
Avausottelussa Wolverinesille hävinnyt Trojans matkustaa lauantaina Ouluun tähtäimessään voitto ja kaksi sarjapistettä. Northern Lights aloitti oman kautensa voitolla Tampere Saintsista.
Oululaiset saavat lauantaina tupla-annoksen Trojansia, kun sekä miesten että naisten joukkueet pelaavat Northern Lightsia vastaan. Päivällä kello 13 ottavat miehet yhteen ja kello 18 on naisten vuoro taistella sarjapisteistä.
Trojans avasi nyt jo ties kuinka monetta kertaa kautensa ottelulla Wolverinesia vastaan, ja tällä kertaa kotiin tuomisina oli tasaisen kamppailun jälkeen niukahko 0–14 tappio. Oulu sitä vastoin matkusti viime sunnuntaina Tampereelle, jossa se päihitti kotijoukkue Saintsin 15 pisteellä, numeroin 29–14.
Northern Lights on juoksukone
Northern Lightsin syömähammas Saintsia vastaan oli juoksupeli, sillä 59 yrityksestä palloa kannettiin 54 kertaa ja jaardeja saatiin niillä kokoon 319. Heittoyrityksiä nähtiin vain viisi, joista kolme onnistui ja yhdestä, Veera Levijoelleosoitetusta heitosta syntyi myös maali. Heittopeleillä jaardeja karttui yhteensä 43. Oululaisten pystyvä pelinrakentaja Nea Törmänen juoksi pallon kanssa 23 kertaa ja peräti 110 jaardia sekä tekaisi omalla juoksullaan ottelun avausmaalinkin.
Northern Lights käytti Tampereella paljon toss-heittoa, jossa pelinrakentaja aloitussyötöstä pallon saatuaan heittää linjan takana pallon alakautta täyteen vauhtiin päässeelle keskushyökkääjälle. Tämä oli myrkkyä Saintsin puolustukselle. Toiseksi eniten – pelinrakentaja Törmäsen jälkeen – pallon kanssa maata pitkin eteni Aino Lepojärvi, jolle pallo ojennettiin 20 kertaa.
Oulun puolustus piti Saintsin hyökkäyksen hyvin kurissa. Sinipaitaiset tamperelaiset saivat kasaan yhteensä vain 135 edettyä jaardia. Pahiten hankaluuksissa Northern Lightsin puolustuksen kanssa oli juoksuhyökkäys, joka joutui tyytymään 33 jaardiin vain 2 jaardin keskiarvolla per yritys. Oululaisten puolustus toimi yhtenäisenä joukkona ja taklaukset jakautuivat tasaisesti monelle pelaajalle. Eniten taklauksia Saintsia vastaan, 4+4, keräsi Carla Blanca Lasheras, jota kannattaa lauantainakin varmasti seurata.
Trojansin hyökkäyksellä kovat piipussa
Trojansin hyökkäyksestä Wolverinesia vastaan ei jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Heittämällä joukkue eteni 26 jaardia, mutta kun juoksupeleistä saalis oli 17 jaardia takapakkia, oli nettoeteneminen vain yhdeksän jaardia. Kun ottelu kuitenkin oli pisteiden valossa melko tasainen, kertoo se siitä, että puolustus teki kentällä lujasti hommia. Wolverinesin hyökkäyskään ei edennyt kentällä mitään paraatimarssia. Kokonaisjaardimäärä jäi 178 jaardiin ja Wolverinesin leipälajissa, pallon kantamisessa juosten, matkaa taittui vain runsas kentänmitta, 115 jaardia. Helsinkiläisten eteneminen yhtä yritystä kohden oli vain 2,5 jaardia. Voidaan siis sanoa, että Trojansin hyökkäys ei päässyt vielä näyttämään tehojaan, mutta puolustuksen osalta kyvyt punnittiin kovimmalla mahdollisella mittarilla.
Lauantain ottelussa onkin paljon yllätystekijöitä, kuten mikä on Trojansin hyökkäyksen todellinen taso. Wolverines ei antanut oikein mahdollisuuksia näytöille, mutta Oulussa nähdään varmasti sisuuntunut hyökkäysjoukkue, joka haluaa näyttää, että tulosta syntyy.
Ainakin heittohyökkäyksessä on paljon tuttuja ja hyväksi osoittautuneita elementtejä mukana. Pelinrakentajana on Lotta Wulff, joka viime kaudella teki todellisen läpilyöntinsä ja joka on viettänyt menestyksekkään talven Yhdysvalloissa lippupallon parissa. Laitahyökkääjinä tutut Tiia Jansen, Suvi Partanen, Kirsti Nirhamo ja Sunelle Coetzee tarjoavat houkuttelevia kohteita heitoille ja uutena kasvona Kuopio Steelersistä Milla Korhonen, joka on jo aiemminkin edustanut Trojansia lippupallon puolella. Juoksuhyökkäyksessä on sen sijaan tapahtunut muutoksia viime kauden jälkeen. Keskushyökkääjinä toimivat jo ennestään tuttu Matilda Berndtsson sekä Cia Vesa.
Arvailut päättyvät lauantaina, kun ottelu Castrénin kentällä käynnistyy kello 18.00
