Turku Trojansin U15-joukkueen SM-sarjakauden päätös

Julkaistu: 10.10.2021


Trojansin U15-juniorien joukkueenjohtaja Toni Joutsia summaa yhteen kauden 2021 värikkäitä tapahtumia sekä kauden päättäjäiset, jossa perinteiseen tapaan palkittiin kauden parhaat pelaajat.

Turku Trojans ja Sipoo Bulldogs käynnistivät poikkeuksellisen, Covid19:n sävyttämän kauden 2021 yhteisjoukkueella. 

Ajatus oli yhdistää kaksi tasavahvaa, kauden 2020 U13-juniorien I-Divarin finaalijoukkuetta, ja päästä niistä kootulla miehistöllä pelaamaan U15-juniorien 11 vs 11 SM-sarjaa. Tavoitteena oli lähteä haastamaan isot ja kokeneet joukkueet sekä pelaamaan ”todellista” jefua täysillä kentällisillä. 

Suunnitelmissa oli avata harjoitukset heti, kun rajoitukset helpottavat sekä leirittää yhteisjoukkueet, sillä myös U17 muodosti yhteisjoukkueen samalla tavalla. Rajoitukset kuitenkin venyivät ja venyivät ja leirityksiä tehtiin vain kerran, toteuttamalla kahden päivän ponnistus Lohjan Kisakalliossa. Joukkueesta oli preseason kaudella kolme pelaajaa valittuna SAJL:n yläkoululeiritykseen, joka typistyi Covid19-peruutusten vuoksi kahteen leiriin neljän sijaan. Yläkoululeireille talvella 2020–2021 valittiin 31:n pelaajan ryhmään Sebastian Brusila, Anton Merensalmi ja Julius Joutsia.

Innostus oli kuitenkin kova, Trojansin ryhmä säilyi hyvin kasassa käytännössä läpi poikkeusajan sekä U15 että U17 rosteristaan. Bulldogsin rosteri osoittautui myös hyväksi, mutta kokoonpanoltaan aiottua pienemmäksi. Tämä tarkoitti, että ottelukokoonpanoihin oli odotettavissa haasteita. Talven ja kevään ajan valmennus opetti pelikirjaa molemmille peliryhmille Google Meets -sovelluksella.

Uuden SM-sarjajoukkueen osalle osui enemmän vieraspelejä kuin kotipelejä, ja sarjaohjelman muutoksetkin vaikuttivat juuri meihin  sekä mm. kotiottelujärjestelyihin. Kaikesta huolimatta lähdimme ryminällä mukaan U15 SM-sarjaan, jossa meidät oli rankattu sarjan viimeiseksi. U17 aloitti oman urakointinsa ennen meitä ja nopeasti meiltä pääsi kovaan U17 SM-sarjaan kokeilemaan siipiään U15 pelaajia, joista osa oli pelannut vielä hetki sitten U13-sarjaa divarissa.

Yhdessä tekemällä onnistutaan

Tämän päivän Trojansin vahvuus on yhdessä tekeminen. Seuramme Naisten Vaahteraliigan  mestarijoukkueen, miesten jälleen pystyyn saadun edustusjoukkueen sekä huikean juniorityön puurtajien ansiosta seuralla on arvot ja identiteetti, joita voimme pitää voimavarana ja kasvun mahdollisuutena lajimme nostamiseksi sen ansaitsemallemme tasolle myös perinteisessä jefu-kaupungissa Turussa. 

Eräänlaisena voimakkaana signaalina tästä Trojans-hengestä voidaan pitää sitä, miten U17-runkopelaajat  Huugo, William, Anton, Väinö sekä Samuli ottivat haltuun nuoremmat pelaajat näiden noustessa heidän pelaavaan kokoonpanoonsa. Nämä herrat ottivat heidät joukkueeseen sekä opettivat ja istuttivat nuorukaisiin tsemppiä nostattavan yhteishengen merkityksen sekä kovan duunin menestyksen eteen – niin penkillä kuin kentälläkin.

Trojansin ja Bulldogsin U17-yhteisjoukkue. Kuva Toni Joutsia.

Joukkue valitsi neljä kipparia joukkueestaan itse; kippareina kouliintuivat pelaajina ja esikuvistaan U17- joukkueesta oppia ottaen Rene Rautiainen BUL, Juha Raunio BUL, Sebastian Brusila TRO ja Julius Joutsia TRO. Kipparit vetivät valmennuksen näkökulmasta oman roolinsa kuten pitikin. Nämä pelaajat pelasivat kolhuista huolimatta valmennuksien vaatimukset täyttäen joka hetki.

Niukalla rosterilla erinomaiseen tulokseen

Joukkueen kapeudesta johtuen, joissakin peleissä olivat kaikki 21 pelaajaa ottelussa, mutta pariin peliin lähdettiin vain 14 pelaajalla. Tämä tarkoitti käytännössä linjamiesten venymistä peleissä ilman vaihtoja. Kuriositeettina mainittakoon, että semifinaalissa kaaduimme hopeajoukkue Crocodilesille ensimmäisen puoliajan jälkeen iskeneeseen vaihtopelaajien puutteeseen. Kolhut pudottivat avausvahvuuden jälkeen rosterista vaihtomiehet ja vähiten loukkaantuneet pelasivat ottelun loppuun.

Turku Trojans pelasi kauden aikana SM-sarjassa yksinkertaisen sarjan voittaen kaikki muut joukkueet paitsi mestarit, Helsingin ECG:n ja hopeamitalistit Seinäjoen Crocodilesin ollen näin kiistatta Suomen kolmanneksi paras joukkue. 

U15-joukkue

Joukkueessa pelasivat: Sebastian Brusila -07, Julius Joutsia -07, Rene Rautiainen -06, Juha Raunio -05 (Y), Petrus Virtanen -05 (Y), Ella Laukka -04, Daniel Dibák -06, Viljami Vilén -06, Herman Maja -07, Antti Mälkki -07, Hugo Jokinen -08, Onni Uimonen -07, Herman Wahlstein -06, Jonas Luotola -06, Niklas Mälkki -06, Sebastin von Bell -07, Onni Porema -07, Anton Merensalmi -07, Davis Ludins -07, Atte Pohjanjoki -06 ja Aaro Rauhanen -08.

Trojansin ja Bulldogsin U15-yhteisjoukkue. Kuva: Jan Wahlstein.

Summa summarum – Turku Trojansin rosterissa U15 SM-sarjaa pelasi 21 troijalaista (7 Bulldogsista ja 14 Trojansista), erinomaisesta valmennuksesta vastasi: headcoach Jussi Ala-Tuuhonen BUL, coach Otto Junttila TRO hyökkäys, coach Tero Hietanen TRO linja, coach Joni Holm BUL puolustus, coach Janne Laukka BUL hyökkäys QB, coach Ilkka Koiranen ja coach Matti Kemppainen linja. 

Kuva: Jan Wahlstein.

Amatöörit arvostavat vain valmennusta – huolto palauttaa pelaajat kolhuistaan kentälle, tankkaa pelurit, järkkää fasiliteetit sekä pitävät huolta kokonaisvaltaisesti. Tähän huollon super-rosteriin kuuluivat: Sari Raunio, Tarja Brusila, Jaakko Merensalmi, Matti Uimonen, Suvi Mälkki ja lääkärimme Eeva Uimonen. Joukkueenjohtajana toimi kirjoittaja, jonka tehtävänä oli pitää yllä voittavaa ja hyvää fiilistä sekä olla pilaamatta omaa joukkuetta. Lisäksi sain kunnian tukea headcoach Mikko Ranta-ahon ja jojo Tero Niemen upeaa U17 joukkuetta.

Kauden päättäjäiset ja palkitut pelaajat

Kaudelle arvoisa päätös pidettiin 8.10.2021 Bulldogs-perheen fasilitoimana Tuusulan Metsäpirtillä, jossa yhteisjoukkueet U17 ja U15 kerääntyivät kertaalleen yhteen. Koutsit jakoivat pelaajille ja palkittaville pystit. Joukkueenjohtaja jakoi kilpailupäällikkö Terhi Puukan henkilökohtaisella kuriiritoiminnalla luovuttamat SAJL:n SM-pronssit U-15 SM-sarjan Turku Trojansille! Osalle meritoituneista koutseista pronssimitali päätyi komeaan mitalinippuun ja osalle mitali oli taasen SM-tasolla ensimmäinen.

Kuva: Jan Wahlstein.
Kuva: Jan Wahlstein.
Kuva: Jan Wahlstein.
Kuva: Jan Wahlstein.
Kuva: Jan Wahlstein.

Palkitut pelaajat U15: Vuoden hyökkääjä Sebastian Brusila, vuoden puolustaja Antti Mälkki, vuoden linjamies Jonas Luotola ja MVP Viljami Vilén.

Palkitut pelaajat U17: Vuoden hyökkääjä Petrus Virtanen, vuoden puolustaja Otso Niemi, vuoden linjamies Huugo Maja, MVP Petrus Virtanen

Tässä tilaisuudessa oli tiedossa jo U17- ja U19-maajoukkueleirityksiin ja tapahtumiin sekä SAJL:n U15 yläkoululeiritykseen ehdolla olevat pelaajat. 

U19 Maajoukkueeseen Huugo Maja ja Väinö Vartiainen, 

U17 Maajoukkueeseen Anton Lindberg, Jonas Luotola, Otso Niemi, Viljami Vilén ja varalle Petrus Virtanen.

U15 Yläkoululeiritykseen Sebastian Brusila, Julius Joutsia, Anton Merensalmi, Onni Porema, Aaro Rauhanen ja Hiski Maja.

Nämä nimeämiset osoittavat intohimolla tehdyn juniorityön tuottavan hedelmää, luovan pelaajapolkua innostuneille pelaajille ja samalla auttaa Trojansin nousemista takaisin Suomen jefu-kartalle. Tästä kiitos kuuluu paitsi pelaajille itselleen niin myös pitkän linjan tekijöille Pasi ”Sipa” Sillgrenille, Jan ”Jankka” Wahlsteinille, Tero Niemelle, Otto Junttilalle, Tero Hietaselle sekä Ilkka Koiraselle.

Ei sovi unohtaa aktiivisia taustalla toimivia pelaajien perheitä ja vanhempia – kiitos, tukenne on ollut korvaamatonta.

Kohti valoisaa tulevaisuutta

Mitä nyt sitten tapahtuu? Trojansin tulevaisuus näyttää valoisalta – joitain pelaajia on ottanut valmentajiin yhteyttä pelipaikkaa kysellen ja toisaalta näytetty menestys ja hyvä pössis houkuttelevat toivottavasti aivan uusia pelaajia hienon taktisen lajimme pariin, joka sopii monenlaiselle urheilijakropalle. Tähän liittyen on avoimet lajikokeilu- ja TRYOUT-treenit 10.10.2021 kello 19.00 Impivaaran jalkapallohallissa.

Trojans satsaa voimakkaasti tulevan talven junioreiden preseason-valmennukseen palkaten ammattimaista lajivalmennusta sekä oheisvalmennusta yhteistyökumppaniltamme. Toivotan uusia pelureita ottamaan rohkeasti yhteyttä ja samalla myös yhteistyökumppanit mukaan innostavaan amerikkalaisen jalkapallon hienon lajin pariin.

Turku Trojans U15 joukkueenjohtaja, Toni Joutsia

Scroll to top