Taustajoukot pelaajan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena

Julkaistu: 4.5.2021

Yläkentällä juostaan tänäkin kesänä!

Trojans women on viime viikolla siirtynyt kesälaitumille – eli siis Yläkentälle. Lomasta ei ole kyse vaan siirtymisestä sisähallilta ulkotiloihin. Lämpötilalukemat eivät silmiä saatika kehoa vielä niinkään hivele, mutta Yläkentässä on aina sitä jotain, vaikka joutuukin vielä kerrospukeutumaan. Kyseinen kenttä tuo pelaajille sen tunteen, että sieltä se kesä oikeasti lähenee ja sitä myöten pelikausi. 

Koronaviruksen vielä jyllätessään koko maailmassa, Trojans on treenannut turvallisesti Olympiakomitean ja alueellisten ohjeistusten mukaisesti. Tämä on ollut asia, josta jokainen pelaaja ja valmentaja on tuntenut päivittäistä kiitollisuutta. Trojansin väki sekä heidän lähipiiri on pysynyt terveenä näinä aikoina, joka on myös suuren kiitollisuuden paikka. Tarkkoja kuitenkin edelleen ollaan, sillä vielä ei ole aika höllätä. 

Pelaajat ovat pitäneet näinä vaikeinakin aikoina itsestään mahdollisimman hyvin huolta ja tukea on haettu mm. yhteistyökumppaneiltamme. Urheilijalle on tärkeää monipuolinen harjoittelu sekä palautuminen, niin fyysisellä kuin mentaalisella tasolla. Tänäkin vuonna Trojansin naiset ovat etuoikeutettuja saadessaan yhteistyökumppaneikseen Nora Forsbackan joukkueen lääkärin toimessa, Satama Wellnessin sekä mentaalivalmentaja Hanna Pitkäsen.

Joukkueen lääkäri on läsnä urheilijalle

Trojans Womenin lääkäri, Nora Forsbacka, valmistui Turun yliopistosta 2016. Forsbackalle kirurgialle suuntautuminen oli selvä juttu jo lääkiksen aikana, joten hän aloitti heti 9 kk terveyskeskuspalveluissa työskentelyn jälkeen kirurgialla erikoistuvana lääkärinä.  Forsbacka on kerennyt tekemään töitä jo ympäri Suomea mm. Kouvolassa, Hyvinkäällä, Helsingissä ja nyt Turussa. Ortopedian ja traumatologian eriytyminen alkoi 2018 ja sen myötä kiinnostus urheilulääketiedettäkin kohtaan heräsi.

Joukkuelääkärin tehtäviin kuuluu Forsbackan mukaan läsnäoleminen urheilijalle, toimia tukena ja neuvonantajana. Lääkäri on myös läsnä peleissä ja mahdollisuuksien mukaan leireillä/harjoituksissa. Lääkäri huolehtii myös joukkueen huoltokassista sekä usein vastaa myös loukkaantumisraporttien täyttämisestä liitolle. 

“Minulle joukkuelääkärinä on tärkeää pysyä kartalla joukkuelaisten terveydestä, mahdollisista vammoista ja sairauksista”, Forsbacka kertoo.

Joukkueen lääkäri kertoo hyvinvoivan urheilijan voivan kokonaisuudessaan hyvin kun fyysinen, psyykkinen ja mentaalinen kuormitus on tasapainossa. Kun ravitsemus, liikunta ja ns. korvien väli on hallinnassa, ei hirveän pahasti voi mennä metsään. Se miten urheilija eroaa tavallisesta tallaajasta, on suorituskyky. Urheilijan suorituskyky on parhaimmillaan, kun urheilija voi hyvin. Tässä tullaan Forsbackan mukaan tärkeimpään joukkuelääkärin tehtävään: kartoittaa ja edistää urheilijoiden terveyttä. Tietenkin vammojen ennaltaehkäisy, hoito ja kuntoutus tulevat hyvänä kakkosena. 
“Kun edellämainitut on kartoitettu, on urheilijalla mahdollisuus yltää omaan parhaimpaan suoritukseensa ja menestyä”, Forsbacka summaa.

Urheilijan elämäntavat pyörivät lajin ympärillä riippumatta pelikaudesta. Yleisesti terveet elämäntavat on järkevää pitää läpi vuoden, muutenkin kuin urheilijoilla, mutta erityisesti pelikaudella näiden tulisi olla huipputerässä. Tällöin nukkumisen ja palautumisen sekä ravitsemuksen pitää olla optimoitua, jotta suorituskyky on paras mahdollinen. Offseasonilla sen sijaan voi ajoittain ottaa rennommin ja toki välillä pitää muistaa elää elämää urheilun ulkopuolellakin. Offseasonilla on myös paras hetki kuntouttaa mahdollisia vammoja ja vaivoja ja valmistaa kroppaa tulevaan koitokseen.

Tulevaisuudessa Forsbacka haluaisi työskennellä urheilijoiden parissa ja tähän Trojans Women onkin tarjonnut hienon mahdollisuuden. Hänen mukaan joukkueessa on upea yhteishenki ja myös yhteistyö valmennuksen kanssa toimii hyvin.

Lihasten huoltoa harjoittelun ohella

Satama Wellness on Puutarhakadulla sijaitseva hierontoihin erikoistunut yritys, jossa toimii tällä hetkellä neljä koulutettua hierojaa/urheiluhierojaa. Asiakkaat koostuvat sekä ns. tavallisista asiakkaista, että laajasti eri lajien urheilijoista. Kokemusta on sekä yksilö- että joukkuelajeista.

Satama Wellness käyttää hoidoissa sekä klassisen, että urheiluhieronnan otteita. Hieroja Petja Leppäsen mukaan urheilijoiden hieronta poikkeaa ns. tavallisista asiakkaista siten, että tavallisen asiakkaan kanssa he pystyvät suunnittelemaan hoitoa pidemmälle aikavälille, kun taas urheilijoiden vaivoihin ja ongelmiin tulisi löytyä mahdollisimman nopeasti ratkaisu ja oikea hoitomuoto, varsinkin kilpakaudella. Tällöin urheilija pystyisi täysipainoisesti harjoittelemaan ja kilpailemaan.

Hieroja Casper Sillanpää työpisteellään.

“Tässä moniammatillinen yhteistyö itse urheilijan, seuran lääkärin, fysioterapeutin, meidän hierojien ja valmentajien välillä on ensiarvoisen tärkeää oikean hoidon, kuntoutumisen, harjoittelun rytmittämisen ja palautumisen tasapainon löytämiseksi. Tässä koen, että meillä kaikilla ammattilaisilla on myös varaa parantaa tekemistämme, jotta vammat pystytään ennaltaehkäisemään vammojen kuntouttamisen sijaan”, Leppänen tuumaa.

Satama Wellness työskentelee Trojansin naisten kanssa nyt toista kautta putkeen. Amerikkalainen jalkapallo oli kaikille paikan hierojille uusi aluevaltaus lajien joukosta, joka nosti entisestään hierojien innokkuutta lähteä mukaan auttamaan joukkuetta menestymään. Leppänen kertoo yhden jenkkifutiskauden kokemuksen turvin lajin tarjoavan melko samoja vaivoja ja ongelmia muiden palloilulajien kanssa. Tekonurmikentän vuoksi nilkat ja polvet ovat kovilla, minkä vuoksi jalkojen lihaksiston hyvä kunto antaa voimaa ja tukea. Leppäsen mukaan jenkkifutispelaajien kanssa törmää usein myös alaselän ja niskan alueen kireyteen. Hierojat auttavat pelaajia pitämään lihaksistostaan huolta nivelten liikkuvuuden parantamiseksi. Pelaajat ovatkin käyneet hyvin aktiivisesti huoltamassa lihaksiaan ja he eivät voi muuta kuin suositella Satama Wellnessin palveluita kaikille.

Urheilijan matka mielekkääksi mielitreenien tuella

Hanna Pitkänen on, 36-vuotias, eläköitynyt urheilija ja mentaalivalmentaja. Hannan viime vuonna perustama yritys Mielitreenit tarjoaa mentaalivalmennuksen palveluja yritykseen, elämään ja sporttiin. Yrityksen kotipesä löytyy Nunnankadulta Turusta. Tosin pääosin valmennukset, varsinkin ryhmä tasoiset, toteutetaan tässä ajassa kätevästi etäyhteyksin. 

”Urheilijaidentiteetistä luopuminen toi mukanaan identiteettikriisin ja masennuksen. Kriisin jälkeen löytyi uusi intohimo mentaalivalmennuksesta ja ammatti yrittäjänä. 20 vuotta urheilijaelämää nähneenä – pienestä ampumaurheilijasta isoksi ihmiseksi kasvaneena – päädyin opiskelemaan Mental Sports valmentajaksi vuonna 2017. Jäljelle olivat jääneet auttamisen halu ja edelleen kiinnostus ihmisen mieleen.”

“On ilo päästä jatkamaan yhteistyötä toista kesää. Itselle palkitsevaa on nähdä pitempien prosessien myötä se pitkäjänteisen työn tuoma kehitys. Lisäksi joukkueessa on mahtavia, avoimia persoonia, jolloin valmentaminen on itsellekin hyvin rikastuttavaa!”, toteaa Pitkänen iloiten yhteistyöstä.

Pitkänen pitää kahdeksat mielitreenit kesän aikana Trojansin naisille etänä, paitsi yhdet toteutetaan nokatusten leirillä Kisakalliossa. Mielitreenien tavoitteena on lisätä joukkuelaisten itsetuntemusta sekä antaa työkaluja vielä parempaan hyvinvointiin ja entistä timanttisimpiin suoritustaitoihin.

Kysyimme Pitkäseltä, minkä asioiden hän on huomannut olevan jenkkifutiksen pelaajalle ns. “avainasioita”, kun puhutaan mielen hyvinvoinnista:

Puhuttaessa lajista kuten Amerikkalainen jalkapallo, ensimmäisenä mieleen nousee tietenkin elämän tasapaino ja hyvinvointi. Pelataan rakkaudesta lajiin, eikä palkkapussi kasva harrastamisesta. Riittävä toistojen tekeminen ja kehittyminen vaativat kuitenkin aikaa ja sitoutumista, kun halu on huipulle. Silloin on selvää, että niin urheilijat kuin joukkueen tukitiimikin elää monen asian ristipaineessa ja arjen aikataulut saattavat olla tiiviitä. Tasapainon säilyttäminen arjessa vaatii tietoisia valintoja omien arvojen mukaisesti, jotta matka on mielekäs.”

Loppuun mentaalivalmentajalta vielä terveiset mentaalisten taitojen harjoittamisesta:
“Kun haluamme harjoittaa fyysistä kuntoa, menemme lenkkipolulle tai kuntosalille hauiskääntöjä tekemään. Mentaaliset taidot ovat samallalailla harjoiteltavissa olevia taitoja! Tämän, kun kaikki tietäisivät! Osoitteesta www.mielitreenit.fi löytyy ilmaisia harjoitteita, jos haluat kokeilla. Ne löytyvät välisivulta Mielijuttuja otsikolla ”Korillinen mielen taitoja Koronakevääseen”. Mielekkäitä hetkiä harjoitusten parissa!”

Satama Wellnessin henkilökunnan ja Hanna Pitkäsen löytää heidän nettisivuilta sekä eri somekanavista. Klikkaa heidät seurantaasi ja lähde varaamaan aikaa kehon ja mielen huoltoon!

Satama Wellness
Löytyy myös Facebookista sekä Instagramista.

Hieronta Petja Leppänen
Hierontapalvelu Sillanpää
Kehonhuolto Kirsi Kalliotie


Mentaalivalmennus Hanna Pitkänen
Myös Facebookissa ja Instagramissa.

Scroll to top