Sunnuntaina 12.6. Urpolan kentällä, Mikkelissä, on jaossa kaksi sarjapistettä ja sitä tavoittelemaan lähtevät kello 14.00 alkaen kotijoukkue Bouncers ja Turku Trojans Women.
Sekä Trojans että Bouncers ovat jaetulla toisella sijalla sarjataulukossa, kolmantena samoissa pisteissä on lisäksi Tampere Saints, joka kohtaa sunnuntaina sarjakärki Wolverinesin Helsingissä.
Joukkueiden lähtöasetelmat otteluun ovat toistensa peilikuvat. Bouncers aloitti kahdella voitolla peittoamalla ensin West Coast Phoenixin 14–0 ja viikkoa myöhemmin Tampere Saintsin 27–14. Kolmannella kierroksella Helsinki Wolverines oli selvästi pahempi vastus ja mikkeliläiset poistuivat Velodromilta 0–32 tappio niskassaan.
Trojans taas kohtasi Wolverinesin heti sarja-avauksessa, jossa helsinkiläiset saivat revanssin viime kauden loppuottelutappiolleen voittamalla hallitsevat mestarit 14–0. Seuraavalla viikolla Trojans hoiteli raisiolaiset tiukan taistelun päätteeksi 32–20 ja kolmannella ottelukierroksella Lionesses ei pystynyt Lohjalla pelatussa ottelussa asettumaan poikkiteloin viime kauden kisakuntoonsa päässeelle turkulaisryhmälle, joka vei pisteet selvin 48–0 numeroin.
Bouncers on vahva maalla
Mikkeli Bouncersin selvä vahvuus on sen juoksupelissä, vaikka heittäenkin on matkaa taittunut kohtuullisen hyvin. Keskushyökkääjä Emilia Kemppi on liigan etenijätilaston kolmonen 118 jaardin ottelukohtaisella keskiarvollaan. Juoksupelejä on Bouncersin yrityksistä pelattu 88 ja heittoihin on turvauduttu 56 kertaa. Ero ei ole dramaattinen, mutta ottelukohtaisissa keskiarvoissa se on selvempi. Heittopeleillä on edetty ottelua kohden keskimäärin 58,3 jaardia, kun maata pitkin kentällä on taivallettu 132,7 jaardin keskiarvolla. Pelinrakentaja Emmi Kolehmainen on onnistunut 15 heitossa kaikkiaan 52 yrityksestä eli heittojen onnistumisprosentti on 28,8. Heitoilla on edetty keskimäärin 9,4 jaardia. Reilun puolet Kolehmaisen heitoista on kopannut Milla Korhonen.
Bouncersin puolustus on hyvää liigan keskitasoa sallien vastustajille etenemisjaardeja keskimäärin 229 ottelua kohden. Sillä lukemalla on tilastoissa kolmantena Wolverinesin ja Trojansin jälkeen. Sama kolmas sija on hallussa myös, kun tilastot puretaan heittopuolustukseen ja juoksupuolustukseen. Heittäen vastustajat ovat edenneet keskimäärin 100 jaardia ottelussa ja juosten 129. Kolmessa ottelussa on mikkeliläisiä vastaan tehty 46 pistettä eli pari maalia. taklaajatilastojen kakkosena koko liigassa on Anni Pajunen. Myös Emilia Vihantola mahtuu liigan top 10 -taklaajiin ja heittopuolustuksesta pitää mainita Saara Asikainen.
Trojans on edennyt ilmateitse
Turku Trojans Women on ollut pitkään tasapainoisesti hyökkäävä joukkue. Niin nytkin, kun heittopelejä kaikista pelivalinnoista on ollut 67 ja juoksupelejä 72. Edetyissä jaardeissa on kuitenkin selvä ero. Heittopelit ovat tuoneet 486 jaardia hyvää 7,3 jaardin heittokohtaisella keskiarvolla, kun maata pitkin on edetty 246 jaardia 3,4 jaardin keskiarvolla. Syykin on selvä, sillä ykköstykki pallonkantamisen saralla, Laura Pulkkinen, on pienen, mutta harmillisen loukkaantumisen myötä joutunut keskittymään yksinomaan potkupeleihin. Myös Lea Kaszas, joka pallon kanssa on lähes pitelemätön, on ollut enimmäkseen toisella puolella palloa eli puolustuksessa. Tiukoissa paikoissa hän on tosin käynyt kentällä myös keskushyökkääjän ominaisuudessa ja hänen keskiarvonsa kantoa kohden on liigan toiseksi paras, komeat 10,4 jaardia. Trojansin onneksi suuriin saappaisiin on astumassa nuori Ainara Olmedo, joka on parantanut peli peliltä. Apua hän on saanut kokeneelta Petra Pölkiltä, joka on ahertanut kahta puolta palloa.
Heittopeliä pyörittää Trojansilla Jonna Hakkarainen, joka on paiskonut palloa hyvällä onnistumisprosentilla. Hiukan alle puolet heitoista on tavoittanut kohteensa eli 46.7 % tarkkuudella. Vastaanottajien määrä ja laatu on liigan kovinta luokkaa. Kirsti Nirhamo, Suvi Partanen ja Jutta Luhtala komeilevat kaikki top 10 -tilastoissa ja syvyyttä laitahyökkääjän pelipaikalle tuovat vielä Sari Kuosmanen ja Olivia Tolonen.
Trojansin puolustus on kolmen pelatun ottelun tilastojen valossa liigan toiseksi toimivinta annettujen pisteiden, vastustajien etenemien kokonaisjaardien sekä heittopuolustuksen osalta. Juoksuja vastaan turkulaisjoukkue on viidentenä ottelukohtaisten jaardeilla mitattuna, ja yrityskohtaisella keskiarvolla mitaten neljäntenä. Trojansin ja koko liigan tehokkain taklaaja on LB Essi Saastamoinen ja DB Oona Tuomi on tilastoviitonen.
Voiton avaimet
Trojansin tulee ottelun voittaakseen pysäyttää Bouncersin juoksuhyökkäys, käytännössä Emilia Kemppi, ja pakottaa mikkeliläiset turvautumaan enemmän heittopeliin. Trojansin puolustus on antanut vastustajille keskimäärin vain 43 jaardia etenemistä heittopeleillä, niukat 2,3 jaardia heittoa kohden, joten sillä osa-alueella eteneminen on työläintä.
Bouncers on suunnilleen yhtä vahva niin juoksuja kuin heittojakin vastaan, joten Trojansin hyökkäyksen on onnistuttava etenemään niin heitoilla kuin juoksemallakin, jotta yllätysmomentti säilyy ja puolustus pysyy varpaillaan. Muutamat sekunnit, jotka puolustus joutuu käyttämään tunnistaakseen onko tulossa heitto- vai juoksu, ovat hyökkäävälle joukkueelle arvokkaita ja voivat näkyä tulostaululla.
Bouncersin vastaavasti on reagoitava nopeasti Trojansin pelivalintoihin ja päästävä nopeasti kiinni pallonantajaan tai heittopeleissä luotava painetta pelinrakentajalle. Itsestään selviä asioita, totta kai, mutta kuten edellä tuli todettua, jokainen sekunti, jona aikana vastustaja tietää mitä on tulossa ja puolustus ei, sataa hyökkäyksen laariin.
Hyökkäyksen puolella Bouncersin menestys lepää pitkälti juoksupelin toimivuuden varassa. Trojansin puolustus ei tällä kaudella ole ollut juoksuja vastaan yhtä ilmatiivis kuin viime vuonna, mutta trendi on koko ajan parempaan suuntaan. Kun juoksuvoima henkilöityy vahvasti yhteen keskushyökkääjään, pieni yllätyksellisyys itse pelien osalta olisi tarpeen.