Trojans Women jahtaa triplaa, Wolverines paluuta ykköseksi

Julkaistu: 11.8.2023

Lauantaina 12.8. pelattavassa Naisten Vaahteraliigan loppuottelussa kohtaavat kaksinkertainen Suomen mestari Turku Trojans Women sekä ennen Trojansin mestaruuksia liigaa hallinnut Helsini Wolverines Ladies. Ottelu Myyrmäen jalkapallostadionilla, Vantaalla alkaa kello 13.30.

Trojans lähtee otteluun tappioitta pelatun runkosarjan jälkeen voitettuaan välieräottelussa Oulu Northern Lightsin numeroin 33–18. Wolverinesin kausi ei ollut aivan yhtä hohdokas, sillä se voitti kauden kuudesta ottelusta puolet ja hävisi puolet. Neljän joukkueen liigassa kuitenkin kaikki kulminoituu välieräotteluun, jossa helsinkiläiset pudottivat loppuottelusta alkukaudella loistaneen Tampere Saintsin 38–16.

Sarjataulukko ei kuitenkaan kerro kaikkea. Joukkueiden suunnat ovat olleet hiukan vastakkaiset toisiinsa nähden. Trojans on kärsinyt pitkin kautta useista loukkaantumisista, joista etenkin keskushyökkääjäosastoon kohdistuneet osumat ovat supistaneet turkulaisjoukkueen hyökkäyksen leveyttä ja pelivalikoimaa. Vaikka uusia vastuunkantajia on upeasti noussut paikkaamaan tyhjäksi jääneitä pelipaikkoja, on hyökkäyksen painopiste siirtynyt enemmän heittopelien varaan.  Trojans teki kuitenkin Naisten Vaahteraliigassa selvästi eniten pisteitä, kaikkiaan 187. Toiseksi eniten pisteitä teki finaalivastustaja Wolverines, yhteensä 121.

Wolverinesilla suunta taas on ollut ylöspäin, joukkue on saanut lisää tehoja ja palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kun ennen puolta väliä helsinkiläiset vielä hävisivät Saintsille 0–14, kääntyivät voimasuhteet täydellisesti päälaelleen runkosarjan päätösottelussa, jossa helsinkiläiset voittivat 33–0. Osa tamperelaisten tappiosta menee runsaiden loukkaantumisten piikkiin, mutta Wolverinesin otteet kentällä olivat aivan eri planeetalta kuin sarjan alussa. Välieräottelussa iso rooli oli keskushyökkääjä Tytti Kuusisella, joka palasi takaisin joukkueeseen, mutta siitä lisää jäljempänä.

Trojansin juoksuhyökkäys suurin kysymysmerkki

Trojansia kohdanneiden loukkaantumisten seurauksena turkulaiset käyttivät etenkin loppukaudesta tavallistakin enemmän heittopelejä.  Siihen joukkueella onkin liigan parhaat edellytykset, sillä sekä pelinrakentaja- että laitahyökkääjätilastoja ovat koko kauden dominoineet turkulaispelaajat. Lea Kaszas on heittänyt keskimäärin yli 160 jaardia per ottelu ja runkosarjassa maaleja heittopeleistä syntyi 17. Kiinniottotilaston kärjessä taas komeilee kolmikko Kirsti Nirhamo, Tiia Jansen ja Suvi Partanen.

Wolverinesin päihittämisen tarvitaan kuitenkin toimivaa etenemistä maata pitkin, sillä helsinkiläisten puolustus on liigan toiseksi paras Trojansin jälkeen torjumaan heittoja. Pelkästään ”ilmavoimiin” luottaminen ei välttämättä tämän hetken Wolverinesia vastaan riitä. Juoksu-uhka tarvitaan, jotta puolustus ei voi keskittyä pelkästään heittojen torjumiseen. Mikäli Trojans saa sairastuvalta palaavista apuja keskushyökkääjäosastolle, tämä urakka helpottuu huomattavasti.

 

Mestaruuden avaimet

Wolverines on pallon kantamiseen satsaava joukkue ja runkosarjassa 72 % peleistä oli juoksupelejä. Runkosarjassa jaardeja tuli kantamalla 1124, mutta tuoreempi tilasto on välierästä Saintsia vastaan. Välierässä helsinkiläiset keräsivät 297 jaardia, joista Tytti Kuusinen juoksi 126, Anna Martola 85 ja pelinrakentaja Essi Söderholm 55. Mari Jääskelä oli pienemmässä roolissa, mutta runkosarjassa, ennen Tytti Kuusisen liittymistä mukaan, Jääskelä oli liigan ykkönen. Arsenaalia siis riittää. Lisäksi heittouhkakin on todellinen, sillä Söderholm on heittänyt hyvin ja Wolverinesin laitahyökkääjistä etenkin pitkä ja ulottuva Emmi Järn, joka on kiinniotoissa heti Trojans-kolmikon jälkeen neljäntenä, on erityisen vaarallinen.

Menestymisen kannalta Trojansille on ensiarvoista löytää lääkkeet Wolverinesin juoksujen pysäyttämiseen. Mikäli siinä ei onnistuta, vaarana on, että ottelusta tulee suurinumeroinen ja silloin joka hyökkäyksestä pitää tehdä maali, ja katsoa loppuvihellyksen kohdalla, mihin se riittää.

Trojansin pitää hyökkäyksen osalta saada varhaisessa vaiheessa saada luotua tasapainoinen yhdistelmä juoksuja ja heittoja. Heittojen ei pitäisi olla ongelma, mutta juoksemalla pitäisi pystyä saamaan tasaista etenemistä, jotta ei päädytä liian usein kolmas ja pitkä tilanteisiin, joissa heitto on ainoa varteenotettava peli. Hyökkäyksen pitää pystyä pysymään kentällä mahdollisimman pitkään, koska paljon juokseva Wolverines periaatteessa hallitsee kelloa.

Odotettavissa erityylisten joukkueiden on kamppailu, jota ei voi verrata kahteen runkosarjan kohtaamiseen. Wolverines on vahvistunut ja haastaa varmasti Trojansin tasaväkisesti.

Mestaruuden lisäksi ottelussa on paljon muutakin pelissä. Trojans hakee harvinaista triplaa ja Wolverines taas paluuta takaisin ykköspaikalle, josta Trojans sen syrjäytti kaksi vuotta sitten. Trojansin Lea Kaszas on voittanut kaksi mestaruutta keskushyökkääjänä, mutta nyt olisi tarjolla voitto pelinrakentajana. Ottelussa kohtaavat myös kaksi naispuolista päävalmentajaa, joille kummallekin mestaruus olisi merkittävä asia uralla. Motivaatiota ei siis tarvitse etsiä, sitä löytyy varmasti.

Scroll to top