Trojans Women voitti sunnuntaina Wasa Royalsin melko vaivattomasti, mutta lauantaina vieraaksi saapuva Northern Lights on alkukauden otteiden perusteella pykälää kovempi nippu. Löytyykö oululaisilta keinot pysäyttää Kaszasin johtama monipuolinen hyökkäys selviää lauantaina yläkentällä kello 14.00 alkaen.
Molemmat joukkueet pelasivat edellisen pelinsä vajaa viikko sitten eli sunnuntaina Northern Lights kohtasi kotonaan Helsinki Wolverinesin, joka oli parempi numeroin 26–8. Taukotilanne oli kuitenkin vain 14–8 helsinkiläisille ja kolmas neljännes mentiin ilman pistesuorituksia. Varsinainen ratkaisu nähtiin numeroiden valossa vasta viimeisellä neljänneksellä Wolverinesin tehtyä kaksi touchdownia, jotka kasvattivat eron 18 pisteeseen.
Oulu matkaa maata pitkin
Oululaisten eteneminen kahdessa ensimmäisessä ottelussa on tapahtunut pääasiassa maata pitkin, sillä oululaiset ovat heittäneet vain kahdeksan kertaa ja niistäkin vain yksi heitto on onnistunut.
Northern Lightsin edetyistä jaardeista leijonanosan ovat keränneet WR Oona Yliuntinen ja QB Nea Törmänen ja RB Satu Laamanen. Ainoan onnistuneen heiton on napannut Yliuntinen Northern Lightsin hyökkäys nojaa siis lähes yksinomaan juoksupeliin. Nea Törmänen osaa kyllä heittää, se nähtiin viime kaudella, mutta toistaiseksi heittopeli ei ole muodostanut kovin merkittävää uhkaa. Heittopelin puuttuessa oululaiset ovat jalostaneet juoksupelin syömähampaakseen ja siinä liikkuva pelinrakentaja on tärkeä palanen. Trojansin puolustuksen kannattaa siis pitää silmänsä auki Törmäsen omien juoksujen varalta, eikä sovi unohtaa oululaisten vuosikymmenten mittaista historiaa valintapelien käytöstä.
Puolustuksessa eniten taklauksia on kerännyt DL Roosa Laitinen, mutta muuten taklaukset ovat jakautuneet laajalle joukolle puolustuspelaajia. Kaksi ottelua on hiukan hintelä tilastomateriaali kovin pitkälle meneville arvioille.
Trojansilla uusia onnistujia
Trojansin viime sunnuntain ottelu Royalsia vastaan oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja erittäin hyödyllinen. Ottelussa peliaikaa saivat pelaajat, jotka tarvitsivat kipeästi kokemusta ja onnistumisia. Niitä tulikin ottelussa runsaasti ja se auttaa joukkuetta merkittävästi mitä pidemmälle kausi etenee. Ottelu osoitti, että vaikka Trojansin rosteri on tällä kaudella hieman viimekautista pienempi, leveyttä eri pelipaikoilla kuitenkin riittää. Northern Lightsin voikin olla vaikeaa keskittyä minkään osa-alueen tai yksittäisen pelaajan pimentämiseen, kun uusia tekijöitä on näiden taustalta tulossa useita. Mielenkiintoista onkin nähdä, onko Vaasaa vastaan onnistuneille tarjolla isompi rooli Oulua vastaan.
Juoksupeleissä Laura Pulkkinen ja Mathilda Berndtsson muodostavat oivan tutkaparin, jossa toinen tekee tilaa, kun toinen kantaa palloa. Ainara Olmedo Giler on jokerikortti, joka voi lauantaina saada lisää peliaikaa. Lea Kaszasin heittokäsi on puhunut tälläkin kaudella suoria sanoja ja kun kohteina on Suvi Partasen ja Tiia Jansenin kaltaisia liimanäppejä, tulosta on tullut. Loukkaantuneena olevaa Kirsti Nirhamoa on mallikkaasti paikannut Sunelle Coetzee, joka Vaasaa vastaan poimi kahdeksan kiinniottoa ja eteni niillä 78 jaardin ja yhden touchdownin arvoisesti. Ariadna Tinoco on heittöhyökkäyksen uusi nimi, jolla myös saattaa olla tilaisuus sunnuntaina ottaa roolia.
Trojansin puolustus on pitänyt vastustajien heitot aivan minimissä, keskiarvon ollessa 54 jaardia. Juoksuja vastaan keskiarvo on 174 jaardia. Puolustuksen taklausrohmuja ovat kauden alusta alkaen olleet Oona Tuomi 17 ja Kaisla Honkaniemi 15 taklauksellaan. Royalsia vastaan puolustuksessa esille nousivat lisäksi Helen Wicht, Vappu Kettunen ja Kia Kavander.
Vuosi sitten oululaiset aloittivat vahvasti ja pystyivät tekemään Trojansia vastaan peräti 28 pistettä ja etenemään huikeat 383 jaardia juoksemalla. Kotijoukkueen kannattaa siis olla hereillä jälleen kerran alusta asti.