Trojans Women selvään voittoon Lohjalla

Julkaistu: 28.5.2022

Sarjanousija Lohja Lionesses taisteli urheasti kotikentällään, mutta ei pystynyt työntämään kapuloita Trojansin rattaisiin, vaan joutui nielemään 0–48 (0–28) tappion.

Ottelun käsikirjoituksesta oli hiukan aavistuksia, sillä tulokasjoukkue Lions oli edellisessä ottelussaan saanut Helsinki Wolverinesilta aika ruman rökityksen numeroin 82–6. Trojans taas oli pelannut vajaalla kokoonpanollakin tasaisen kamppailun helsinkiläisten kanssa, vaikka pataan tulikin 0–14. Mikään ei kuitenkaan ole etukäteen varmaa, sillä Lionessesin riveissä on useita kokeneita pelaajia, ja edellisen ottelun virheistä voi myös oppia. Niinpä pelit on pelattava kentällä, eikä Excel-taulukoiden ääressä.

 

Trojans hyppäsi heti rattiin

Ensimmäinen neljännes osoitti hyvin nopeasti, että lohjalaisille on tulossa pitkä päivä niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Trojans sai nopeasti onnistumisia sekä juoksu että heittopelissä ja puolustus vastaavasti sulki tehokkaasti kaikki mahdolliset etenemislinjat Lionessesin hyökkäykseltä.

Pisteiden teon aloitti Ainara Olmedo, jonka juoksuilla Trojans eteni kahden jaardin linjalle, josta hän viimeisteli uransa ensimmäisen liigamaalin. Laura Pulkkinen oli jälleen kokoonpanossa potkaisijan roolissa ja kengitti lisäpisteen haarukkaan. Tilanne 0–7.

Lohjan hyökkäys käytti aluksi enimmäkseen juoksupelejä, mutta niiden kehittyminen kesti sen verran kauan, että turkulaispuolustus ehti saada selville mihin ollaan menossa.  Kun Lohjan linja ei saanut pidettyä Trojansin pelaajia loitolla, pysäytettiin pallonkantajat usein vain muutamien jaardien etenemisen jälkeen. Omista juoksuistaan tunnettu pelinrakentaja Aada Salminen väläytti välillä nopeuttaan, muttei pystynyt loihtimaan isoja pelejä hänkään. Niinpä lohjalaisten visiitit hyökkäävänä osapuolena olivat suhteellisen lyhyitä.

Trojans jatkoi vahvaa pelaamistaan hyökkäyksessä ja kovassa iskussa oleva pelinrakentaja Jonna Hakkarainen runnoi pallon lähietäisyydeltä läpi linjan heti saatuaan pallon Lohjan lentopotkusta itselleen. Pulkkinen jatkoi lisäpistepotkuissa onnistumistaan ja taululle saatiin lukemat 0–14.

 

Ratkaisun makua

Myös toisella neljänneksellä onnistuttiin maalinteossa kahdesti ja molemmilla kerroilla asialla oli vierasjoukkue Trojans. Ensin Lea Kaszas näytti vaarallisuuttaan pinkomalla pitelijöiltään karkuun ja maalintekoon ja toisen maaleista teki Kirsti Nirhamo, joka on viime kauden pilanneen loukkaantumisesta toivuttuaan ollut aivan maagisessa tikissä. Molempiin maaleihin Pulkkinen pamautti potkuilla pisteet päälle ja tauolle mentiin lukemissa 0–28.

Ottelun juoneen ei tullut toisella puoliskolla isompia muutoksia. Lionesses onnistui hiukan paremmin heittopeleissään ja muutaman kerran nähtiin hyvin toimivia kiertopelejä, joissa asialla oli yleensä Suvi Väisänen. Trojans jatkoi pisteiden tehtailua ensimmäisen puoliskon malliin vielä kolmannen neljänneksen, jonka kuluessa maalialueella kävivät kainaloitaan tuulettelemassa Kirsti Nirhamo toistamiseen sekä Jonna Hakkarainen, niin ikään toista kertaa. Ensimmäisen lisäpistepotku epäonnistui, mutta toisessa pallo solahti haarukkaan.

 

Loppu oli kosmetiikkaa

Viimeiselle neljännekselle Trojansin päävalmentaja Pauli Ojanen vaihtoi pelinrakentajan tontille Lea Kaszasin, mikä oli monessakin mielessä fiksu ja urheilullinen veto. Peli oli jo ratkennut, joten vastustajan murjominen olisi ollut täysin tarpeetonta. Samalla Trojansille tarjoutui tilaisuus antaa kakkospelinrakentajana toimivalle Lea Kaszasille pelituntumaa. Trojans oli itse asiassa aloittanut jalan nostamisen kaasulta jo kolmannen neljänneksen aikana, kun kahdesti vastustajan maalialueen läheisyydessä neljännellä yrityksellä kokeiltiinkin kenttäpotkumaalia. Tällä kertaa kumpikaan ei osunut haarukkaan, mutta pituutta oli riittämiin. Tärkeää harjoitusta jatkon kannalta.

Peli tasoittuikin hieman neljännellä neljänneksellä, mutta Trojansin onnistui silti lisätä johtoaan vielä maalilla, kun Kaszasin luja ja viivasuora heitto löysi keskeltä kenttää Kirsti Nirhamon, joka merkkautti itselleen ottelun kolmannen maalin ja Pulkkinen lisäpisteen. Ottelun loppulukemiksi saatiin 0–48.

 

Trojans pääsemässä vauhtiin

Trojansin peli paranee ottelu ottelulta ja nyt puolustus näytti jo todella hyvältä. Toki vastuskaan ei ollut kovimmasta päästä, mutta vaikutelma oli joka tapauksessa positiivinen. Hyökkäyspelissä eniten ilahdutti Ainara Olmedon vahva esitys keskushyökkääjänä. Laura Pulkkisen ollessa vielä hieman puolikuntoinen, Trojans on joutunut nojaamaan enemmän heittopeleihin. Tänään Lea Kaszas oli näkyvässä roolissa, kun hän pelasi niin puolustuksen takakentällä kuin keskushyökkääjänä ja pelinrakentajanakin. Ojasen onkin syytä pitää kiinni pelikirjastaan, ettei Lea ala kohta myös valmentaa.

Ensimmäisessä ottelussa Trojansilta puuttui vielä moni laitahyökkääjäkin, mutta nyt se osasto on enemmän kuin hyvässä iskussa. Suvi Partanen esitti jo viime kaudella väkeviä otteita, mutta tällä kaudella kiinniottovarmuus on noussut entisestään. Trojansiin muutaman vuoden tauon jälkeen paluun tehnyt Jutta Luhtala ja niin ikään kuvioihin palannut Kirsti Nirhamo ovat ehkäpä Suomen nopeimmat laitahyökkääjät. Palettia täydentävät Sari Kuosmanen ja Olivia Tolonen ja tulokkaissa on vielä lisää ahnaskätisiä kiinniottajia odottamassa omaa paikkaansa auringossa.

Linjat pelasivat molemmilla puolilla palloa erinomaisesti. Hyökkäyksessä Jonna Hakkaraisella oli kaikki maailman aika odottaa laitahyökkääjien kuvioiden kehittymistä ja puolustuksessa linja tukahdutti juoksupelit alkuunsa. Linjan takana Hilkka Rahkonen ja Essi Saastamoinen olivat elementissään, kun heidän pelinlukutaitonsa alkaa saada jo telepaattisia piirteitä. Sen verran nopeasti linebackerit olivat kiinni vastustajissa. Erikseen pitää mainita Jenni Kuosan vastustajalle aiheuttama pallonmenetys ryhdikkäällä taklauksellaan ja Hanna Ropasen syötönkatko.

 

Tappioista oppia ja uutta matoa koukkuun

Lohja Lionesses joutuu nyt ensimmäisellä liigakaudellaan aikamoiseen mankeliin, sillä pelinopeus ja pelaajien taitotaso on Naisten Vaahteraliigassa jo sitä luokkaa, että asioita tapahtuu pienessä ajassa paljon. Suurimmat puutteet Lohjalla olivat taklausten viimeistelyssä sekä juuri pelinopeudessa. Monta kertaa lohjalaispelaaja oli kosketusetäisyydellä pallonkantajasta, mutta taklaus jäi piippuun. Kun vastassa oli esimerkiksi Lea Kaszasin kaltainen tekijä, joka hallitsee kikkakirjan kaikki konstit, kierähdykset ja stiff armit, hän ei pysähdy hippatyyliin selkään taputtamalla. Katsomoon välittyi kuitenkin lohjalaisten hyvä meininki ja iloinen ote, joten jokainen ottelu ylimmällä sarjatasolla vie joukkuetta eteenpäin.

Trojansin seuraava ottelu pelataan kahden viikon päästä sunnuntaina, 12.6. Mikkelissä, jossa vastaan asettuu Bouncers. Ottelu pelataan Urpolan kentällä kello 14.00 alkaen.

Scroll to top