Tampere Saints sunnuntaina Trojans Womenin puntariin

Julkaistu: 12.5.2023


Naisten Vaahteraliiga jatkuu sunnuntaina Turussa, kun voitokkaasti kautensa aloittanut Trojans Women saa vieraakseen Tampere Saintsin kello 13.00 urheilupuiston yläkentälle.

Tampere Saintsille sunnuntain kohtaaminen on kauden ensimmäinen tosiottelu, kun taas Trojans avasi kautensa jo viime viikonloppuna edellisen kauden finaalin toisinnolla. Wolverinesin ja Trojansin kamppailu oli tasainen, mutta Trojans onnistui hyödyntämään paikkansa paremmin ja vei sarjapisteet lukemin 25–6.

Saints sijoittui viime kaudella pronssille voittamalla runkosarjassa puolet pelaamistaan otteluista. Runkosarjan kaksi kohtaamista Trojansia vastaan eivät kuuluneet niihin, sillä ne, sekä myös välieräottelu, päättyivät turkulaisjoukkueen voittoon. Ensimmäisen, Tampereella pelatun ottelun tulos oli 6–53.  Turussa Saints onnistui pisteiden teossa ensimmäistä ottelua paremmin, kun lopputulos kirjattiin Trojansille 48–20. Puoliajalla tilanne oli äärimmäisen tiukka 21–20. Välierässä Trojans laittoi kuitenkin luukut kiinni ja joukkue eteni vakuuttavasti finaaliin nollaamalla tamperelaiset 51–0.

Kortit on sekoitettu, peli voi alkaa

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa, todetaan sananlaskussa ja se sopii myös suomalaiseen jenkkifutikseen. Nimittäin kaudet eivät siskoja keskenään ja etenkin nyt tilanteet ovat muuttuneet aika rajusti. Kumpikin sunnuntaina kohtaavista joukkueista on saanut osansa offseasonin aikana pyyhkeen kehään heittäneiden joukkueiden pelaajista, joten vanhoja tuloksia voi käyttää lähinnä undulaattihäkin pohjalla tai kalan kääreenä.

Wolverinesia vastaan Trojansiin tulleet uudet pelaajat näyttivät heti, että he ovat todellakin vahvistuksia. Onnistumisia tuli kaikilta, mutta poimin erityisesti esiin RB Suvi Väisäsen ja WR Tiia Jansenin, jotka tuovat lisää ulottuvuutta juoksu- ja heittopeleihin sekä LB Virpi Laineen, DL Veera Miettusen ja DB Sara Inkilän, jotka olivat näkyvimpiä puolustuksen uusista hahmoista.

Saints on sekin saanut useita uusia pelaajia sarjapaikastaan luopuneilta joukkueilta. Ainakin seuraavat, jotka on uutisoitu seuran sivuilla. Pelinrakentajan tontille on tullut Mikkeli Bouncersista tuttu Emmi Kolehmainen. Niin ikään Mikkelistä Saints on saanut puolustuksen takakentälleen DB Anni Pajusen, joka oli viime kauden taklaustilastossa liigan kolmonen sekä toisenkin DB:n, Saara Asikaisen. Hyökkäyksen tamperelaiset saivat Mikkelistä WR Milla Korhosen, joka oli Kolehmaisen ykköskohde Bouncersissa 15 kiinniotollaan. Raisiosta joukkueeseen on liittynyt koko liigan taklaustilaston kakkonen, LB Aino Joro. Lisäksi Trojansista on Saintsiin palannut Petra Pölkki, joka tuo kokemusta ja juoksuvoimaa.

Tämän kauden Saints on arvoitus käärittynä mysteeriin

Tänä vuonna kauden ensimmäiset kohtaamiset ovat aika suuria kysymysmerkkejä joukkueiden kokoonpanojen ja myös valmennusten muututtua edellisestä kaudesta suuresti. Trojansin osalta on jo tarkastelumateriaalia yhden ottelun osalta. Kun ottaa huomioon, että vastustajana Helsinki Wolverines oli varmasti kovimmasta päästä, ja että heitä vastaan Trojansilla toimi sekä juoksu- että heittopeli, on aika turvallista ennustaa, että samoilla eväillä lähdetään myös Saints-otteluun. Toisin sanoen tasapainoisella hyökkäysfilosofialla ja aggressiivisella puolustustaktiikalla.

Tampere Saintsin kohdalla avainkysymys on, kuka pelaa pelinrakentajana. Saints tunnettiin viime vuona liigan parhaana heittojoukkueena. Ottelukohtainen keskiarvo, 189 jaardia, oli lähes 60 jaardia enemmän kuin toisena olleella Trojansilla. Heittopeli rakentui vahvasti maajoukkuepelinrakentaja Emilia Rätyyn, jonka 316 heittoyrityksestä 133 löysi kohteensa. Kokoonpanon mukaan Rädyllä on pelipaikkoina QB ja DL eli puolustuksen linja. Lisäksi joukkueeseen on tosiaan hankittu Mikkelistä QB Emmi Kolehmainen.

Mikäli peliä rakentaa Räty, jatkuu Saintsin peli todennäköisesti heittovoittoisena, kun ykköskohde Lotta Ahonen sekä kolmanneksi eniten koppeja joukkueessa ottanut Katariina Kiviniemi jatkavat Saintsissa.

Jos taas hyökkäystä komentaa Emmi Kolehmainen, tarina voi olla aivan toinen. Kolehmainen heitti koko kaudella vain 126 kertaa, joista 38 onnistui. Muutenkin Bouncersin hyökkäys nojasi vahvasti juoksupeleihin, joten lähtökohdissa on melkoinen ero. Rädyn suuri vahvuus on hänen liikkuvuutensa, olihan hän Saintsin paras etenijä 589 nettojaardillaan. Kolehmaisen juoksuvoimaa ei Bouncersissa juurikaan käytetty, sillä kauden juostut jaardit olivat neljä jaardia pakkasen puolella. Kolehmainen kyllä sopisi fysiikaltaan erinomaisesti heittäväksi ja juoksevaksi pelinrakentajaksi, sillä pitkänä hän näkee hyvin linjan yli ja pystyisi myös pinkomaan puolustukselta karkuun.

Yhden offseasonin aikana voi olla hiukan hankala kääntää joukkueen pelitapaa aivan ympäri, joten kultivoitunut arvaus on, että Saints kokeilee Wolverinesin harrastamaa kahden pelinrakentajan systeemiä. Kolehmaisen kautta Saints pyörittää juoksupainotteista hyökkäystä muutamin heitoin maustettuna, ja tilanteen niin vaatiessa, Räty pelaa selkeät heittodownit. Toinen vaihtoehto on, että arvaukseni on aivan metsässä ja sieltä tulee jotain ihan muuta.

Luvassa on siis mielenkiintoinen ottelu, jossa moni kysymys saa vastauksensa. Olethan mukana sunnuntaina kello 13.00 alkaen paikalla, kun mysteerit ratkeavat.

Scroll to top