Trojans ja Cowboys tarjosivat jännärin

Julkaistu: 12.7.2023


Ennakkoarvelut osuivat oikeaan, kun Trojansin ja Kuusankoski Cowboysin ottelu oli tasainen loppuun asti. Tällä kertaa kotijoukkue veti niukasti lyhyemmän korren ja Cowboys vei voiton numeroin 14–12.

Ottelun alku oli Trojansin kannalta heikoin mahdollinen. Cowboys teki maalin heti toisella yrityksellään. Näppärä, lyhyt heitto keskelle puolustuslinjan taakse, tyhjäksi jääneelle alueelle vapaana olleelle kiinniottajale, joka paineli kevyen näköisesti pallon pohjiin asti. Lisäpistepotkukin solahti haarukkaan, ja peli oli 0–7, ennen kuin ahterit yläkentän lehtereillä ehtivät löytää hyvää asentoa. 

Trojansin oma hyökkäys ei vielä lähtenyt rullaamaan, mutta eipä saanut Cowboyskaan enää nopeita pikavoittoja, kun turkulaispuolustus kävi päälle kuin proverbiaalinen yleinen syyttäjä. Lentopotkun jälkeen Trojans pääsi taas yrittämään etenemistä, mutta hyökkäysvuoro päättyi rähmäykseen, jonka kuusankoskelaiset saivat haltuunsa noin 36 jaardin päässä Trojansin maalialueelta. Usein tällaisessa tilanteessa pallon saanut joukkue yrittää heti kapitalisoida vastustajan hämmennyksen pitkällä pelillä ja niin nytkin. Kentän oikeaan laitaan suuntautunut heitto tavoitti valkopaitaisen Cowboys-laitahyökkääjän aivan maalilinjan tuntumassa ja vierasjoukkue pääsi kasvattamaan johtoasemaansa. Lisäpistepotkun jälkeen tilanne 0–14 ja turkulaisittain näytti hiukan huonolta. 

Trojans ei anna periksi

Maalia seurannut Trojansin hyökkäysvuoro ei aluksi näyttänyt lupaavalta, mutta sitten alkoi tapahtua. Petrus Virtanen oli jo jäädä Cowboys-puolustuksen säkittämäksi, mutta onnistui rimpuilemaan itsensä vapaaksi ja tavoitti heitollaan Magnus Riihimäen puolen kentän paremmalta puolelta tuoden joukkueelleen uudet yritykset. Arttu Blomqvist toi kahdella pitkällä juoksullaan Trojansin jo 20 jaardin sisäpuolelle ja kolmen epäonnistuneen heiton jälkeen neljännellä Virtanen tavoitti maalialueen vasemmasta laidastta Oskari Suoniemen, joka kavensi pelin lukemiin 6–14. Lisäpistepotku muuttui aloitussyötön jälkeen improvisaatioharjoitukseksi, mutta maaliin asti ei palloa saatu toimitettua. Enempää pistesuorituksia ei ensimmäisellä neljänneksellä nähty.

Trojansin kavennusmaalin jälkeen peli tasoittui huomattavasti, vaikka Cowboys pääsikin kolkuttelemaan turkulaisten maalialueen kuvitteellisia portteja. Hyökkäysvuoro päättyi kotijoukkueen onneksi rähmäykseen, jonka Trojans-puolustus haali itselleen. 

Maalialue jälleen tähtäimessä

Muutamaa hyökkäysvuoroa myöhemmin Cowboys pelasi optimistesti neljännen yrityksenkin omalla kenttäpuoliskollaan siinä kuitenkaan onnistumatta ja Trojans sai aloittaa oman hyökkäyksensä kohtalaisen hyvistä kenttäasemista. Pian akseli Petrus Virtanen–Oskari Suoniemi näytti toimivuutensa Suoniemen kopattua virtasen heiton keskellä kenttää ja tuotua kotijoukkueen yhdeksän jaardin päähän Cowboys-maalista. 

Kolmannella yrityksellä Arttu Blomqvist nappasi Virtasen heiton ja punnersi itseään maalialueelle, mutta jäi vielä jaardin päähän. Neljännellä yritykselä nähtiin aikamoinen kikkapeli, kun normaalilta näyttäneessä aloitusmuodostelmassa juuri ennen aloitussyöttöä sentterin taakse hypähtikin Magnus Riihimäki, joka sai pallon, heitti sen sivusuunnassa Petrus Virtaselle, joka suoritti eteenpäinsyötön Justus Virtaselle, joka ei kuitenkaan saanut palloa hallintaansa. 

Cowboys sai pallon, mutta joutui aloittamaan jaardin päästä omasta maalilinjasta, eikä siitä kovin pitkälle päässytkään. Puoliaikaan oli enää reilusti alle minuutti, mutta Trojans masinoi vielä hyvännäköisen draivin, jossa Christophen Cousinerien kiinniotto Virtasen heitosta toi kotijoukkueen iskuetäisyydelle maalista. Aikaa kelloon jäi vielä yhteen peliin, mutta Cowboysin onnistui säkittää Petrus Virtanen linjan takana ja niin tauolle mentiin lukemissa 6–14.

Peli muuttuu yhä jännittävämmäksi

Kolmas neljännes alkoi Trojansin ollessa hyökkävänä osapuolena ja kotijoukkue eteni nopeilla heitoilla vilkkaasti läpi kentän. Justus Virtanen kunnostautui parilla tiukassa paikassa kopatulla kiinniotoillaan, joista toinen toi turkulaiset vajaan 20 jaardin päähän maalista. Kolmannella yrityksellä Petrus Virtanen tavoitti maalialueen oikeasta nurkasta Oskari Suoniemen ja Cowboysin johto suli vain kahteen pisteeseen. Lisäpisteitä yritettiin luonnollisesti kahden pisteen pelillä, mutta hyvästä hämäyksestä huolimatta siinä ei onnistuttu. Tilanteeksi tuli siis 12–14.

Kolmannen neljänneksen huippukohtiin kuului Eemeli Kirjosen nappaama syötönkatko, jonka jälkeen hän vielä juoksi pallon vastustajan 20 jaardin linjalle. Cowboysin puolustus oli kuitenkin tällä kertaa valppaana, eikä antanut Virtasen heitoille onnistumisen mahdollisuutta pitämällä kaikki vastaanottajat tiukasti kurissa. Neljännes päättyi lukemissa 12–14.

Dramaattinen loppuratkaisu

Viimeisellä neljänneksellä Cowboys pääsi pitkän hyökköysvuoron päätteeksi koettamaan maalintekoa muutaman jaardin etäisyydeltä, mutta Trojansin puolustus oli terästä ja piti Kuusankosken poissa maalialueelta. Oman maalialueen tuntumasta alkaneen hyökkäysvuoron kolmannella yrityksellä Virtanen ehti viime tingassa singota pallon Cowboys-puolustajien jo roikkuessa tekstiileissä. Pallon lentoradan toisessa päässä oli Oskari Suoniemi, joka kiemurteli irti puolustajista ja oli jo pääsemässä toisessa päässä odottavalle Kuusankosken maalialueelle, mutta tuli taklatuksi vain 10 jaardia ennen päämäärää. Cowboysin virheestä Trojans pääsi vielä viisi jaardia lähemmäs ja tältä etäisyydeltä Arttu Blomqvist pujotteli itsensä liukkaasti maalialueelle. Pelissä oli kuitenkin hyökkäyksen kiinnipitovirhe ja Trojansia siirrettiin taaksepäin. 

Kolme kertaa maalialueelle pääsyä yritettiin sinnikkäästi heitoilla, mutta neljäs yritys käytettiin kenttäpotkumaaliin. Pallo näytti menevän niukasti alaputken ylitse, mutta lähempänä olleet tuomarit ilmoittivat potkun jääneen karvan verran vajaaksi ja peli päättyi lukemiin 12–14.

Loppukommentti

Tappiosta huolimatta Trojansin peli on kehittynyt valtavin harppauksin kauden alusta, jolloin Cowboys oli vielä selvästi turkulaisia parempi. Tällä kertaa voi liioittelematta sanoa, että Trojans oli lähempänä voittoa, kun se jäin ehkä 20 sentistä kiinni. 

Erityisiä ilonaiheita olivat puolustuksen terävät otteet. Peliä luettiin ripeästi ja tehtiin sen mukaisia asioita kentällä. Ihan alussa nähdyn, vieraiden maaliin johtaneen tilanteen kaltaisia isoja pelejä ei ottelussa enää nähty ja puolustus myös hankki useaan kertaan pallon omalle hyökkäykselle. 

Positiivista oli myös heittopelin useat onnistumiset sekä pirteät etenemiset maata pitkin. Arttu Blomqvist etenkin oli Cowbysille hankala pideltävä. 

Trojansilla on vielä kaksi ottelua jäljellä, joista ensimmäinen, Hyvinkää Falconsia vastaan, pelataan 23.7. Turun urheilupuiston yläkentällä kello 16.30. Runkosarjan viimeinen ottelu, ECG:tä vastaan, on vierasottelu 6.8. 

Scroll to top