Trojansin Doris matkusti pääsiäissunnuntaina Ouluun, jossa kapealla rosterilla liikkeellä ollut joukkue taisteli itselleen kevätsarjan kakkossijan ja paikan elokuun SM-lopputurnaukseen.
Naisten lippupallojoukkue Trojans Doris, osallistui Oulun turnaukseen vain viiden pelaajan voimin, sillä osa pelaajista oli Trojans Womenin mukana Lohjan Kisakallion urheiluopistolla treenaamassa pian alkavaa Naisten Vaahteraliigaa varten.
Trojans Doriksen pelaavaan kokoonpanoon saatiin Laura Pulkkisen ja Essi Saastamoisen lisäksi onneksi apuja Savosta, kun Korhosen siskokset Milla, Henna ja Jonna täydensivät joukkueen.
Kolmikosta Milla Korhonen pelaa Naisten Vaahteraliigassa Kuopio Steelersin riveissä. Henna ja Jonna sen sijaan pelasivat lippupalloa ensimmäistä kertaa, mutta kuten lopputulos osoitti, ei varmasti viimeistä kertaa. Lahjoja selvästikin on ja Trojans Doriksen kannalta tämä on erinomainen asia, sillä jatkossa nopeajalkaisia Korhosia on mahdollista saada apuun peräti kolmin kappalein.
Helsinkiläisjoukkueet vastustajina
Oulun turnauksessa Trojans Doris kohtasi ensin kevätsarjan kovimman vastustajan. Helsinkiläinen HFF Mummelines ei Trojansin tapaan ollut tähän mennessä hävinnyt yhtään ottelua. Mummelines otti ilman vaihtopelaajia pelanneesta Trojansista voiton numeroin 37–6.
Toisessa ottelussa vastaan asettui niin ikään helsinkiläinen Nuggets, joka oli hävinnyt oman avausottelunsa kotijoukkue Oulu Northern Lightsille 12–36. Tässä kamppailussa Trojans otti ensimmäisellä puoliskolla reilun 21–0 johdon, mutta Nuggets tuli vahvasti mukaan peliin toisella puoliskolla. Koko ajan kentällä oleminen saattoi jo käydä Trojansin pelaajien voimille, sillä pisteitä ei toisella puoliskolla Doriksen sarakkeeseen merkitty enää kuin kaksi. Roosters onnistui kahdesti maalinteossa ja yhden pisteen lisäpisteyrityksissä, joten lopputulokseksi saatiin 23–14 Trojansin hyväksi.
Mummelines rökitti kotijoukkuetta viimeisessä ottelussa luvuin 51–6 ja näin kevätsarjan lopulliset sijoitukset muotoutuivat seuraavanlaisiksi:
- HFF Mummelines 10
- Trojans Doris 8
- Kuusankoski Cowgirls 6
- Northern Lights 4
- Tampere Saints 2
- Nuggets 0
HFF Mummelines ja Trojans Doris jatkavat elokuussa, SM-viikoilla pelattavaan lopputurnaukseen, jossa Trojans puolustaa viimevuotista Suomen mestaruuttaan.