Trojans hoiteli runkosarjan viimeisenkin ottelun voitokkaasti. Oulu Northern Lights kaatui numeroin 10–39 (7–27).
Lähtöasetelma oli, että lauantain ottelussa ei ollut kummallekaan joukkueelle oleellista sarjataulukkoon vaikuttavaa panosta. Trojansia varmasti kiinnosti runkosarjan kuittaaminen puhtaalla pelillä, mutta niin, ettei enempää loukkaantumisia pääsisi tulemaan. Oulukaan ei enää kotietua välieriin pystyisi saamaan. Amerikkalaista jalkapalloa ei kuitenkaan voi lähteä pelaamaan sukkasillaan, joten ihan kunnon peli ottelusta saatiin aikaiseksi.
Koko kauden aikana vain kaksi onnistunutta heittoa suorittanut Oulu yllätti heittämällä ottelussa ehkä enemmän kuin missään aikaisemmassa ottelussa. Muutama onnistuminen tulikin, mutta myös paljon pallonmenetyksiä.
Trojans joutui lähtemään otteluun ilman keskushyökkääjä Suvi Väisästä, joka on loukkaantuneena. Pallon kantamisesta vastasi pääasiassa Matilda Berndtsson, joka olikin koko ottelun todella hyvässä iskussa.
Kaksi syötönkatkoa, kaksi maalia
Ensimmäiset hyökkäysvuorot päättyivät kummallakin lentopotkuun, mutta oululaisten toinen draivi päättyi syötönkatkoon, jonka poimi kahteen suuntaan pelannut Kirsti Nirhamo oululaisten kenttäpuoliskolla. Trojansin hyökkäys eteni Lea Kaszasin johdolla loppumatkan juosten ja heittäen, ja ensimmäisen pistesuorituksen kirjautti nimiinsä Tiia ”laserfokus” Jansen, joka sieppasi pallon vastustajan puolustajan ahdisteluista piittaamatta. Lisäpistepotku jäi matalaksi ja taululle saatiin numerot 0–6.
Yhtä epäonnekas oululaisittain oli seuraavakin hyökkäysvuoro. Edettyään jo puolenkentän tuntumaan, pelinrakentaja Nea Törmäsen heitto pomppi flipperipallon tavoin vastaanottajan ja Trojansin takapuolustajien käsissä päätyen lopulta Oona Tuomen näppeihin. Pallo jälleen Trojansille kelpo kenttäasemassa. Hetkeä myöhemmin Kaszas linkosi pallon korkeassa kaaressa maalialuetta kohti juoksevalle Jansenille, joka teki jo toisen maalinsa. Lisäpisteitä lähdettiin hakemaan kahta ja ne nappasi Suvi Partanen Kaszasin heitosta. Tilanne 0–14.
Trojans jyrää, mutta Oulukin onnistuu
Toisella neljänneksellä sama trendi jatkui. Oulu pääsi pelaamaan Trojansin maalin jälkeen vain kaksi peliä, kun pallo oli jälleen vierasjoukkueella. Satu Laamanen kantoi hyvin palloa turkulaisten linjasta läpi, mutta Helen Wicht sai riistettyä pallon Laamasen käsistä ja se päätyi lopulta Essi Saastamoisen haltuun. Trojans sai pallon puolen kentän tuntumassa ja jauhoi tasaisesti heitto- ja juoksupelejä miksaamalla loppumatkan oululaisten maalialueelle asti. Maalintekijänä Kirsti Nirhamo Kaszasin maalialueen vasempaan reunaan suuntautuneesta, parikymmenjaardisesta heitosta. Emilia Ropanen potkaisi lisäpisteen haarukkaan ja tilanteeksi ynnäytyi 0-21.
Maalinjälkeinen Oulun hyökkäysvuoro alkoi erinomaisesti, kun Annika Kyröläinen eteni pallon kanssa ensimmäisellä yrityksellä melkein 20 jaardia, Trojansin 44 jaardin linjalle. Lightsin kannalta onnettomasti hyvä startti nollautui jo seuraavalla yrityksellä, kun Trojansin Veera Miettunen pääsi linjasta taklaamaan pelinrakentaja Törmästä juuri tämän ojentaessa palloa keskushyökkääjälle ja turkulaisten Linda Wennberg syöksyi kärppänä pallon päälle.
Huonolta näyttänyt tilanne kääntyi kuitenkin oululaisten eduksi, sillä myös Trojans menetti pallon melkein saman tien saatuaan sen. Matilda Berndtsson törmäsi Northern Lightsin linjassa Roosa Laitisenmuodostamaan muuriin ja siinä rytäkässä pallo päätyi Aino Juntuselle. Nyt oli Oulun vuoro jauhaa peliä puolesta kentästä eteenpäin ja nyt siinä onnistuttiinkin. Annika Mäen, Satu Laamasen, Annika Kyröläisen sekä pelinrakentaja Törmäsen juoksuilla Northern Lights pääsi Trojansin viiden jaardin linjalle, josta Törmänen itse kantoi pallon maalialueelle ja Kyröläinen potkaisi lisäpisteen varmasti sisään. Oulu kavensi tilanteeksi 7–21.
Trojans ei tästä hätkähtänyt, vaan laittoi seuraavalla hyökkäysvuorolla jälleen rallin päälle. Berndtsson toimi pääasiallisena kuriirina ja etenemistä höystettiin muutamalla lentopostilla Jansenille ja Nirhamolle, joka sai kunnian tehdä ottelussa toisen maalinsa jälleen tuttuun paikkaan, maalialueen vasempaan nurkkaan suuntautuneesta heitosta. Lisäpistepeli meni vihkoon ja tilanne 7–27 jäi myös taukotulokseksi.
Trojansille vielä pari maalia
Toisen puoliskon aluksi Trojans lisäsi johtoaan pitkän draivin päätteeksi, maalintekijänä tällä kertaa Suvi Partanen Kaszasin 16 jaardin heitosta. Lisäpisteitä ei tälläkään kertaa onnistuttu saamaan, joten pelitilanne muuttui lukemiin 7–33.
Oulun seuraava hyökkäys jäi sekä kestoltaan että etenemiseltään lyhyeksi. Puolesta kentästä pelattu neljäs yritys ei tuottanut uutta yrityssarjaa, joten Trojans sai pallon ja kolmella perättäisellä juoksulla Berndtsson eteni 48 jaardin matkan ja maalilinjan yli. Lisäpistepotku ei mennyt haarukkaan ja tulostaulua komistivat numerot 7–39.
Viimeisellä neljänneksellä nähtiin vain yksi pistesuoritus. Northern Lights käytti peräti 20 peliäedetäkseen omalta 20 jaardin linjaltaan Trojansin kuuden jaardin linjalle, jonne turkulaispuolustus lopulta oululaiset pysäytti. Neljäs yritys käytettiin kenttäpotkumaaliin, jonka Annika Kyröläinen onnistuneesti potkaisi haarukkaan sinetöiden samalla päätösnumerot 10–39.
Ottelu parhaana palkittiin Trojansilta ansaitusti Lea Kaszas, joka heitti 20 kertaa, onnistui 13 kertaa, joista viisi johti touchdowniin. Northern Lightsin MVP oli Annika Kyröläinen, joka juoksi 48 jaardia, potkaisi kenttäpotkumaalin sekä yhden lisäpisteen.
Loppukommentit
Trojans pelasi Oulussa tavallista ohuemmalla rosterilla, jossa osa pelasi kahteen suuntaankin, mutta joukkue oli siitä huolimatta huippuiskussa. Matilda Berndtsson hoiteli hienosti pallonkantotehtävät ja laitahyökkääjäkolmikko Jansen-Nirhamo-Partanen oli kerrassaan maaginen. Puolustus onnistui hankkimaan pallon joukkueelleen peräti viidesti ja oli muutenkin hermeettisen tiivis.
Välieräottelu pelataan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, joten toivottavasti mahdollisimman moni loukkaantumisesta kärsivä pelaaja saataisiin siihen mennessä kuntoon. Välierä tulee olemaan satavarmasti tiukka ja jännittävä kamppailu, jossa jokaisen panosta kaivataan.