Trojans Womenin valmennus: tuttuja nimiä, uusia rooleja

Julkaistu: 31.1.2023

Trojans Women valmistautuu uuteen kauteen jo täydellä teholla. Valmennukseen on saatu uutta verta, mutta jatkuvuutta edustavat myös monet kentän laidalta tutut hahmot.

Trojansin Womenin kahteen perättäiseen mestaruuteen luotsannut Pauli Ojanen pitää taukoa valmentamisesta, joten syksyllä joukkueelle alettiin etsiä uutta päävalmentajaa. Hyviä ja myös sopivia ehdokkaita ei tuntunut löytyvän ja hetken aikaa treenattiin ilman päävalmentajaa muiden valmentajien sekä kokeneempien pelaajien johdolla.

Pelinrakentajan tehtävät viime kauden päätteeksi jättänyt Jonna Hakkarainen aloitti off-seasonin pelinrakentajavalmentajana, mutta valmennuskuvioiden pitkityttyä hän päätti suostua myös päävamentajan toimeen, ainakin toistaiseksi. Avukseen hän sai niin ikään pelaajauransa paketoineen Hilkka Rahkosen, joka vastaa puolustuksen linjan valmentamisesta ja toimii sen ohella myös fysiikkavalmentajana pelaajille, joilla ei ole omaa valmentajaa tai treeniohjelmaa.

Puolustuksen koordinaattori Kalle Kilickesen ja hyökkäyksen linjaa valmentava Aki Halonen tuovat valmennukseen kokemuksellaan tukevan kivijalan.

Myös muu valmennustiimi on alkanut muotoutua. Puolustuksen koordinaattorina jatkaa Kalle Kilickesen ja hyökkäyksen linjaa valmentaa Aki Halonen. Hyökkäyksen koordinaattorina toimii Tuomas Mankki, joka viime vuosina on toiminut joukkueessa laitahyökkääjien valmentajana. 

Seuraavassa uusien tai uusissa tehtävissä olevien valmentajien ajatuksia omasta valmentajapestistään sekä kuluvasta offseasonista.

Jonna Hakkarainen toimii sekä päävalmentajana että pelinrakentajien pelipaikkavalmentajana.

Päävalmentaja Jonna Hakkarainen

Treenikausi on mennyt tähän mennessä hyvin. Olemme alkaneet treenata aiemmasta poiketen tekniikkaa paljon aikaisemmin. Joukkueemme on jälleen pieni ja tiivis, mutta sanonta ”ei se määrä, vaan se laatu”, on edelleen validi. Erityisesti junnuosasto on kehittynyt hyvää vauhtia ja sieltä onkin nousemassa tulevaisuuden tähdet.  

Olen valmentanut pelinrakentajiamme ja siellä onkin tällä hetkellä hyvin kokeneita pelaajia, mutta myös juniorimme Lotta, jonka kehitystä on ihailtavaa katsoa. Hänestä kuullaan vielä! Valmennustiimistä vielä sen verran, että siihen saattaa kevään kuluessa vielä liittyä uusia jäseniä. 

Hilkka Rahkonen siirtyi menestyksekkään pelaajauransa jälkeen jakamaan tieto-taitoaan valmentajana. Erittäin tyylikäs ratkaisu.

Hilkka Rahkonen, puolustuksen linjan valmentaja

Syksy alkoi hienosti, kun saimme heti käyntiin pelipaikkakohtaiseen liikkumiseen ja perustekniikoiden hiomiseen keskittyvät treenit. Nyt, varusteet päällä harjoiteltaessa huomaa, että asioita on tehty oikein ja voimme viedä taas treeniohjelmaa seuraavalle tasolle. 

Meillä on hyvä ja kokenut valmennus, johon oli helppo hypätä mukaan, vaikka vähän jännittikin. Ja jännittää edelleen. Paljon on opittavaa, mutta onneksi apu on lähellä, ja pelaajat ovat ainakin tähän asti olleet ymmärtäväisiä sekä hyvin vastaanottavaisia.

 

Kevään suunnitelmat ovat melko selkeät; pelikirjan opettelua, jotta kaikki varmasti osaavat ja ymmärtävät sen vaikka unissaan – myös vierustovereiden vastuut – sekä tehokkaampi iskukyky jokaiselle puolustajalle. Henkilökohtaisia suunnitelmia on opiskella lisää valmentamisesta ja valmentajana toimimisesta, jotta voin antaa kaiken mahdollisen avun ja opin ymmärrettävästi pelaajille.

Pelaajaurallaan maan terävimpään kärkeen laitahyökkäjänä lukeutunut Tuomas Mankki otti valmentajapolullaan uuden askeleen siirryttyään hyökkäyksen koordinaattoriksi.

Tuomas Mankki, hyökkäyksen koordinaattori

Kauteen valmistautuminen on lähtenyt OC:n näkökulmasta todella hienosti liikkeelle. Olemme saaneet jo tammikuun aikana ajettua sisään koko hyökkäyssysteemimme rungon, jota lähdemme tästä eteenpäin virittämään ja terävöittämään toistojen kautta. Tästä suuri kiitos kuuluu tietysti pelaajille, jotka ovat sekä tehneet talven aikana laadukasta työtä oheisharjoittelun kanssa, että panostaneet heti alusta asti hyökkäyssysteemin opiskeluun. 

Pitkäaikaisen pelinrakentajamme Jonna Hakkaraisen pelaajauran päättyminen on luonnollisesti iso muutos aiempaan, mutta onneksi olemme saaneet hänen vankan osaamisensa käyttöön valmennuksen puolella. Kokonaisuutena pelaajaliikenteen summa on ollut meille positiivinen, eli olemme päässeet harjoittelemaan laajemmalla pelaajarungolla ja saaneet laatuvahvistuksia usealle pelipaikalle. Ringissämme on mukana kolme pelinrakentajaa, mikä mahdollistaa harjoittelussamme nopeamman temmon ja suuremman toistomäärän, ja siten olemme saaneet hyödynnettyä kenttäaikamme aina maksimaalisen tehokkaasti.

Kauden 2023 Naisten Vaahteraliigassa pelaavat Trojansin lisäksi Helsinki Wolverines, Tampere Saints, Lohja Lionesses sekä sarjanousija Oulu Northern Lights. 

Scroll to top