Lippupallo olympialajiksi 2028, MM-kisat Suomessa 2024

Julkaistu: 16.10.2023


Lippupallo hyväksyttiin vuoden 2028 Los Angelesin olympialaisten kisaohjelmaan ja amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF pääsi KOK:n täysjäseneksi.

Suomessa lippupallo on tunnettu koulujen liikuntatunneilta ja jenkkifutiksen kevytversiona, mutta maailmalla on paljon pelkästään lippupalloon keskittyneitä urheilijoita. Pääsy olympialajiksi tulee varmasti nostamaan lippupallon suosion uuteen kasvuun Suomessa.

Ennen vuoden 2028 olympialaisia maailman lippupalloharrastajien ja -yleisön katseet kiinnittyvät kuitenkin ensi kesänä tiiviisti Suomeen, kun Lahdessa ja Pajulahdessa pelataan lajin MM-kisat 27.–30.8.2024.

Amerikkalaisessa jalkapallossa suomalaiset miesten ja naisten joukkueet ovat voittaneet eniten Euroopan mestaruuksia, mutta lippupallossa Suomi on jäänyt hiukan lähtötelineisiin. Tähän on tarkoitus saada muutos. SAJL tulee organisoimaan lippupallotoiminnan sekä satsaamaan resursseja siten, että olympialaisten Los Angelesissa lähestyessä, Suomella on lähettää kilpailukykyinen joukkue kisoihin.

Trojans järjestää lippupallotreenejä

Trojans Womenin pelaajat ovat jo useamman vuoden olleet maajoukkuen vakiokalustoa, joten luonnollisesti Trojans on vahvasti mukana lippupallon uudessa nousussa. Treenimahdollisuuksia on sekä miehille että naisille, tytöille ja pojille.

Jos olet yli 15-vuotias ja ”flägi” kiinnostaa, voit treenata lippupalloa Turussa Impivaaran jalkapallohallissa. maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 20.30–22.00. Jos olet alle 15-vuotias ota yhteyttä Trojansin nettisivujen yhteydenottolomakkeella, niin etsimme sinulle mahdollisuuden päästä treenaamaan.

Scroll to top