Trojans palasi kauden alun tasolleen voittamalla Helsinki Wolverinesin tasaisessa ottelussa numeroin 28–20. Trojans antoi kotijoukkueelle 14 pistettä etumatkaa, ennen kuin kone lähti käyntiin. Ottelun hahmoja olivat Lea Kaszas, joka heitti neljä touchdownia sekä Tiia Jansen, joka koppasi niistä kolme.
Ottelu käynnistyi deja vu -ilmiöllä, sillä joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen tapaan Wolverines siirtyi ensin ottelussa 14–0 johtoon. Ensin keskushyökkääjä Mari Jääskelä rynni vakuuttavan hyökkäysvuoron päätteeksi pallon maalialueelle ja lisäpistepelissä vielä kaksi pinnaa päälle. Ensimmäistä neljännestä oli kulunut noin puolet.
Trojansin hyökkäys ei päässyt yhtä yrityssarjaa kauemmin koettamaan tasoitusta, sillä kolmannella yrityksellä Lea Kaszas säkitettiin ja neljännellä yrityksellä oli siinä kenttäasemassa järkevintä luopua pallosta lentopotkulla. Kotijoukkue pääsi seuraavaksi yrittämään johtonsa kasvattamista. Mari Jääskelän ja pelinrakentaja Essi Söderholmin juoksuilla pallo liikkui kentällä, vaikka välillä näytti, että Trojansin puolustus on saamassa helsinkiläishyökkäyksen talttumaan. Kolmansilla yrityksillä löytyi kuitenkin aina riittävästi ruutia uusiin yrityksiin.
Ensimmäinen neljännes vaihtui toiseksi Wolverinesin lähestyessä turkulaisten maalialuetta ja juoksuvoittoinen peli jatkui. Wolverinesin kokoonpanosta puuttui pari tärkeää palasta heittopeleistä, joten matka taittui enimmäkseen maata pitkin, ja hyvin taittuikin. Muutamaa viimeistä jaardia jauhettiin pitkään, mutta lopulta, neljännellä yrityksellä, Essi Söderholm itse murtautui maalilinjan yli. Lisäpistepeli ei tällä kertaa onnistunut ja taululla näkyivät numerot 14–0.
Trojans saa kuponkinsa järjestykseen
Wolverinesin juoksuvoittoinen pelivalikoima kulutti jälleen yhdellä hyökkäysvuorolla puolet neljänneksestä ja puoliaikaan oli jäljellä runsaat kuusi minuuttia. Trojansin hyökkäys pääsi pitkästä aikaa kentälle, mutta nyt alkoi tapahtua. Lea Kaszasin heitot napsahtelivat kohteisiinsa ja pallo liikkui joutuisasti myös juosten. Sunelle Coetzee, Suvi Partanen ja Tiia Jansen poimivat palloja ilmasta, kun taas Laura Pulkkinen ja Kaszas itse rahtasivat pelivälinettä maata pitkin. Kun maalialue oli enää seitsemän jaardin päässä, Kaszas linkosi pallon kohti maalialueen oikeaa nurkkaa, jossa oli Tiia Jansen, mutta myös kaksi Wolverinesin takapuolustajaa. Heiton saavuttaessa tämän kolmikon Jansen teki tempun, josta moni taikurikin olisi kateellinen. Pallo katosi niin puolustajilta kuin katsojiltakin totaalisesti, mutta simsalabim, samassa pallo ilmestyi Jansenin käteen, joka kohosi ylös osoitukseksi siitä, kenellä pallo onkaan. Lisäpistepotku lipui niukasti vasemmalta ohi ja tauolle mentiin lukemissa 14–6.
Ensin rinnalle…
Toinen puolisko ottelusta alkoi Wolverinesin hyökkäyksellä, mutta tällä kertaa se ei päättynytkään Trojansin maalialueelle, sillä turkulaisten puolustus alkoi saada helsinkiläisten juoksupelin pysähtymään. Wolverinesin ykkösetenijä, Mari Jääskelä, ei ollut kokoonpanossa enää toisella puoliskolla ilmeisesti loukkaantumisen takia ja hänen tilallaan palloa kantoi Anni Udd. Kotijoukkueen eteneminen pysähtyi nyt ensimmäistä kertaa ja se tapahtui puolessa kentässä Trojansin Veera Anttilan ehdittyä säkittämään pelinrakentaja Söderholmin viitisen jaardia aloituslinjan takana. Kun kyseessä oli jo neljäs yritys, sai Trojans pallon herkullisesti helsinkiläisten kenttäpuoliskolla.
Lea Kaszas käynnisti hyökkäyksen nopealla heitolla Jansenille, jonka jälkeen kokeiltiin juoksupelin tehokkuutta. Laura Pulkkinen työnteli lähelle pyrkiviä Wolverines-puolustajia kauemmaksi kuin feissareita kävelykadulla ja eteni mallikkaasti, kunnes lopulta päätyi taklatuksi. Taklauksessa pallo karkasi Lauran kädestä tekonurmen pintaan, mutta Ninni Mäkinen oli kärppänä paikalla ja syöksyi ensimmäisenä pallon päälle. Muutamaa yritystä myöhemmin oli Matilda Berndtssonin vuoro rynniä pallon kanssa mallikkaasti. Trojansin hyökkäys jäi kuitenkin hiukan jumiin noin 17 jaardin päähän maalista ja edessä oli neljäs yritys. Kaszas laittoi taas korkean kaaripallon kohti maalialueen vasenta nurkkaa ja pallon laskeuduttua taivaista, sen alla olivat ensimmäisenä Tiia Jansenin kädet. Lisäpisteitä lähdettiin tällä kertaa hakemaan kaksin kappalein ja siinä myös onnistuttiin. Jälleen akseli Kaszas-Jansen toimi lähes identtisellä kuviolla ja ottelu oli tasan 14–14.
…ja sitten ohi
Wolverines lähti omaan hyökkäysvuoroon hakemaan takaisin menettämäänsä otetta peliin. Siinä ei kuitenkaan onnistuttu, sillä pian hyökkäysvuoron alettua kotijoukkue hukkasi pallon ja Trojansin Eveliina Virtanen ehti pelivälineeseen kiinni ennen Wolverines-pelaajaa. Jälleen hyvä aloituspaikka Trojansille vastustajan kenttäpuoliskolta.
Trojans oli nyt liekeissä ja ensimmäisellä yrityksellä Kaszas täräytti ilmoille ballistisen pallon, joka saavutti syvälle ehtineen Sunelle Coetzeen. Etenemistä yli 30 jaardia, joten pallo asetettiin 10 jaardin linjalle. Pari peliä myöhemmin Suvi Partasta häirittiin syötön vastaanotossa ja Trojans pääsi viiden jaardin päähän maalista, jonka jälkeen kikkapelissä Berndtsson nappasi pallon suoraan aloitussyötöstä ja nakutti muutaman jaardin lisää. Kahden jaardin päässä maalista voisi odottaa juoksua linjasta, mutta Trojans tarjosi tähän kohtaan heittoa, sillä miksikäs ei. Jälleen Kaszasilta heitto samaan maalialueen nurkkaan, josta Tiia Jansen jo kahdesti pallon oli napannut. Niin kävi nytkin. Trojans siirtyi ensi kertaa ottelussa johtoon, joka kasvoi vielä Laura Pulkkisen onnistuneella potkulla. Tilanne 14–21.
Wolverinesin vastaus jäi vajaaksi
Trojans päätti kokeilla lyhyttä onside-potkua, mutta helsinkiläiset saivat pallon kiinni puolessa kentässä. Heti ensimmäinen yritys tuotti jätipotin. Anni Udd löysi Trojansin puolustuslinjan vasemmasta reunasta tilaa ja pääsi etenemään kentän laitaa pitkin vain muutaman jaardin päähän maalialueesta. Anni Udd sai pallon uudelleen ja tällä kertaa hän peippaili pallon keskeltä läpi maaliin. Tilanne kaventui lukemiin 20–21 ja tyylilleen uskollisena Wolverines lähti hakemaan tasoittavan potkun sijaan kahta pistettä pelaamalla. Jälleen haettiin samaa reittiä keskeltä, mutta Trojansin puolustus oppi kerrasta ja taltutti pallonkantajan niille jalansijoilleen, jossa hän pallon sai.
Kolmatta neljännestä oli vielä kolmisen minuuttia jäljellä ja Trojansin hyökkäysvuoro. Heti ensimmäisessä pelissä kiinnipitorangaistus toi turkulaisia 10 jaardia taaksepäin. Kaszas varmaankin tuumi, että sehän tekee vain tilanteen mielenkiintoisemmaksi, sillä Lea viritti heittokätensä jousen äärimmilleen ja sinkautti pallon valtavassa kaaressa kentän vasenta laitaa pitkin jo pitkälle ehtineelle Jansenille, joka otti siitä kopin. Kertaheitolla Trojans eteni Wolverinesin 21 jaardin linjalle. Jälleen pienellä kikkapelillä vierasjoukkue pääsi tuomaan pallon aivan maalilinjan tuntumaan ja juoksemisen sijaan pallo laitettiin taas ilmaan. Kaszasin heitto suuntautui nyt maalialueen keskelle, jossa Suvi Partanen poimi matalan syötön ketterästi. Trojans lisäsi johtoa kuudella pisteellä ja kun Pulkkisen potku osui haarukkaan, voi tulotaululta lukea numerot 20–28.
Viimeisellä neljänneksellä Wolverines puski päätään Trojansin puolustukseen, yrittäessään saada peliä tasoitettua. Neljänneksen kohokohtiin lukeutui Petra Pölkin suorittama komea säkitys sekä Hilma Kuitusen melkein nappaama syötönkatko, joka katkaisi syvälle Trojansin kenttäpuoliskolle edenneen Wolverinesin hyökkäysvuoron. Trojansin saatua pallon, turkulaiset kuluttivat varmasti ajan pois kellosta ja ottelu päättyi numeroihin 20–28.
Trojans nousi nyt kuuteen pisteeseen ja otti yksinään liigan kakkossijan. Seuraava ottelu pelataan kotona lauantaina 6.7. ja vastaan tulee silloin sarjakärki Tampere Saints.