Trojans Women on joukkue, jossa on pelaajia hyvin erilaisista lähtökohdista. On noviiseja ja konkareita, pelaajia läheltä ja kaukaa. Miten tällainen sekoitus on saatu toimimaan. Annetaan pelaajien itse kertoa.
Trojans Womenissa pelaa hyvin erilaisilla taustoilla varustettuja naisia. Osa on saanut oppinsa toisessa joukkueessa, osa on vasta hiljattain tutustunut lajiin ja iso osa on tietysti Trojansissa pitkään pelanneita. Joukossa on siis niin maajoukkuepelaajia kuin noviisejakin. Tästä huolimatta joukkue on kiinteä, yhteen hitsautunut ryhmä, jossa jokainen tekee osansa menestyksen eteen. Tässä jutussa kerromme muutamien pelaajien erilaisia tarinoita. Sana oli täysin vapaa ja halusimme kuulla niin ”posia kuin negaakin”, sillä aina on varaa parantaa.
Kun joukkue menee alta
Trojansilla on kokemusta siitä, kun joukkuetta ei saadakaan kokoon. Hopeakauden 2016 jälkeen kävi yllättäen niin, ettei seuraavaksi kaudeksi saatukaan tarpeeksi pelaajia. Silloin tehtiin suunnitelma, että jäljellä olevat pelaajat siirtyvät muihin joukkueisiin pitämään yllä pelituntumaa ja samalla tehdään töitä joukkueen kokoamiseksi kaudeksi 2018. Pelaajat otettiinkin lämpimästi vastaan eri joukkueissa, ja kun Trojans sai asiansa kuntoon, ollaan seurassa haluttu panna hyvä kiertämään ja tarjota pelipaikkoja samassa tilanteessa oleville, joukkueensa menettäneille pelaajille. Totta kai Trojans on itsekin hyötynyt uusista pelaajista, mutta kyseessä on tilanne, jossa kaikki osapuolet voittavat. Pelaaja, Trojans ja suomalainen jenkkifutis, joka saa pidettyä harrastajat lajin parissa.
Kaudella 2019 Helsinki Roosters koki saman kohtalon kuin Trojans paria vuotta aiemmin, mutta vielä keskellä kautta. Silloin Turkuun tuli iso joukko Roostersin pelaajia, joista moni on jatkanut Trojansissa. Yksi heistä on Hilkka Rahkonen.
Turku Trojansiin siirtyminen ei olisi voinut sujua helpommin. Pelaajat ja valmentajat ottivat heti avoimin mielin osaksi joukkuetta, tukivat siirtymävaihetta ja auttoivat sisäistämään pelikirjan ja -systeemin. Trojans on tarjonnut erinomaiset kehitysmahdollisuudet pelaajille hyvällä valmennusstaffilla ja panostamalla joukkueen yhteishenkeen.
Olen kiitollinen että olen saanut mahdollisuuden olla osana näin hienoa joukkuetta, josta muotoutui nopeasti perhe ja kauden 2019 loputtua ei ollut epäselvää, että jään tänne. Meillä on joukko ihania ihmisiä ja mahtavia urheilijoita, jotka haastavat toisiaan treeneissä aina parempaan suoritukseen, ja tämä on mielestäni parasta.
Liiga viruksen armoilla
Viime talvena kaikki odottivat innolla keväällä alkavaa Naisten Vaahteraliigaa, kun maaliskuussa koko maailma joutuikin pandemian kouriin. Ensin Pietari Valkyries jäi sulkeutuvien rajojen taakse ja pian myös Kuopio Steelers totesi mahdottomaksi osallistua sarjaan. Neljä ennakkoluulotonta kuopiolaista urheilijaa halusi päästä pelaamaan tälläkin kaudella ja päätti tulla Turkuun. Essi Saastamoinen on yksi tästä nelikosta.
Trojans on ollut kaikkea sitä mitä toivoin; laadukasta valmennusta ja joukkueellinen määrätietoisia urheilijoita, jotka kantavat vastuun itsestään ja joukkueestaan. Olin kuullut Trojansista pelkästään hyvää ja tänne oli helppo tulla, kun tuttuja oli maajoukkueen kautta ja vastakkain pelaamisestakin on hyvät muistot. Trojansin peli on ollut rehtiä ja kovaa, just niin kuin pitääkin!
Kaupunkina Turku oli täysin vieras, ehkä jopa hieman pelottava, mutta ihmisten avoimuus ja rento ote elämään näkyy katukuvassa ja Turku onkin yllättänyt todella positiivisesti. Reissupelaajista on pidetty hyvää huolta ja aina on yöpaikka löytynyt, välillä on ollut jopa ylitarjontaa. Hienoa on myös aito ilo, joka on näkynyt muista pelaajista meidän osallistuessamme pelien lisäksi treeneihin. Olenkin saanut kauden aikana valtavan määrän uusia ihmisiä elämääni joukkueen, taustajoukkojen ja koko organisaation ihmisistä.
Valmennus ja laadukas treenaaminen on syy miksi valitsin Trojansin. Se on myös syy miksi valitsen Trojansin myös kaudella 2021. Haluan jatkaa siitä mihin tällä kaudella jäätiin. Tuntuu että tämä on vasta alkua jostakin suuremmasta.
Kilpailu pitää virkeänä
Naisten amerikkalaisella jalkapallolla menee Turun seudulla poikkeuksellisen hyvin. Kaksi seuraa, Trojans ja raisiolainen West Coast Phoenix pelaavat molemmat korkeimmalla sarjatasolla ja innostus on suurta. West Coast Phoenix on Trojansille hyvä kirittäjä ja varmasti myös toisin päin. Pelaajia myös siirtyy aika ajoin seurojen välillä molempiin suuntiin. Yksi Raisiosta Turkuun tullut on Eija Rouvali, joka on saanut pienestä maisemanvaihdoksesta uutta potkua uralleen.
Trojans Women on kaiken kaikkiaan tuntunut hyvältä. Olen sopeutunut hyvin ja päässyt sisälle joukkueeseen. Pidän joukkueen hengestä, sillä jokainen saa olla oma itsensä, ja joukkuehenki auttaa tekemään aina parhaansa – ja enemmänkin. Halu toimia joukkueen parhaaksi on kova, ja kun koko joukkue tuntee samoin, se parantaa kaikkien suoritusta. Olen nauttinut siitä, että saan pelata sellaisessa ilmapiirissä.
Valmennukseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Valmennus on ammattitaitoista ja yksilöt huomioon ottavaa. Jos jokin asia tuntuu hankalalta, sitä käydään läpi niin kauan kuin on tarpeellista. Koen kehittyneeni pelaajana muutamassa kuukaudessa paljon, kiitos Trojansin valmennuksen. Tällä kaudella minua on suuresti auttanut myös se että joukkueella on aivan erinomainen lääkäri, joka auttaa ja neuvoo ammattitaitoisesti.
Pelko pois ja täysiä päin
Naisten amerikkalainen jalkapallo on laji, jonka lähes kaikki joutuvat aloittamaan käytännössä täysi-ikäisenä, sillä tyttöjen junioritoiminta on vasta käynnistymässä Suomessa. Niinpä kynnys aloittaa niinkin fyysinen, mutta myös taktinen laji kuin jenkkifutis, voi aluksi tuntua pelottavalta. Syksyllä joukkueeseen liittyy aina mukaan uusia pelaajia, jotka ihmeellisesti talven aikana kasvavat täysiverisiksi pelaajiksi, ja monet löytävät itsensä aloituskokoonpanosta vierellään vaikkapa monivuotinen maajoukkueen avainpelaaja. Marjo Hartikainen kertoo oman tarinansa.
Näin Facebookissa ilmoituksen kokeilupäivistä ja tulin testaamaan. Parin treenin jälkeen pohdin onko tämä minun lajini vai ei, mutta kun sain ostettua lähes uudet pelikamat, päätin kokeilla ainakin yhden kauden. Ja on tämä niin hauskaa ollut, että jatkan vielä seuraavankin kauden.
En tiennyt juuri mitään lajista tai pelipaikoista. Kun selvisi, että pelaan hyökkäyksen linjassa, googletin ja katsoin YouTubesta mitä se tarkoittaa. Aluksi pelkäsin, että enhän minä voi tuolla tavalla toista päin rynnätä, mutta kun sitä on nyt treenannut, niin ei se enää tunnu pelottavalta. Tietyllä tapaa sitä jopa odottaa.
Ilman pelikamoja treenatessa en vielä saanut kunnon kuvaa lajista. Kamat päällä kontaktit ensin pelottivat ja olin muutamat treenit tosi arka. Tämä pelko kuitenkin poistui treenien myötä ja ekan pelin jälkeen rohkeus ja itsevarmuus lisääntyivät entisestään. Kesken kauden vaihdoin puolustuksen linjaan, ja ehdin kaksiin treeneihin ennen peliä. Silloin eka downi pelissä pelotti, mutta sekin kaikkosi pelin kuluessa.
Minut on otettu hyvin vastaan uutena pelaajana ja sekä treenikaverit että valmennus ovat mukavia. Leirillä joukkue tuntui hitsautuvan yhteen ja siellä viimeistään tuli olo, että kuulun joukkueeseen.
En osaa oikein sanoa onko jäänyt jotain valmennuksessa puuttumaan, koska laji on minulle niin uusi. On kiva että treenit ovat joka kerta vähän erilaisia ja haastavia. Välillä on treenien jälkeen paikat mustelmilla ja toisinaan selviää pelkillä lihasjumeilla.
Joukkue vei mukanaan
Toinen hiljattain lajiin mukaan tullut pelaaja Kaisla Honkaniemi kertoo miten hän Turkuun muutettuaan löysikin itsensä jenkkifutiskentältä.
Olin pitkään kiinnostunut Amerikkalaisesta jalkapallosta, mutta vasta Turkuun muutettuani minulla oli mahdollisuus aloittaa se. Olin googlettelemalla löytänyt Trojans Womenin ja kävin Study in Turku -messuilla heidän pisteellään, ja sain kokeilupäivien ajat. Heti alussa olin jo ihan myyty, sillä olin kaivannut joukkueurheilua ja yhteisiä treenejä, joissa joku kertoo mitä tehdä ja itse saa vain suorittaa. Pikku hiljaa aloin tutustua puolustuksen jengiin ja muuhunkin joukkueeseen, jonka myötä treeneihin oli aina mukava tulla. Myöhemmin talvella, kun laitettiin kamatkin päälle, tajusin kunnolla, mistä tässä on kyse. Kontakti ei minua pelottanut, mutta meneehän siihen aikaa tottua ja oppia oikeat tekniikat.
Pidän siitä, että treenaamme tavoitteellisesti ja treeneihin sisältyy muutakin kuin lajitreenejä, kuten juoksu- ja kuntosalitreenejä. Valmentajat ja joukkuetoverit ovat olleet kannustavia, mikä on todella tärkeää varsinkin alussa, kun kaipaa itseluottamusta ja muiden hyväksyntää. Leirin jälkeen tuntui jo, että olen oikeasti osa Turku Trojansia enkä vain ”uusi tulokas”.
Aion ehdottomasti jatkaa, sillä itsensä kehittämisen halu on suuri. Laji on itselleni uusi ja omanlaisensa, joten ensimmäinen vuosi on mennyt perusasioiden opettelemisessa. Odotankin sitä, että pystyisin keskittymään enemmän pelin lukemiseen ja yksityiskohtiin. Onneksi meillä on todella taitavia pelaajia joita katsomallakin jo oppii uutta. Joukkueessa myös aina neuvotaan toisia, joka on ollut todella opettavasta, sillä valmentaja ei aina kerkeä sanomaan tai huomaamaan kaikkea.
Kommenttien positiivisuudesta voisi päätellä, että haastattelut on tehty aseella uhaten, mutta vakuutan, että negatiivisia kommentteja yritettiin suorastaan kiskoa lähes hohtimilla siinä kuitenkaan onnistumatta. Vaikka haastateltujen lausunnot ovatkin hyvin myönteisiä, ei pidä tuudittautua mihinkään itsetyytyväisyyteen. Töitä on tehtävä, jotta tämän seudun hyvä tilanne jenkkifutiksessa jatkuu.
Valmennusta ja pelikavereita on kehuttu paljon, mutta aivan lopuksi haluaisin nostaa esille myös kaksi tärkeää sidosryhmää, jotka tekevät pelaamisen mahdolliseksi ja ne ovat Trojansin yhteistyökumppanit ja kannattajat. Ilman yritystukijoita ei olisi Trojansiakaan ja jotain kertoo turkulaisten jenkkifutisnälästä ja mustavalkoisesta sydämestä se, että katsomot ovat täyttyneet kotiotteluissa uskollisista kannattajista. Kun ottaa huomioon vielä, että elämme pandemian varjossa, ihmiset ovat silti halunneet tulla paikalle ja turvavälit huomioiden seurata Trojans Womenin otteita.
Tästä tuli pitkä juttu ja jos vielä luet tätä, ansaitset sinäkin sydämelliset kiitokset!
