Trojans Women pelaa tänäkin kesänä Yläkentällä

Julkaistu: 7.6.2020

Jaa
  •  
  •  
  •  
  •  

Koronavirus on ravisuttanut koko maailmaa, ja rajoitukset ovat vaikuttaneet kaikkien elämään. Suomen hallitus on nyt näyttänyt vihreää valoa koronarajoitusten hallitulle purkamiselle. Tämän ansiosta jenkkifutista pelataan sittenkin kesällä 2020. 

Trojansin naiset ovat päässeet jo toukokuun puolella treenaamaan enintään 10 hengen porukassa ja puolikkaalla kentällä ilman jenkkifutisvarusteita ja kontaktia. Kesäkuun 1. päivästä lähtien on saanut taas pukea varusteet niskaan ja aloittaa kontaktilajin harrastamisen. Joukkuelaisten jälleennäkemisen riemu Yläkentän viheriöllä on ollut käsin kosketeltavissa. Treenaaminen kohti heinäkuun lopulla alkavaa Naisten Vaahteraliigan kautta on alkanut.

Trojans Womenin päävalmentaja Pauli Ojanen on ollut mukana Trojansin toiminnassa jo kauan. Ongelmia ja haasteita on ollut matkan varrella, muttei koskaan mitään vastaavaa, mitä koronavirus on tuonut mukanaan.

"Treenit ovat vihdoin alkaneet ja kyllähän siellä näkyy tämä pitkä tauko terävyyden puutteena. Pikkuhiljaa voimme palata pelin isoon osaan, kontaktiin. Se pitää nyt kuitenkin tehdä järkevästi, koska palautumisaikaa on kovin vähän. Nyt ei saa antaa innon mennä järjen edelle", Ojanen kertoo kauden alkamisesta. 

Päävalmentajalla on selkeä näkemys, miten treenit etenevät joukkueella. Ensiksi poistellaan ruosteet tekniikoista, kontaktin määrää kasvatetaan asteittain ja pelikirjaa ajetaan sisään kaiken tämän ohella. Kauden aikana Trojans Women tulee kasvattamaan jatkuvasti pelikirjan sisältöä siten, että syksyllä viimeisissä peleissä se olisi suunnitellun laajuinen. Lisäksi ajetaan uusia pelaajia sisään parhaan mukaan. Tehtävää siis riittää. Tätä varten Ojasella olisi suunnitelmissa myös järjestää leiri joukkueelle ennen pelikauden alkua.

Conedrillit ovat hyvä keino kehittää jalkojen liikkuvuutta.

Pelaajat ovat yleisesti hyvillä mielin lähteneet treenaamaan ja kaikki ovat ikävöineet joukkuekavereita, ryhmätsemppaamista ja huonoja vitsejä. Hyökkäyksen linjapelaaja Elina Martikainen summaa treenien lähteneen tunnustellen liikkeelle ja tekeminen on vaatinut totuttelua tauon jälkeen. Yhdessä tekemisen sävel löytyi kuitenkin linjassa hyvin nopeasti. Tukimiehenä pelaava Hilkka Rahkonen kokee treenien käynnistyneen hyvällä sykkeellä. "On tuntunut todella hyvältä palata takaisin joukkuetreeneihin omien ihmisten luo", fiilistelee Rahkonen. Pelinrakentajana toimiva Jonna Hakkarainen on niinikään tyytyväinen harjoittelun alkamiseen ja on mielissään kun joukkue on saanut hyvin treenattua sosiaalisen etäisyyden pitämisestä huolimatta.

Puolustuksen linjan perusteiden treenaamista.

Koronaviruksen vuoksi monet urheilupaikat olivat suljettuina ja kokoontumiset isommilla porukoilla kiellettyjä. Tämän vuoksi pelaajat keksivät erilaisia tapoja pitää yhtä keskenään ja pohtivat, miten nyt treenata turvallisesti sekä ylläpitää kuntoa ja hyvinvointia poikkeustilassa. Joukkueen jäsenet olivat yhteydessä keskenään esim. Zoom-sovelluksen kautta. Videopuheluiden välityksellä pidettiin ystäviin yhteyttä sekä treenattiin. Esimerkiksi joukkueen laitahyökkääjä Sari Kuosmanen on pitänyt Pilates-tunteja joukkueelle. Päävalmentaja kertoo, että joukkueelle on tauon aikana pyritty antamaan ohjeita pelaajien omatoimiseen harjoitteluun.

Joukkuelaiset ovat kyselleet toisiltaan neuvoa omiin treeneihin ja pelaajat ovat miettineet yhdessä pelipaikkakohtaisesti, mihin nyt kannattaa panostaa. Monelle etätyötä tekevälle, kuten Martikaiselle, ulkoilu jalkaisin tai pyörällä toi hyvää vastapainoa kotona työskentelylle. Monille tauko tarkoitti myös ehkä paluuta muutenkin enemmän huomiota kaipaavien asioiden pariin. Rahkosella tuli vedettyä uusi pk-kausi, ja muutettuaan vastikään Turkuun, Hilkka onkin jo kerennyt tutustumaan moniin metsäpolkuihin juoksulenkeillään. Tauko on tuonut hyvää aikaa kuntouttaa loppuun kaikki vanhat vammat ja pohdiskella elämää lajin ulkopuolella. Hakkarainen koki pystyvänsä treenaamaan enemmän kuin normaalisti. Jenkkifutiksen sijaan fokus oli Crossfitissä ja kaikissa muissa erilaisissa urheilulajeissa. Tämä toi kivan vaihtelun tuulahduksen. Aina on kuitenkin kivaa päästä takaisin jenkkifutiksen pariin.

Takakentän puolustuksen liikkuvuuden harjoittelua.

Päävalmentaja Ojanen uskoo kaudesta tulevan mielenkiintoisen, ja että kaikki joukkueet tulevat kehittymään kauden aikana valtavasti. Otteluohjelma on poikkeuksellinen ja Ojasen mielestä juuri sellainen kuin tällaiseen kauteen voidaan järkevästi järjestää.

"Tämä otteluohjelma on luotu erittäin positiivisessa ja hyvässä yhteistyössä sarjapäällikön ja seurojen välillä. Näenkin, että koronan parasta antia on ollut se, että joukkueet ovat olleet mukana tekemässä päätöksiä. Avoimesti ja hyvässä hengessä käydyn palaverin jälkeen meillä oli yhteinen päätös siitä, millainen sarja pelataan. Tällä ohjelmalla saadaan kaikille tällekin kaudelle riittävästi pelejä ja varmasti paras lopulta voittaa mestaruuden. Harmittavasti joukkueita tippui pois sarjasta tänä vuonna, joten ensimmäinen tavoite eli välieräpaikka on liki varma", Ojanen tuumaa. 

Koko kevään ajan tunnelmat kesän peleistä ovat olleet hieman kaksijakoiset. Toisinaan jotkut jopa toivoivat, että ei pelattaisi, jotta loppuisi se jahkaaminen. Nyt kuitenkin pelaajat ovat yleisesti uteliaan odottavalla kannalla sarjan suhteen ja treeneissä on aistittavissa hyvää fiilistä ja tunnelmointia tulevasta kaudesta.

"Kun päätös kauden käynnistämisestä lopulta tuli, niin olihan se nyt ehdottomasti tämän vuoden paras uutinen!", riemuitsee Rahkonen. Pelinrakentaja Hakkarainen on myös iloinen kauden alkamisesta. Vaikka kausi tulee olemaan lyhyt, saa kuitenkin pidettyä sen avulla pelituntumaa yllä. Kauden lyhyys tarkoittaa sitä, että heti ensimmäinen peli on jo tosi tärkeä. Pelinrakentajan näkökulmasta Hakkarainen toivookin nyt todella paljon toistoja laitahyökkääjien kanssa treeneissä.

Kontaktin tasoa nostetaan asteittain treeneissä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten jälkeen.

Ojasen tavoite kaudelle on selkeä: "Kyllä me lähdetään taistelemaan mestaruudesta, ei urheilussa voi mielestäni muuta tavoitetta asettaa. Hieman olen huolissani linjan kapeudesta (rosterissa), mutta taitopelipaikoilla meillä kyllä riittää osaajia".

Koko joukkue valmennusta myöten toivoo kaikille jenkkifutiksen pelaajille hyviä treenejä ja laadukkaita pelejä loppukesälle! 

Scroll to top