Wolverines sai revanssinsa, Trojansille tappio 0–14

Julkaistu: 15.5.2022

Kauden 2022 avausottelussa Trojans Women joutui tasaisen ottelun jäljeen tunnustamaan Helsinki Wolverines Ladiesin paremmakseen numeroin 0–14 (0–8). Ottelu ratkesi Wolverinesin vahvaan puolustuspeliin sekä toimiviin juoksuihin.

Trojans joutui lähtemään otteluun hiukan vajaalla rosterilla, kun keskushyökkääjistä puuttui Lea Kaszas, linjasta väkevä Suvi Mäntyniemi ja laitahyökkääjistä Sari Kuosmanen. Onneksi farmijoukkue Roostersista saatiin apuja, jotka täyttivät hienosti paikkansa.

Ottelun ensimmäinen neljännes oli maaliton, mutta Wolverines oli joukkueista lähimpänä pisteidentekoa päästyään kolme ja puoli minuuttia ennen neljänneksen päättymistä vain neljän jaardin päähän Trojansin maalialueesta. Helsinkiläisten Mari Jääskelä kuljetti jo pallon kertaalleen maaliviivan yli, mutta pelissä ollut Wolverinesin kiinnipito pelasti turkulaiset tällä kertaa. Rangaistuksen jälkeen Trojansin puolustus teki selväksi, että toista kertaa ei maalialueelle ollut asiaa.

Trojans vaikeuksissa nopeiden Ahmojen kanssa

Trojansin oma hyökkäys oli hiukan vaikeuksissa hyvin peliä lukevan ja pelinopean Wolverines-puolustuksen kanssa. Helsinkiläiset ehtivät usein kiinni turkulaishyökkääjiin ennen kuin suunnitellut pelit ehtivät kunnolla aukeamaan. Yleensä pallon kantamisesta vastaava Laura Pulkkinen sai ottelun alkupuolella kolhuja ja hän pelasi varmuuden vuoksi vain potkupelit. Pallon kantamisesta vastasivat ottelussa Petra Pölkki, Ainara Olmedo sekä Roostersista saatu Saija Pyymäki.

Muutama hieno heittopeli nähtiin, mutta usein myös Wolvojen takakentän pelaajat olivat turkulaisten laitahyökkääjien kannoissa kiinni kuin varjot vaikeuttaen kiinniottoja juuri sopivasti. Myös linjoissa helsinkiläiset olivat vahvoja, sillä pelinrakentaja Jonna Hakkarainen joutui useaan otteeseen improvisoimaan jonkun hätäratkaisun vastustajien tultua silmille aivan liian aikaisin.

Trojans löysi rytmin, mutta Wolverines teki pisteet

Toisella neljänneksellä Trojansin hyökkäys kuitenkin toimi komeasti ja kuljetti palloa läpi kentän päästen jo 26 jaardin päähän Wolverinesin maalista. Neljäs yritys pelattiin, mutta heittopeli ei löytänyt laitahyökkääjiä ja lupaava hyökkäysvuoro tyrehtyi siihen.

Ensimmäistä pistesuoritusta saatiin odottaa aivan toisen neljänneksen viimeisille sekunneille. Edellistä Trojansin hyvää etenemistä seurasi Wolverinesin pitkä hyökkäysvuoro, jossa kotijoukkue kuljetti palloa omalta 26 jaardin linjalta toiseen päätyyn. Hyökkäysvuoron alkaessa puoliaikaan oli jäljellä 3:11 ja sen päättyessä 0:03. Väliin mahtui puolentusinaa juoksupeliä, joissa palloa kantoi joko Mari Jääskelä tai pelinrakentaja Essi Söderholm, mutta seitsemännessä pelissä pallon maalilinjan yli kuljetti Laura Ainamo. Noin 15 jaardin juoksulla kotijoukkue siirtyi 6–0 johtoon. Lisäpistepelissä Essi Söderholm piti pallon itse ja toi joukkueelleen vielä kaksi lisäpistettä. Tauolle mentiin Wolverinesin johtaessa 8–0.

Kotijoukkue ottaa eroa

Kolmas neljännes eteni ensimmäiset yhdeksän minuuttia tasaisissa merkeissä, kunnes kaksi ja puoli minuuttia ennen neljänneksen loppua alkoi tapahtua. Wolverines joutui kahden väärän aloituksen myötä pakittamaan hyvin edenneellä hyökkäysvuorollaan ja silmissä jo siintänyt Trojansin maalialue alkoikin loitota. Essi Söderholm turvautui pitkään heittopeliin, jolla hän löysi aivan maalilinjan tuntumaan ehtineen Emmi Järnin, jonka jo otteluennakossa ilmoitin puuttuneen rosterista. Kentällä hän kuitenkin oli ja oli vähällä tehdä tuhojaan. Vain Olga Waseniuksen viime tingassa tehty taklaus pelasti Trojansin tällä kertaa. Onni ei kestänyt kuin seuraavaan peliin, jossa pelinrakentaja Söderholmin QB Keep -peli tuotti kuusi pistettä lisää kotijoukkueen pistesarakkeeseen digitaalisten numeroiden osoittaessa kolmannesta neljänneksestä jäljellä olevaksi ajaksi 2:32. Lisäpistepelissä väärä aloitus siirsi palloa kauemmas ja seuraavalla kerralla Söderholmin heitto laskeutui vaarattomana tekonurmelle. Tilanne kotijoukkueen hyväksi 14–0.

Viimeisellä neljänneksellä Trojans yritti viritellä loppukiriä, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta etenemiset päättyivät ennemmin tai myöhemmin hyvin pelanneeseen Wolverines-puolustukseen. Myöskään kotijoukkue ei onnistunut lisäämään pistetiliään ja niin päädyttiin jo puoliajalla nähtyihin numeroihin 14–0 Wolverinesin hyväksi.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Pauli Ojanen kommentoi peliä seuraavasti.

Tavoite oli lähteä otteluun vahvalla juoksulla, mutta harmillisesti Lea Kaszas loukkasi itsensä maajoukkueleirillä ja Laura Pulkkinen piti ottaa koetun kolhun takia pois keskushyökkääjän tontilta. Korvaajat onnistuivat kuitenkin pikakomennuksen huomioon ottaen oikein hyvin. Erikseen pitää mainita rookie Ainara Olmedo, joka pärjäsi kovassa paikassa upeasti ja hänestä kuullaan varmasti vielä.

Kova tuuli hankaloitti heittopeliä ja vastustaja antoi myös kovaa painetta pelinrakentajalle. Siitä huolimatta nähtiin muutamia hyviä koppeja Suvi Partaselta ja Kirsti Nirhamolta. Muutama jäi myös ottamatta, mikä voidaan laittaa sen piikkiin, että Kipa ei pelannut viime kaudella sekuntiakaan, joten kun akseli Hakkarainen–Nirhamo saadaan hiottua kuntoon, nähdään varmasti hyvää tulosta.

Siihen nähden, että puolustuksella ei näin kauden ensimmäisessä ottelussa ollut hajuakaan siitä, mitä Wolverinesilta on tulossa, puolustus pärjäsi kohtuullisen hyvin. Wolverinesin juoksu oli tehokasta. He osasivat löytää heikot kohdat ja käyttivät ne hyväkseen.

Kaiken kaikkiaan olosuhteisiin nähden siedettävä aloitus. Lisää treeniä tarvittaisiin, mutta niinhän se on aina.

Seuraavaksi West Coast Phoenix

Trojansin kausi jatkuu lauantaina Raisiossa, jossa vastaan asettuu paikallisvastustaja West Coast Phoenix. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Ruskon kentällä, ja se alkaa kello 14.00.

Scroll to top