Trojans taipui taistellen

Julkaistu: 22.8.2020

Jaa
  •  
  •  
  •  
  •  


Turku Trojans Women yltyi välieräottelussaan Helsinki Wolverines Ladies Goldia vastaan kunnon taisteluun, joka jatkui viime sekunneille asti. Trojans joutui kuitenkin tunnustamaan kotijoukkueen niukasti paremmaksi ja Wolverines eteni finaalin tuloksella 14–6.

Trojans aloitti hyökkäävänä osapuolena, muttei saanut oikein mitään aikaiseksi. Wolverinesin hyökkäysvuoro sen sijaan jauhoi syvälle Trojansin alueelle, mutta kun maalialue alkoi lähestyä, myös Trojansin puolustus tiivisti rivejään ja laittoi stopin Ahmojen etenemiselle. Saatuaan pallon taas itselleen, Trojans masinoikin komean hyökkäysdraivin, joka eteni läpi kentän aina Wolverinesin 20 jaardin sisäpuolelle asti. Siellä kuitenkin eväät loppuivat. Yksi Jonna Hakkaraisen heitoista oli jo Kirsti Nirhamon näpeissä Wolverinesin maalialuella, mutta kun hänen ympärillään oli sinipaitaisia puolustajia häärimässä, eivät tuomarien kädet nousseet ilmaan maalin merkiksi.

Wolverinesille pari lahjaa

Wolverines sai pallon ja neljänneskin vaihtui mutta kovin pitkälle eivät Wolvot pallon kanssa päässeet. Trojanskaan ei pystynyt jatkamaan edellisellä hyökkäysvuorollaan hyvin kulkenutta etenemistään, vaan kolmen ponnettoman yrityksen jälkeen vierasjoukkue joutui luopumaan pallosta lentopotkulla. Sitä ei tosin koskaan tullut, sillä aloitussyöttö potkuasemissa odotelleelle Laura Pulkkiselle jäi aavistuksen liian matalaksi, ja kun Laura koetti löytää palloa jaloistaan, ehtivät Wolverinesin pelaajat ahnaine käsineen jo Lauraan kiinni. Kotijoukkue pääsikin aloittamaan oman hyökkäyksensä ihanteellisesta kenttäasemasta, vain 15 jaardin päässä Trojansin maalialueesta. Katsomoon näytti jo huolestuttavalta, mutta Trojansin puolustus näytti jälleen voimansa ja pysäytti helsinkiläisten etenemisen. Viimeisen niitin antoi Essi Saastamoinen, joka niittasi palloa keskeltä läpi yrittäneen Anna Martolan lähtötelineisiin.

Takkuista oli Trojansin seuraavakin hyökkäysvuoro, vaikka yhdet uudet yritykset Jonna Hakkaraisen omilla juoksuilla saatiinkin kasaan. Yritysten huvetessa valkopaitainen vierasjoukkue luopui pallosta lentopotkulla, joka tällä kertaa onnistui ja lennätti pallon puoleen kenttään helsinkiläisten puoliskolle. Turkulaisten onneksi Wolverinesin hyökkäys ei vieläkään löytänyt avaimia Trojansin väkivahvan puolustuksen avaamiseen. Kolmen puolustusmuuriin törmänneen yrityksen jälkeen pallo potkaistiin vuorostaan turkulaisille. Pallo kuitenkin osui Trojansin pelaajaan, jonka jälkeen se oli vapaa pelattavaksi ja pienen kamppailun jälkeen pallo päätyi Wolverinesin pelaajan haltuun Trojansin 25 jaardin tuntumassa. Jälleen kotijoukkue sai lahjaksi hyvän kenttäaseman. Tällä kertaa helsinkiläiset eivät jättäneet pisteitä ottamatta. Tytti Kuusinen oli lopulta pelaaja, joka merkkautti ensimmäiset pistemerkinnät nimiinsä rynnistäessään pallon kanssa Trojansin maalilinjan yli, kun toista neljännestä oli jäljellä vain 52 sekuntia. Tytti Kuusinen toi myös joukkueelleen kaksi lisäpistettä juoksemalla keskeltä läpi uudemman kerran. Tilanne kotijoukkueelle 8–0, mikä jäi myös ensimmäisen puoliskon tulokseksi. 

Trojansin hyökkäys syttyi taisteluun

Wolverines aloitti toisen puoliskon hyökkääjänä, mutta Trojansin puolustus piti jälleen pintansa, eikä antanut helsinkiläisille etenemistä juuri lainkaan. Kotijoukkueen lentopotku ylsi hädin tuskin puoleen kenttään ja Trojans pääsi aloittamaan oman hyökkäysvuoronsa ihan kelvollisesta kenttäasemasta. Jonna Hakkarainen löysi pariinkin kertaan heitoillaan Suvi Partasen, joka toi turkulaisjoukkueen molemmilla kerroilla uusiin yrityksiin ja Wolverinesin maalialue alkoi jo siintää troijattarien iiriksissä. Hakkarainen pinkaisi itse seuraavaksi pallon kanssa kiertopelillä jo kymmenen jaardin päähän helsinkiläisten päädystä ja perään valittu heittopeli maalialueelle johti helsinkiläisten ottaman syötön vastaanoton häirinnästä saadun rangaistuksen myötä siihen, että Trojans pääsi yrittämään maalitilinsä avaamista kolmen jaardin päästä maaliviivasta. Siltä matkalta ei tarvinnut yhtä kertaa enempää yrittää, sillä Jonna Hakkarainen piti pallon itse ja harppoi sentterin vasemmalta puolelta pallon pohjiin. Kun tilanne oli nyt 8–6, oli Trojansin pakko yrittää senkin kahta pistettä. Se ei kuitenkaan onnistunut ja niin helsinkiläiset pysyivät johdossa. Trojansin maalia seurasi molemmilta joukkueilta kaksi hyökkäysvuoroa, joissa puolustukset olivat pääroolissa tehden tyhjäksi vastustajan hankkeet pallon eteenpäin kuljettamiseksi, eikä kolmannella neljänneksellä tehty enempää pisteitä. 

Trojans sai viimeisen neljänneksen alussa hyökkäyksensä kulkemaan taas mallikkaasti ja Suvi Partanen toimi jälleen Hakkaraisen kohteena. Puolen kentän jälkeen tie alkoi kuitenkin muuttua muhkuraisemmaksi. Lopulta viimeisellä yrityksellä pallokin karkasi käsistä, ja Wolverines sai pallon hiukan paremmasta kenttäasemasta, Trojansin 34 jaardin linjalta. Helsinkiläiset saivat vihdoin koneensa jälleen puksuttamaan ja vähän kerrallaan se painoi eteenpäin ja lopulta myös maalialueelle asti. Asialla jälleen Tytti Kuusinen, joka lisäsi Wolverinesin johdoksi 14–6. Lisäpisteitä koetettiin tälläkin kertaa ottaa kaksi, mutta nyt Trojansin linja piti, eikä tulostaulunhoitajaa tarvinnut vaivata näppäilemään uusia numeroita.

Kolme piinaavaa minuuttia

Peliaikaa oli jäljellä enää kolmisen minuuttia, kun Trojans aloitti loppukirinsä. Wolverines suosi läpi ottelun lyhyttä aloituspotkua sillä toiveella, että joskus vastaanottaja kuitenkin sössii kiinnioton ja pallo päätyy takaisin potkaisevan joukkueen haltuun.  Nyt ei kuitenkaan ollut se kerta, ja Trojans vangitsi pallon omalta kannaltaan keskiviivan paremmalla puolella eli kotijoukkueen 46 jaardin tasalla. Hakkaraisen heittoyritykset eivät päätyneet valkopaitaisten käsiin, mutta Wolverinesin takakenttä otti vastaanoton häirinnästä rangaistuksen, joka toi turkulaisjoukkueen uusiin yrityksiin ja 21 jaardin päähän kavennuksesta. 

Pari yritystä meni ilman tulosta, mutta sitten Hakkaraisen kaari oikeaan reunaan löysi Kirsti Nirhamon, joka onnistui raahaamaan jalkojaan pitkin kentän pintaa niin, että heitto katsottiin onnistuneeksi. Nyt oltiin enää seitsemän jaardin päässä maalialueesta. Yritykset seurasivat toisiaan ja Trojansin kannattajat katsomossa järsivät kynsiään rystysiä myöten, mutta niin vain neljäskään yritys ei riittänyt viemään vierasjoukkuetta yli Wolverinesin maaliviivan ja finaalipaikka jäi Trojansilla haaveeksi.

Trojans taisteli hienosti ja olisi ansainnut siitä paremman palkkion kuin niukan tappion. Trojansin peli oli tasapainoisempaa ja monipuolisempaa kuin Wolverinesin yksitotinen juoksupeli, mutta tässäkin lajissa voitto ratkeaa tehtyjen pisteiden määrällä ja niitä kotijoukkue teki yhden touchdownin ja kahden lisäpisteen verran enemmän. 

Toisessa välieräottelussa Tampere Saints voitti West Coast Phoenixin 26–20, joten Saints etenee finaaliin Wolverinesin kanssa ja Trojans pelaa pronssimitaleista raisiolaisia vastaan Turussa.

Scroll to top