Jos joku kaipaa urheiluaiheiselle elokuvalle ideaa, tämän vuoden Naisten Vaahteraliigan loppuottelusta voisi tehdä filmatisaation, joka pitäisi katsojat otteessaan viime hetkille asti penkin reunoista kiinni pidellen. Trojansin mestaruus ratkesi äärimmäisen jännittävien vaiheiden jälkeen finaalissa, joka oli varmasti yksi naisten jenkkifutiksen parhaimmista.
Ottelu alkoi Trojansin hyökkäysvuorolla ja heti kikkapelillä, kun pelinrakentaja Jonna Hakkarainen antoi pallon Lea Kaszasille, joka juoksemisen sijaan tavoitteli pitkällä heitolla Janna-Jemina Seilestä. Heitto oli kuitenkin karvan verran liian pitkä, mutta onnistuessaan olisi olliut aikamoinen tikarinpisto Wolverinesin takakentälle. Sen jälkeen kaksi juoksuyritystä eivät tuottaneet uusia yrityksiä ja pallo jouduttiin luovuttamaan Wolverinesille lentopotkun myötä.
Wolverines näytti heti, että koko kauden nousussa ollut suorituskäyrä oli edelleen matkalla kohti korkeuksia. Juoksupeli toisensa jälkeen kuljetti valkopaitaista ahmalaumaa kohti Trojansin päätyä. Mukaan mahtui yksi onnistunut heittopelikin, mutta 15 hyökkäyspelistä yli puolet eli kahdeksan oli kovaan iskuun päässeen Tytti Kuusisen juoksuja. Viimeinen niistä kantoi maalilinjan yli ja seuraava toi äsken tehdyn maalin päälle kaksi lisäpistettä. Wolverines siirtyi 8–0 johtoon ja ainakin allekirjoittanutta alkoi kylmätä muukin kuin jo melko viileänä puhaltanut syystuuli.
Trojans ilmoittautuu mukaan peliin
Kahteen ensimmäiseen hyökkäysvuoroon oli käytetty jo leijonanosa ensimmäisestä neljänneksestä ja sen lopun Trojans yritti saada hyökkäyspeliään kuosiin. Pääasiassa Laura Pulkkisen juoksuilla ja yhdellä Suvi Partasen kiinniottamalla heitolla päästiin jo Wolverinesin maalin tuntumaan neljänneksen sopivasti vaihduttua toiseksi, mutta tiivistynyt helsinkiläispuolustus laittoi stopin Trojansin etenemiselle jaardia ennen red zonea eli 20 jaardin linjaa.
Tämän jälkeen seurasi muutama hyökkäysvuoro, joiden aikana kumpikaan ei saanut yliotetta toisesta, mutta toisen neljänneksen käännyttyä loppupuoliskolleen Trojansin juoksupeli alkoi löytää aukkoja Wolverinesin puolustuksesta. Yhdeksän jaardin päässä maalista Lea Kaszas irtautui pitelijöistään ja kirmasi maaliviivan yli päästäen valloilleen hillityn tuuletuksen. Hiukan yllättävästi ja vahvasti omiinsa luottaen Trojansin valmennus päätti ottaa potkulla yhden lisäpisteen, vaikka vastustaja oli kahden pisteen johdossa, mutta eipä siitä lopulta haittaakaan ollut.
Loppuaika neljänneksestä käytettiin keskikentällä pelailuun ilman vaikutuksia tulostaulun numeroihin ja tauolle poistuttiin äärimmäisen tasaisissa ja jännittävissä 7–8 lukemissa Trojansin luvut ensin mainittuna, sillä Turusta katsoen melko kaukana pelatussa ottelussa Trojans oli kotijoukkueen asemassa. Toiselta neljännekseltä on mainittava erikseen Hanna Ropasen nappaama syötönkatko, joka antoi joukkueelle selvästi lisää virtaa tilanteessa, jossa Trojans oli hiukan purjeissa.
Puolustukset isossa roolissa
Toinen puolisko eli tarkemmin sanottuna kolmas neljännes alkoi puolustusten pitäessä hyökkäykset tiukassa vartioinnissa. Kumpikaan finalisteista ei saanut edes uusia yrityksiä. Wolverinesin toisen hyökkäysvuoron päättänyt lentopotku syvältä omalta alueelta kuitenkin petasi paikat seuraavalle pistesuoritukselle, sillä Hilkka Rahkonen blokkasi Kuusisen lentopotkun, Hanna Ropanen, poimi pallon talteen ja Trojans pääsi aloittamaan hyökkäysvuoronsa vain 12 jaardin päässä Wolverinesin maalista.
Trojans iski toistuvasti helsinkiläismuuriin, mutta tyhjin taskuin ei tältä hyökkäysvuorolta tarvinnut lähteä. Päävalmentaja Ojanen marssitti kentälle potkujoukkueen ja finaaliottelun arvolle sopivasti katsojat näkivät naisten peleissä turhan harvinaisen kenttäpotkumaalin. Laura Pulkkinen potkaisi pallon 30 jaardin päässä häämöttävään maalihaarukkaan tarkkaakin tarkemmin vieden Trojansin nyt ensi kertaa ottelussa johtoon, niukasti 10–8, mutta johtoon kuitenkin.
Ratkaisun makua?
Ropanen-Show jatkui seuraavalla Wolverinesin hyökkäysvuorolla, sillä Hanna ehti jälleen ennen valkopaitaista laitahyökkääjää pallon eteen ja nappasi pelivälineen ja sitä myöten hyökkäysvuoron Trojansille. Omalta 42 jaardin tasalta lähtenyt hyökkäys lähti hyvin liikkeelle Lea Kaszasin ja Laura Pulkkisen juoksuilla. Uusien yritysten myötä päästiin jo keskiviivan yli, ja sitten lävähti. Kaszas löysi nelikaistaisen valtatien kohti maalialuetta ja hän päätti juosta sen loppuun asti. Laura Pulkkinen täydensi pistesuorituksen vielä lisäpistepotkulla ja runsaslukuisena paikalle saapunut turkulaisyleisö sai riemuita Trojansin siirtymisestä 17–8 johtoon.
Neljännes vaihtui ja kaikkien stadionilla olevien katseet kohdistuivat yhä useammin Wolverinesin kenttäpäädyssä nyt olevaan tulostauluun, tarkemmin sanottuna siinä olevaan pelikelloon. Wolverines ei olisi Wolverines, jos se ei olisi vaarallinen viimeiseen sekuntiin asti ja finaaliottelussa saatiin tästä jälleen kouriintuntuvan havainnollinen esitys.
Wolverinesin ensimmäinen hyökkäysvuoro viimeisellä neljänneksellä oli pitkä ja kantoi aina Trojansin 10 jaardin linjalle asti, ja turkulaispuolustus pystyi vaivoin estämään maalisuorituksen syntymisen. Etenkin Evi Laajapuro ja Essi Saastamoinen kunnostautuivat Hanna Ropasen ohella Wolverinesin aikeiden torpedoinnissa.
Wolverines takaisin peliin
Yritysten ehdyttyä Trojans sai pallon ja koetti kuluttaa kelloa mahdollisimman paljon, mutta joutui kuitenkin luopumaan pallosta, kun peliaikaa oli vielä jäljellä 3:09. Pulkkisen lentopotku oli hyvä, mutta pelissä oli virhe ja potku piti uusia. Tällä kertaa kauempaa suoritettu potku antoi Wolverinesille hyvät kenttäasemat ja vimmatusti jaardeja niellyt hyökkäysjoukkue saikin toimitettua 14 jaardin heittopelillä pallon maalialueelle. Pia Kososen heiton poimi yleensä pallonkantajana kunnostautunut Mari Jääskelä. Lisäpistepelissä Tytti Kuusinen perehdytettiin Myyrmäen kentän tekoruohomaton biosfääriin jo ennen maalialuetta, joten taululle loihdittiin lukemat 17–14.
Tässä vaiheessa elokuvan käsikirjoituksessa todetaan, että tarinan kohteena oleva joukkue näyttää pitävän valtteja käsissään ja hoitavan ottelun nimiinsä kuluttamalla kellon juoksupeleillä loppuun. Juoneen on kuitenkin varattu käänne, joka saa katsojat puremaan peitonsyrjää kotisohvillaan, mikäli siis seuraisivat ottelua kotisohvillaan. Allekirjoittanut seurasi sitä kentänlaidalta ilman mahdollisuutta purra peittoa tai upottaa päätään tyynyn sisään.
Nimittäin Trojansin yritykset kuluttaa kelloa päättyivät heti alkuunsa. Pelinrakentaja Jonna Hakkarainen piti kahdesti pallon itse ja koetti ottaa tarvittavat jaardit rohkealla juoksulla linjaan ilmaantuneista aukoista. Ensimmäisellä yrittämällä se onnistui ja toisellakin melkein. Melkein siksi, että juoksu päätteeksi Wolverinesin puolustuksen Annu Ruotsalaisen onnistui riistää pallo Hakkaraisen otteesta niin sanotuille vapaille markkinoille, joilta sen kaappasi valkopaitojen Jenna Hautamäki.
Jännitys tiiivistyy…
Jos tämä olisi ollut elokuva, tässä vaiheessa katsojien eteen olisi näytetty, miten kaikkien edellisten Wolverinesille kärsittyjen tappioiden ratkaisuhetket vilistävät filminauhana päähenkilöiden mielessä. Näinkö tässä taas käy?
Peliaikaa oli jäljellä 1:48, matkaa Trojansin maalille 40 jaardia ja Wolverinesin pelaajat valmiina ahmaisemaan (pun intended) troijalaiset jälleen pelissä, jolla on oikeasti merkitystä. Tarinaan tämä kuitenkin sopi kuin nenä päähän. Koko kauden lähes ylimaallisia otteita esittänyt Trojansin puolustus pääsi parrasvaloihin ottelun ratkaisuhetkillä ja teki sen, minkä se parhaiten osaa. Pysäyttää vastustajan hyökkäyksen selkä seinää vasten. Yritys yritykseltä Wolverines lähestyi Trojansin maalialuetta hiekan valuessa tiimalasissa, mikä on tietysti vain kielikuva, sillä tiimalasi peliajan mittausvälineenä olisi varsin hankala ja yleisön jännityksen kannalta vähemmän havainnollinen.
…ja huipentuu
Lopulta kaikki kulminoitui 10 jaardin päässä Trojansin maalialueesta. Hiukan yllättävästi Wolverines turvautui heittopeleihin, joista ensimmäisen löi maahan Hanna Ropanen, kuka muu muka. Seuraavakaan ei päätynyt kohteeseen ja vuorossa oli neljäs yritys, matkaa edelleen 10 jaardia. Wolverines päättää kokeilla ratkaisevalla yrityksellä jo kahdesti hyvin onnistunutta suunnanvaihtopeliä sellaisella lisämausteella, että suunnanvaihdon jälkeen pallon saanut Emmi Järn heittääkin pelivälineen maalialueelle. Alku menikin käsikirjoituksen mukaan, ja pallo tuli kohti maalialueella odottanutta pelinrakentaja Pia Kososta. Kiinniottokin näytti hyvältä, mutta se tapahtui kentän pinnan avustuksella, mikä teki heitosta epäonnistuneen.
Epäusko oli käsin kosketeltava. Voiko tämä olla nyt totta. Se oli siinä. Trojansin hyökkäys tuli kentälle ja tekee ”victory formationin” eli pelinrakentaja laskee pallon saatuaan polven maahan ja kuluttaa näin pelikellon loppuun. Päätuomari nostaa pallon päänsä yläpuolelle ja Trojans – on – Suomen – mestari – 2021.
Juhlinta voi alkaa
Gatoradella sisältä ja ennen kaikkea ulkopuolelta marinoitu päävalmentaja Pauli Ojanen on silmin nähden helpottuneen onnellinen. Hän muistuttaa, että nyt voitettu Wolverines on todella kova joukkue ja aivan eri kuin se, jonka Trojans voitti ensimmäisessä ottelussaan 58–0. Joukkue on kehittynyt lyhyessä ajassa ja myös vahvistunut pelaajilla, jotka ovat palanneet Saksasta. Ei siis ihme, että Ojanen antoi tunnustusta vastustajalle ja etenkin sen valmennukselle.
Wolverinesin taival pohjalta finaaliin ja melkein sen voittajaksi olisi sekin oman elokuvansa arvoinen kertomus, mutta koska tämä on Trojansin otteluraportti, jätetään sen kertominen muille.
Kiitos kaikille Trojansin uskollisille kannattajille tämän kauden upeista kannustuksista. Tähän on hieno päättää tämä kausi.
