistui jälleen ja Trojans siirtyi nyt ottelun siihenastisen luonteen perusteella varsin ratkaisevan tuntuiseen 21 pisteen johtoon.

Saints sai maalia seuranneella hyökkäysvuorollaan kertaalleen uudet yritykset, mutta toinen yrityssarja nuupahti, kun kolmannella yrityksellä liian korkea aloitussyöttö leijaili pelinrakentajan yli ja neljännellä oli pakko turvautua lentopotkuun. Potku sinänsä oli hyvä ja ylsi puoleen kenttään, mutta sen vastaanottanut Lea Kaszas päätti, että oikea paikka on lähempänä maalia, sanotaanko vaikka 12 jaardin linjalla, ja juuri sinne Lea pallon palauttikin.

Saintsin puolustus kuitenkin laittoi Trojansin maalintekoyrityksille stopin ja kolmen tuloksettoman yrityksen jälkeen kotijoukkueen valmennus päätti yrittää kenttäpotkumaalia. Aloitusyöttö tuli aavistuksen verran sivuun niin, ettei pitelijänä toiminut Kaszas saanut sitä aseteltua potkuvalmiiksi ja hän joutui ex tempore kehittämään tilanteessa jonkinlaisen heittopelin. Heitto lähtikin maalialueelle Nova Sernlerin suuntaan, mutta kolmen Saints-puolustajan keskeltä palloa oli aika mahdotonta saada kiinni.

Saints taistelee, mutta virheet kostautuvat

Tilanne siis edelleen 21–0, mutta ei pitkään. Epäonnistuneen potkuyrityksen vuoksi Saints sai pallon omalla kuuden jaardin linjallaan, mikä ei ole kaikkein mukavin aloituspaikka. Selkä seinää, tai siis omaa maalilinjaa vasten ei ole varaa virheisiin pallon kanssa, mutta juuri niin tällä kertaa kävi. Saintsin pelinrakentaja Tanja Eerola antoi pallon Hanna Heiniselle, mutta Trojansin Veera Anttila oli salamana paikalla taklaamassa Heinistä jo maalialueen puolella. Taklauksen voimasta pallo irtosi Heinisen kädestä maalialueelle, jossa sen päälle syöksyi ensimmäisenä Kaisla Honkaniemi. Se tarkoitti kuutta pistettä lisää Trojansille tulostauluun. Laura Pulkkinen pääsi kuin pääsikin taas potkuhommiin, tällä kertaa lisäpistettä hankkimaan. Potku sisään ja tilanteeksi 28–0.

Viimeinen neljännes pyörähti käyntiin ja kuumuuskin alkoi hiukan hellittää. Kumpikaan joukkueista ei kuitenkaan vielä hellittänyt. Saints alkoi käyttää entistä enemmän keskushyökkääjän paikalla Aino Joroa, joka pelasi myös puolustuksessa. Joro sai aikaan useita mallikkaita suorituksia ja tamperelaisten hyökkäys sai välillä myös onnistumisia. Trojans oli kuitenkin se, joka seuraavaksi laittoi pisteitä taululle. Lotta Wulff laittoi palloa ilmaan ja tällä kertaa Nova Sernler, jota jo muutaman kerran aiemminkin Wulff oli tavoitellut, nappasi pallon 15 jaardin päässä maalialueelta ja juoksi loppumatkan vaivattomasti maalialueelle. Lisäpistepotkussa aloitussyöttö jäi matalaksi ja pakotti Lea Kaszasin yrittämään paikkausyritystä heittämällä, eikä ollut kaukana, ettei Suvi Partanen olisi palloa saanut kiinni. Näin ei kuitenkaan käynyt ja tilanteeksi jäi 33–0.


Saints rikkoo kuparisen – Joron uurastus palkitaan

Saintsin leirissä tiedettiin varmasti, että jäljellä olevat noin yhdeksän minuuttia eivät riitä ottelun kääntämiseen voitokkaaksi, mutta kautta ei haluttaisi päättää nollilla häviämiseen. Niinpä tamperelaiset painoivat vielä kaasua pohjaan. Palloa lykättiin Aino Jorolle kerta toisensa jälkeen ja alkoihan se maisema vaihtua. Joro oli jo pääsemässä oikealle suuntautuneella juoksupelillä aina maalialueelle asti, mutta aivan viime tingassa Trojansin Hilma Kuitunen sai työnnettyä Joron ulos kentältä 13 jaardin kohdalla. Saints käytti kolme yritystä maalialueelle päästäkseen, mutta kun siinä ei onnistuttu, päätettiin yrittää kenttäpotkumaalia. Hannan Heinisen potku ylsi tarkalleen maalikehikon alahirteen, josta se kimposi Saintsin kannalta oikeaan suuntaan eli haarukan läpi ja tamperelaiset saivat tulostaululla nollan vaihtumaan kolmoseksi. Peliaikaa oli jäljellä 2:04 ja sen Trojans kulutti pelaamalla juoksupelejä, joten lopputulokseksi jäivät lukemat 34–3.

Ottelun parhaina palkittiin Saintsilta Aino Joro, joka uurasti kahteen suuntaan ja oli joukkueensa sekä paras etenijä että paras taklaaja. Trojansin parhaana palkittiin Anastasia Olavuo, joka keräsi puolustuksessa 4+7 taklausta.

Trojans eteni viidennen kerran peräkkäin Naisten Vaahteraliigan loppuotteluun, jossa se kohtaa viidennen kerran peräkkäin Helsinki Wolverinesin, joka sunnuntaina voitti omassa välierässään Kuopio Steelersin 26–7. Loppuottelu pelataan Vantaalla Myyrmäen stadionilla lauantaina 2.8. kello 13.30 alkaen.

Scroll to top