Trojans-juniorien kauden parhaat palkittu

Julkaistu: 3.11.2021

Jaa
  •  
  •  
  •  
  •  

Trojansin juniorien kauden virallisia päättäjäisiä vietettiin perjantaina 29.10. Mukana olivat juniorit U11-vuotiaista aina U17-ikäisiin. 

Idea yhteisistä päättäjäisistä ja niiden ohjelmasta lähti liikkeelle Trojansin Nuorten Foorumista, jonka tarkoituksena on tuoda nuorten näkökulmia seuran toimintaan. Nuorten Foorumi -toiminta on käynnistetty tämä vuonna ja siihen on saatu tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Päättäjäisten myöhäinen ajankohta johtui pitkäksi venyneestä kaudesta. Sarjat toki päättyivät jo jokin aika sitten, mutta maajoukkuetoiminta on jatkunut pitkälle lokakuulle. 

Trojansin junioreja maajoukkueisiin

Kaksi troijalaista junioria valittiin U19-maajoukkueeseen, linjamiehet Huugo Maja, sekä Väinö Vartiainen. Huugo ja Väinö päättivät kautensa lokakuussa pelatussa Pohjoismaiden mestaruusturnauksessa, jossa Suomi kaatoi Tanskan, tuoden näin kotiin hopeamitalit, Ruotsin voittaessa kultaa.

Suomen U17-maajoukkueeseen pyrki peräti seitsemän troijalaista, joista neljä onnistui lunastamaan paikkansa lokakuussa pelattavaan Ruotsi–Suomi-maaotteluun. Harmittavasti huonoon suuntaan kääntynyt Suomen koronatilanne johti siihen, että Ruotsin liitto ei halunnut ottaa riskiä koronan leviämisen pelossa ja peruivat maaottelun vain muutamaa päivää ennen suunniteltua ottelua.

Laser-ammuntaa ja pokaaleja

Näihin kuvioihin päättyi Trojansin juniorien kausi ja kaikki ikäryhmät kokoontuivat toiminnalliseen yhteistilaisuuteen Piispanristin Huvilupaan. Kaikkiaan 33 junioria mitteli kolmessa joukkueessa paremmuudesta Laser-ammuntaradalla. Kolmen intensiivisen erän jälkeen nautittiin herkullista Trojansin sponsorin Uuni-pizzerian herkullisia pizzoja ja muisteltiin mennyttä kautta.

Kauden 2021 parhaat juniorit palkittiin kunniakirjoilla, sekä erityismaininnoilla pokaalin kera.

Nuorimpien pelaajien ikäryhmässä, alle 11-vuotiaissa, pelasi neljä uutteraa troijalaista yhteisjoukkueessa Tampere Saintsin vastaavien kanssa. Yhteisjoukkueen, ”Jellonien” kauden koitokset toivat jälleen paljon pelaamisen iloa sekä onnistumisia. Molempien joukkueiden, Trojansin sekä Saintsin, taholta todettiin yhteisjoukkueen olleen jälleen onnistunut ratkaisu. Nämä neljä troijalaista, Eino Johansson, Oiva Johansson, Uuno Lundén ja Akseli White palkittiin NFL seurojen mini-jenkkifutiksilla.

Nuorimman ikäryhmän U11, pelaajia vasemmalta Eino Johansson, Oiva Johansson, sekä Uuno Lundén. Kuvasta puuttuu Akseli White.

Alle 13-vuotiaiden joukkueen kauden Zemppari-kunniakirjat 10:stä ottelusta jaettiin seuraaville pelaajille: Bears-turnauksessa Efron Tesfazghi ja Híski Maja, Falcons-turnauksessa Lasse Wulff ja Aleksi Hara, Trojans-turnauksessa Topias Luostarinen ja Aatu Salminen, Crocodiles-turnauksessa Joona Häkkänen ja Juuso Halttu, kauden viimeisessä, Saints-turnauksessa Axel Nybom ja Ester Wahlstein. Kauden parhaan puolustajan tittelin sai Hiski Maja, kauden hyökkääjäpalkinnon sai Jimi Lehmusto, sekä kauden 2021 MVP:ksi valittiin joukkueen sentteri Juuso Halttu.

U13-joukkueen Zemppari-kunniakirjalla palkitut, vasemmalta Híski Maja, Aleksi Hara, Ester Wahlstein, Lasse Wullf, Topias Luostarinen, Aatu Salminen, Axel Nybom, Joona Häkkänen, sekä Juuso Halttu.
U13-joukkueen vuoden MVP Juuso Halttu, vuoden puolustaja Hiski Maja, sekä vuoden hyökkääjä Jimi Lehmusto valmentajien Pasi Sillgren ja Stefan Johanssonin kera.

Vanhempien junioreiden U15- ja U17-joukkueiden palkitsemiset suoritettiin jo muutama viikko sitten Sipoon Bulldogsien kanssa, mutta Trojans halusi vielä muistaa erikseen palkittuja kunniakirjoilla ja pokaaleilla. U15-joukkueen Paras Linjamies -palkinnon sai Jonas Luotola, Paras Hyökkääjä -palkinnon Sebastian Brusila. ja MVP 2021 on Viljami Vilén. 

U15-joukkueen palkitut, vasemmalta 2021 MVP Viljami Vilén, vuoden hyökkääjä Sebastian Brusila, sekä vuoden linjamies Jonas Luotola.

U17-joukkueen Parhaan Puolustajan tittelin lunasti Otso Niemi, Paras Hyökkääjä oli Petrus Virtanen, Paras Linjamies -palkinto luovutettuun Huugo Majalle ja vuoden 2021 U17 MVP:ksi valittiin Petrus Virtanen.

U17 vuoden 2021 MVP Petrus Virtanen, jota valmentaja Tero Hietanen onnittelee, keskellä vuoden linjamies Huugo Maja.

Tällä hetkellä kaikki juniorimme ovat aloittaneet valmistautumisen seuraavaan kauteen ja ”Off-Season” harjoituksia käydään jo täysillä 2–3 kertaa viikossa, nuorempien ikäryhmien harjoitellessa lajiharjoitteita, kun vanhemmat ikäryhmät tekevät lajiharjoitteiden lisäksi ohjattuja liikunta- ja lihaskuntoharjoituksia.

Huolimatta hankalasta, globaalista epidemiatilanteesta, Trojansin juniorityö kantoi jälleen hyvää hedelmää ja tulevan kauden suunnitelmia toteutetaan täysillä kohti kautta 2022.

Jan Wahlstein
Junioripäällikkö

Scroll to top