Trojans esports ja Turun Murre – positiivista vahvistamista

Julkaistu: 5.10.2020

 

Ylpeänä esittelemme Trojansin esports-joukkueen ensimmäisen sponsorin, Katja Silanderin perustaman Turun Murre -koirakoulutusyrityksen. Katja lähti mukaan yhteistyöhön Turku Trojansin kanssa ajatuksena auttaa junioreille tehtyä CS:GO-joukkuetta alkuun. 

”Olen tuntenut Tomin (Myyrä) jo jonkin aikaa ja tiesin, että hän on valmentanut jenkkifutiksessa junioreiden ja miesten joukkueita”, kertoo yrittäjä Katja Silander. ”Olen myös kuullut, että Tomi on aina kovasti treeneissä tekemisessä mukana ja pitää kannustavasta ja positiivisen vahvistamisen tavasta valmentaa. Tämä, positiivinen vahvistaminen on myös meidän ohjenuoramme koirien koulutuksessa”.

Murren kouluttajat ovat eläinalan ammattilaisia, jotka kouluttautuvat jatkuvasti lisää ja pyrkivät oppimaan enemmän eläinten käyttäytymisestä, kouluttamisesta ja oppimisesta. Valtaosa Murren kouluttajista onkin jo suorittanut eläintenkouluttajan ammattitukinnon ja Katja suorittaa parhaillaan Suomen ensimmäistä eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoon johtavaa koulutusta. Murren kouluttajat ovat myös sitoutuneet kaikki noudattamaan jäsenyhdistyksensä Suomen Eläintenkouluttajien eettisiä sääntöjä.

”Koiramaailmassa on aivan valtavasti erilaisia koiria ja erilaisia koiraharrastuslajeja, ja siksi tarvitaan myös erilaista osaamista”, Katja selventää. Murren kouluttajilla on monipuolinen osaaminen johtuen erilaisista taustoista niin kiinnostuksen kuin harrastamisen suhteen. Katja ohjaa Murren edistyneimpiä, kilpailevia rally-tokoilijoita ja nosework-ryhmiä, Anniina Ahonen on kouluttautunut niin Dobo- kuin Koiratanssin koulutusohjaajaksi. Murrella koiratanssiryhmiä ohjaavat Nette Wahlberg ja tyttärensä Jasmin Kujander ovat hurahtaneet koiratanssiin siinä määrin, että Nette toimii lajin puuhanaisena yhdistyspuolella ja Jasmin on jo startannut lajin SM- kilpailuissa oman koiransa kanssa. Krista Akkasen vahvuus on perustaitojen ohjaamisessa ja aikuistenkin koirien uudelleen sosiaalistamisessa. Hänellä on vuosien kokemus Espanjasta rescuekoirien parissa työskentelystä. ”Meillä on Murrella loistotiimi ja ihanat asiakkaat, jotka kaikki haluavat viedä positiivisen koulutuksen, ja eläinten hyvinvoinnin ilosanomaa eteenpäin.” 

Tällä hetkellä kysytyimpiä ovat Pentukurssit sekä erilaiset arjen hallintaan liittyvät kurssit, joita onkin valikoimassa useita erilaisia. Noseworkin suosio on lisääntynyt paljon viime vuosien aikana, mutta Murren ykköslajina voidaan silti pitää rally-tokoa, jota harrastaa säännöllisesti viikkoryhmissä noin sata oppilasta. ”Vaikka Murre tunnetaan koirakouluna, josta tulee paljon menestyksekkäästi kilpailevia rally-tokoilijoita ja koiratanssijoita, me kannustamme kaikkia tavoitteista riippumatta harrastamaan koiransa kanssa ja tulemaan kursseille”.

Pentuja on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon, ja kysyntään on vastattu lisäämällä koko ajan aloittavien penturyhmien määrää. Pyrimme myös olemaan joustavia ja löytämään aina asiakkaalle sen parhaan vaihtoehdon, on se sitten ryhmä- tai yksityisohjaus.

Myös Tomin perheen molemmat valkoiset paimenkoirat ovat tutustuneet Turun Murren nosework- ja koiratanssi-kursseihin. Lämpimät suosittelut siis myös joukkueen puolesta positiivisen ja kannustavan koirakoulun puolesta.

Tutustu toimintaan www.turunmurre.fi, tai kysy lisää Katjalta katja@turunmurre.fi. Lisää tietoa löydät myös Facebook -sivuiltamme sekä Instasta @Omamurre.

Scroll to top