Miesten I-divisioonassa Trojans kohtaa lauantaina Oulussa sarjakakkosen

Julkaistu: 11.6.2026


Trojans saalisti viime lauantaina ensimmäisen voittonsa tällä kaudella ja matkustaa seuraavaksi Ouluun, jossa sarjakakkonen Northern Lights tarjoaa troijalaisille tähän asti kovimman vastuksen.

Trojans matkustaa seuraavaksi Ouluun, jossa sitä odottaa sarjassa toisena oleva Northern Lights, jolla on kolmesta ottelusta kaksi voittoa ja yksi tappio. Sarjataulukko näyttää tässä vaiheessa vielä tasaiselta, kun peräti neljä joukkuetta on tasapisteissä kolmannesta sijasta eteenpäin. Tilastot kuitenkin piirtävät selkeämmän kuvan joukkueiden välisistä voimasuhteista ja erilaisesta identiteetistä.

Puolustus on pitänyt Trojansin mukana peleissä

Trojansin hyökkäystä on alkukaudella vaivannut tehottomuus, joka hiukan alkoi näyttää väistymisen merkkejä Jaguars-ottelun toisella puoliskolla, ainakin juoksupelin osalta. Marcos Mikkonen on ollut joka pelissä avainpelaajia ja Jaguarsia vastaan Benjamin Varpaan siirtäminen laitahyökkääjän tontilta toiseksi keskushyökkääjäksi osoittautui verrattomaksi peliliikkeeksi. Trojansin nopeajalkaiset keskushyökkääjät ovatkin olleet vaikeasti pysäytettäviä täyteen vauhtiin päästyään.

Heittopeleissä sen sijaan on ollut epävarmuutta ja pelivalinnoissa ehkä hiukan ylioptimismiakin. Niinpä usein ollaan ajauduttu kolmas ja pitkä -tilanteisiin, joissa tuleva heittopeli on näkynyt Uranukseen asti. Jos Trojans saa lyhyen heittopelinsä toimimaan ja tuottamaan tasaisesti jaardeja, hyökkäys pysyy kentällä pidempään ja pääsee myös paremmille pisteidentekoetäisyyksille.

Trojansin puolustus on ollut joukkueen toimivimpia osia. Se on pitänyt turkulaisjoukkueen hyvin peleissä mukana. Vastustaja ei ole saanut kovin monta isoa peliä, vaan on joutunut tekemään töitä pisteiden eteen. Tässä onkin yksi ratkaisevista tekijöistä Oulu-ottelussa. Puolustuksen avainhahmoja ovat alkukaudesta olleet Anselmi Siltala 13+2 taklausta, Jimi Virtanen 9+8 taklausta ja Anton Lindberg 7+8 taklausta.

Northern Lightsin hyökkäys osaa tehdä isoja pelejä

Northern Lights kohtasi heti ensimmäisessä ottelussaan sarjan tähänastisten esitysten perusteella kovimman joukkueen, Kerava Bulldogsin, joka kohteli oululaisia kaltoin ottaen suurinumeroisen voiton. Sen ottelun tilastot vääristävät hiukan kokonaistilastoja, kun pelejä on vasta kolme takana. Spartansia ja Crusadersia vastaan Northern Lightsin hyökkäys pääsi sitten tekemään haluamiaan asioita, ja se näkyi tilastoissa yli 400 jaardin etenemisenä kummassakin ottelussa. Kun Oulu pääsee avaamaan peliään pelinrakentaja Shay Netterin heitoilla, se pysyy hyödyntämään Neiko St. Clairin ja Romello Herbinin monipuolisuutta. Tämä tekee Northern Lightsista vaikeasti ennakoitavan ja siten vaarallisen.

Puolustuksen kokonaiskuva ei ole yhtä hyvä. Lähes 300 päästettyä jaardia per ottelu kertoo siitä, että vastustajat ovat päässeet etenemään tasaisesti. Etenkin juoksupuolustus on ollut haavoittuva, mikä voi tarjota Trojansille merkittävän mahdollisuuden. Ahkerimpia taklaajia oululaisilla ovat olleet monitoimimies Romello Herbin 14+4 taklausta, Kaapo Laakkonen 9+3 taklausta ja Randy Karhunen 6+3 taklausta.

Tilastovertailu

Trojans on kolmessa pelatussa pelissä edennyt yhteensä 684 jaardia, joista juosten 414 ja heittäen 270. Juosupeleillä on edetty 4,8 jaardin keskiarvolla ja heittopeleissä keskiarvo per heittoyritys on 3,5 ja onnistuneiden heittojen keskiarvo 11,3. Heittojen onnistumisprosentti on 30,8 %

Vastustajat ovat edenneet Trojansi vastaan lähes saman verran, tarkalleen sanottuna 749 jaardia. Juosten palloa on liikutettu Trojansin maalialueen suuntaan 463 jaardia ja heittopeleillä 286 jaardia.  Trojansin 16 virheellä vastustajat ovat edenneet 142 jaardia.

Northern Lights on kerännyt jaardeja kaiken kaikkiaan 989. Näistä juoksupelien tuomia nettojaardeja on 417 ja heittopelien myötä hankittuja on 572. Yritystä kohti jaardeja on juosten saatu huimat 9,7. Heittopeleissä keskiarvo per heittoyritys on ollut 6,6 ja jos keskiarvo lasketaan vain onnistuneista heitoista, se on 11,0 jaardia. Heittojen onnistumisprosentti on 59,8 %.

Vastustajat ovat edenneet kaikkiaan 893 jaardia, joista juoksupeleillä 506 ja heittäen 387. Keltaisia lippuja on kentälle heitetty oululaisten kolttosista 24 kertaa, joilla vastustaja on päässyt etenemään 175 jaardia.

Voiton avaimet

Ottelun dynamiikka rakentuu vahvasti Trojansin juoksupelin ja Northern Lightsin puolustuksen väliseen kamppailuun. Jos Trojans onnistuu etenemään juosten, se pystyy hallitsemaan myös kelloa ja pitämään oululaisten väkevän hyökkäyksen vaikutukset kentällä mahdollisimman pieninä. Toimiva juoksu antaa myös tilaa pidemmille heittopeleille, joista pelinrakentaja Petrus Virtanen on antanut näytteitä kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Jos ottelu pysyy vähämaalisena, Trojansilla on mahdollisuudet voittoon. Vastaavasti, jos juoksu pysähtyy, Trojans joutuu turvautumaan entistä enemmän heittopeliin, joka on vielä odottanut loksahtamistaan paikoilleen. Mitä enemmän oululaisten hyökkäys pääsee huseeraamaan kentällä, sitä korkeammaksi nousee todennäköisyys isojen pelien onnistumiselle. Siihen Northern Lightsilla on hyvät eväät.

Northern Lights–Trojans lauantaina 13.6. Castrénin kentällä kello 13.00 alkaen.

Scroll to top
Evästeet

Sivustollamme käytetään evästeitä (ns. cookie). Keräämme evästeiden avulla käyttäytymistietoja sivuston ja palveluiden toteuttamiseksi ja kehittämiseksi sekä parantaaksemme käyttökokemustasi.

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu käyttäjän tietokoneelle tai muulle päätelaitteelle ja joka mahdollistaa sivustollamme vierailevien kävijöiden seurannan. Evästeet eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja. Niitä ei voida käyttää virusten levittämiseen eivätkä ne myöskään mahdollista käyttäjän kovalevyllä olevien tietojen tutkimista. Evästeiden avulla palvelujemme käyttö on käyttäjälle helpompaa ja esitetty sisältö tarkoituksenmukaisempaa.